Reportaasi Suomen ensimmäinen Comic Con oli komea nörttijuhla, joka vaati vierailta etenkin lauantaina lehmän hermoja
Netflix ei ottanut “tosielämän Marthaan” yhteyttä ennen Baby Reindeerin julkaisua – nyt edessä saattaa olla kiperä oikeusjuttu
Matt Damon poseeraa Marsissa: Uusia kuvia Ridley Scottin scifi-elokuvasta The Martian 30.07.2015 18:40 Kansikuvapoika Matt Damon ei ole kovin iloisella tuulella tuoreissa fotoissa. Ridley Scottin ohjaaman The Martianin pääosanesittäjä Matt Damon poseeraa uuden Total Film -lehden kansikuvapoikana, ja vaikka toisessa niistä vähän hassutel…
Ohjaaja Bryan Singer paljastaa yksityiskohtia X-Men: Apocalypse -pahis Tuhosta ja Elohopeasta [kuvasarja] 30.07.2015 09:47 Tarjolla on myös kasa uusia kuvia leffan mutanteista. Eilen kerroimme ettei Channing Tatum ehkä esitäkään Gambiittia tämän omassa sooloelokuvassa ensi vuonna, mutta mutanttiseikkailuja riittää silti ensi vuodeksi ihan tarpe…
Tom Cruise suunnittelee jo seuraavaa Mission: Impossible -elokuvaa 30.07.2015 08:41 Leffasarjan näyttelijä-tuottaja kertoo kuvausten alkavan todennäköisesti ensi kesänä. Tom Cruisen tähdittämä ja tuottama ja Dome.fi:n arviossaan kesän parhaaksi megaleffaksi julistama Mission: Impossible – Rogue Nation saa ensi-iltansa …
Arvostelu: Mission: Impossible – Rogue Nation on yksi leffasarjan parhaista elokuvista 29.07.2015 20:24 Viides Mission: Impossible -elokuva on loistavaa viihdettä. Tom Cruise tekee taas itse stunttinsa ja juoksee ympäri maapalloa suorittamassa mahdottomia tehtäviä. Ylihuomenna ensi-iltansa saava Mission: Impossible – Rogue Nation on n…
Uusia kuvia Batman v Superman -elokuvasta: Yön ritari saa ihan kohta turpaansa Teräsmieheltä 29.07.2015 16:17 Batman v Superman: Dawn of Justice koristaa Empire-lehden tuoreimman numeron kantta. Ja tottahan kuvamateriaalia löytyy myös lehden sisäsivuilta. Oheiset otokset ovat valitettavasti melko huonolaatuisia skannauksia, mutta eiköhän Warn…
Uuden Spider-Man-elokuvan tekijät lupasivat, ettei vuoden 2007 painajainen toistu 29.07.2015 13:00 Sam Raimin vuonna 2007 ilmestynyt Spider-Man 3 alkoi kohtalaisesti, mutta viimeistään siinä kohtaa, kun Tobey Maguiren esittämästä Peter Parkerista tuli tanssiva emo, oli selvää että elokuvasta jäisi käteen vain paha mieli. Jep, puhumme näist…
Adam Sandler kerää haukkuja, mutta Netflix-pomo uskoo mieheen yhä 29.07.2015 11:50 Adam Sandler -parka. Miehen ura lähti 1990-luvulla komeasti nousuun, mutta vuonna 2015 juuri kukaan ei tunnu fanittavan koomikkoa. Netflixin kokouspöydissä Sandlerin vetovoimaan kuitenkin uskotaan yhä väkevästi. Videopalvelu nimittäin solmi h…
Transformers-ohjaajan uutuuselokuva kertoo USA:n suurlähetystöjen Benghazigate-hyökkäyksestä [traileri] 29.07.2015 10:50 Michael Bay on profiloitunut tällä vuosikymmenellä Transformers-elokuvien ohjaajaksi – eikä mieheltä juuri muita leffoja olekaan ilmestynyt. Seuraavalla elokuvallaan Michael Bay tarjoaa kerrankin jotain muuta kuin auto…
Five Nights at Freddy’s -kauhupelin elokuvasovitukselle löytyi keskinkertainen ohjaaja 29.07.2015 10:10 Vuoden 2014 hittipelistä Five Nights at Freddy’s on puuhattu elokuvasovitusta jo tovi. Nyt sille on löytynyt ohjaaja. Ennen kuin menemme pidemmälle, esitellään Five Nights at Freddy’s lyhyesti niille, joille peli ei ennestään ole tuttu. …
Vihdoinkin selitys: Tämän takia Möykky on ”munasillaan” Fantastic Four -elokuvassa 29.07.2015 09:40 Vuoden 2009 Watchmen esitteli elokuvayleisöille alastoman supersankarin. Ensi viikolla Tohtori Manhattan saa nudistikerhoonsa seuraa Ihmenelosten Möykystä. Josh Trankin (Chronicle) ohjaama Fantastic Four esittelee The Thingistä eli Möy…