Vuoden 2021 hitain scifi-sarja saa jatkoa – Ensimmäinen tuotantokausi päättyy huomenna
Hidastempoinen, mutta koukuttava Invasion-tieteissarja saa toisen tuotantokauden.
Lokakuun lopussa Apple TV+:ssa alkaneen Invasion-tieteissarjan ensimmäisen kauden kymmenes ja samalla viimeinen jakso tulee tarjolle suoratoistopalveluun huomenna perjantaina 10. joulukuuta.
Varsin hidastempoisen scifi-kertomuksen ystävät voivat kuitenkin iloita, sillä Apple kertoo tiedotteessaan Invasionin saavan toisen tuotantokauden.
Simon Kinbergin (The Martian, X-Men-elokuvat) ja David Weilin (Hunters, Solos) luomassa sarjassa avaruusoliot hyökkäävät Maapallolle jälleen kerran, mutta sen keskiössä ovat yksittäiset ihmiset. Sarjan skaala kattaa koko maailman, sillä mukana on melkoinen määrä hahmoja, joiden henkilökohtaiset tarinat kriiseineen ja ongelmineen esittelevät katastrofin kattavasti eri näkökulmista.
Ensimmäisellä kaudella pääsosissa nähdään Golshifteh Farahani, Shamier Anderson, Shioli Kutsuna, Firas Nassar, Billy Barratt, Azhy Robertson, Tara Moayedi, Daisuke Tsuji ja hetken aikaa myös Sam Neill.
Vielä ei ole selvillä jatkaako toinen tuotantokausi heidän tarinoitaan, vaan keskittyykö se aivan eri hahmoihin. Muropaketin arvostelussa Invasion-sarja keräsi kehuja, mutta myös kritisoitavaa löytyi:
”Invasionin rytmitys tökkii etenkin alkupuolella, mutta kokonaisuutena sen draama ja tieteistarina pysyvät tasapainossa. Alienien aiheuttamat omituisuudet ja öttiäiset itse ovat oivaltavan omaperäisiä. Itse tuhon ja kaaoksen sijaan niiden vaikutus ihmisiin on paljon kiinnostavampaa katsottavaa. Invasion käyttää näyttäviä tehosteita vain kuljettaakseen tarinaansa eteenpäin.”
Sarjan kakkoskauden tuotantoaikataulu tai ensi-ilta eivät ole vielä selvillä