Tänään tv:ssä: Tämän leffan jälkeen ei Renny Harlinin elokuvia ole Suomen teattereihin tuotu – tilanne muuttuu vasta ensi vuonna 04.07.2020 09:41 Nelonen esittää tänään kello 22.50 Renny Harlinin vuonna 2016 ohjaaman Skiptracen. Sen pääosissa nähdään Jackie Chan ja Johnny Knoxville. Kiinassa kuvatussa toimintakomediassa Skiptrace hongkongi…
Uutta katsottavaa viikonlopulle – osa 1: Netflixin valikoimaan lisättiin viikolla 27/2020 nämä sarjat ja elokuvat 04.07.2020 09:00 Tällä viikolla Netflixiin tuli muun muassa uusi fantasiatoimintasarja Warrior Nun sekä japanilainen kauhusarja Ju-On: Origins. Kirjastoelokuvina tarjolle tuli esimerkiksi Paluu tulevaisuuteen -trilogia sekä Mar…
Tom Cruise lähtee tekemään elokuvaa avaruuteen ja Mission: Impossible -kollega tahtoo mukaan 03.07.2020 16:56 Tom Cruise on aikeissa tehdä ohjaaja Doug Limanin kanssa elokuvan Kansainvälisellä avaruusasemalla (ISS). Cruisen Mission: Impossible -kollega Simon Pegg haluaisi lähteä mukaan. Myös Shaun of the Deadista ja Star Trekistä tuttu Simon …
Marvel nappasi Alienin ja Predatorin valikoimaansa. 03.07.2020 14:02 Alienin ja Predatorin sarjakuvaseikkailuiden koti oli pitkään Dark Horse Comics, mutta nyt talli on vaihtunut. IGN:n mukaan Alienin ja Predatorin sarjakuvia julkaisee jatkossa Marvel Comics, joka on tiedottanut asiasta julkaisemalla pari uutt…
Vieläkö muistat tämän liiasta synkkyydestä syytetyn koko perheen elokuvan? Sankari kuolee heti alussa – mukana on myös viinaa, väkivaltaa, demoneja ja jopa helvetti 03.07.2020 13:19 Monet ”koko perheen elokuvat” ovat perin lällyjä, ja sopivat lähinnä lapsille, mutta vuonna 1989 tehtiin koko perheen elokuva, joka sopi oik…
Viaplaysta voi nyt katsoa neljän tähden scifi-elokuvan – Paljon parempaa viihdettä kuin Netflixin uusi sarjasovitus 03.07.2020 13:04 Netflixissä taannoin alkanut Snowpiercer-sarja ei onnistunut vastaamaan koviin odotuksiin. Edelleen paras sovitus Jacques Lobin, Benjamin Legrandin ja Jean-Marc Rochetten sarjakuvasta on Joon-ho Bongin e…
Charlie Kaufmanin Netflixissä nähtävän I’m Thinking of Ending Things -kauhuelokuvan ensi-ilta paljastettiin 03.07.2020 13:00 Charlie Kaufmanin odotettu uutuuselokuva nähdään syyskuussa. Charlie Kaufman edellisestä elokuvasta on jo melkein viisi vuotta aikaa. Tuolloin sai ensi-iltansa upea Anomalisa-nukkeanimaatio. Kaufmanin uudesta I’m Thinki…
Captain America löysi tiensä Fortniteen 03.07.2020 12:34 Marvel-fanit voivat nyt pukeutua Captain Americaksi Fortniten sisällä. Uusi Captain America -skin julkaistiin huomenna koittavan Yhdysvaltojen itsenäsyyspäivän kunniaksi. Setti maksaa 2000 V-Bucksia ja se sisältää puvun lisäksi myös Captain A…
Lost-sarjan tekijät tiesivät jo alusta asti miten sarja tulee päättymään 03.07.2020 12:29 Lostin viimeisen jakson viimeinen kuva oli tiedossa jo kun sarja alkoi. Lost-sarjan tekijä ja käsikirjoittaja Damon Lindelof kertoi pari päivää sitten, että sarjaa venytettiin ABC-kanavan toimesta paljon pidemmäksi kuin se oli alun perin suun…
Video: Netflixin Space Force -komedian pilalle menneet kohtaukset ovat hauskempaa katsottavaa kuin itse sarja 03.07.2020 12:00 Steve Carellin ja John Malkovichin Netflix-komedia oli harmittavan tylsä. Netflix on julkaissut Netflix is a Joke -Youtube-kanavallaan reilun viiden minuutin mittaisen koosteen toukokuussa ensi-iltansa saaneen Space …