UUSIMMAT

Kokeilu: OnePlus Bullets Wireless 2 -langattomat kuulokkeet – Näyttävästi viimeistellyt ja miellyttävä-ääniset kuulokkeet

27.10.2019 10:00 | Kai Taipale | 1

OnePlus teki sujuvat marssin langattomien kuulokkeiden maailmaan viime kesänä OnePlus Bullets -kuulokkeillaan. Tänä kesänä hyväksi havaittu malli päivittyi, ja OnePlus 7T -malliston julkaisun myötä tarjolle tuli myös uusi värivaihtoehto. Kokeilimme miten uusi sukupolvi on muuttunut edeltäjästään.

Yhä harvemmassa puhelimessa, ainakaan hieman korkeammassa hintaluokassa, on enää tuttua ja turvallista 3,5 millimetrin stereokuulokeliitäntää. Musiikkia ja muuta mediaa kulutetaan kuitenkin kiihtyvään tahtiin, joten langattomat kuulokkeet alkavat olla eräänlainen puhelimen välttämättömyysvaruste.

Bluetooth-kuulokkeita löytyy joka lähtöön niin isokokoisista kuppimalleista aina täyslangattomiin nappimalleihin. Näistä kumpikin tuo mukanaan omat haasteet kuljetettavuuteen: isokokoisille voi ilman laukkua olla vaikea löytää sujuvaa kuljetuspaikkaa silloin kun niitä ei käytetä. Pienikokoiset napit taas vaativat käytännössä latauskotelon tai jonkin pussukan, jotta ne eivät olisi hetkessä hukassa.

OnePlus Bullets Wireless 2 -kuulokkeet edustavat kompromissia vaihtoehtojen välillä. Korvanapit on yhdistetty kaapelilla, joka sisältää myös akun ja välttämättömimmät hallintapainikkeet. Käyttämättömänä magneetti lukitsee napit toisiinsa, ja kuulokkeet kulkevat matkassa lähes huomaamatta.

Tässä luokassa riittää kilpailua aina halvoista, parin kympin luokan kuulokemalleista reilusti yli kahden sadan huippumalleihin. OnePlus Bullets Wireless 2 -kuulokkeet edustavat tässäkin keskitietä, sillä niiden suositushinta on 99 euroa. Edeltäjämalli Bullets Wireless irtosi kaupasta 69 eurolla, joten hinta on noussut merkittävästi. Suoria kilpailijoita ovat esimerkiksi Beats BeatsX ja Marshall Minor II, mutta myös vastamelutoiminnolliset Jabra Elite 65e -kuulokkeet tai sporttihenkinen Jaybird Tarah -malli.

Myyntipakkauksen varustukseen kuuluu kuulokkeiden lisäksi kolmet tulpat silikoniset korvasovitteet, USB-latauskaapeli, säilytyskotelo sekä käyttöopas.

Kuulokkeet pakkautuvat kohtuullisen pieneen tilaan, ja kulkevat vaikka taskussa tai laukun pienessäkin lokerossa. Varsinaiset kuulokenapit yhdistävä niskapanta mahdollistaa riittävän kokoisen akun ja myös kuulokkeiden pysymisen mukana käytössä.

Bullets Wireless 2 -kuulokkeet tarjoaa tavanomaisen muokattavuuden, sillä varustukseen kuuluu kolmen kokoiset korvaan asettuvat vaihtopäät. Aiemmasta Bullets Wireless -mallista poiketen näissä ei ole erillisiä korvatukia eli ”eviä”. Niiden puuttuminen on jopa pieni harmi, sillä Bullets Wireless -kuulokkeet istuivat osittain niiden ansiosta korvassa kohtuullisesti, vaikka tulppa ei omaan korvaan täydellinen ollutkaan – ja halutessaan ne voi jättää poiskin.

Uudemmassa mallissa on luotettava muodon ja tulppien istuvan hyvin. Aivan kuten edellisen Bullets Wireless -kokeilun kanssa, ei tälläkään kertaa mikään korvasovitevaihtoehdoista tuntunut omaan korvaani täsmälleen oikean kokoiselta. Keskikokoinen jäi aivan aavistuksen turhan löysäksi, ja kuulokkeiden asentoa sai korjailla turhan usein. Tässä auttaisi, mikäli sovitteen pinta olisi aavistuksen tahmeampi. Tällöin se pysyisi paremmin paikoillaan.

Suurikokoisin vaihtoehto taas tuntui hieman tiukalta, vaikeammin korvaan asetettavalta ja myös aavistuksen liikaa ulkoisia ääniä blokkaavalta. Jälkimmäinen kokovaihtoehto jäi kuitenkin käyttöön, sillä se tukevoitti bassotoiston riittävälle tasolle ja pysyi lopulta varmimmin päässä.

Kuulokkeen runko-osa on isohko. Käytössä täyslangattomat Samsung Galaxy Buds -kuulokkeet tuntuvat hyvin vastaavilta korvassa, vaikka niiden tilavuus onkin suurempi. OnePlus-kuulokkeiden putkilomainen rakenne tulee myös korvasta reilusti ulos, mikä korostaa kookkauden tunnetta.

Käytännössä käyttömukavuus ei siis ole aivan huippuluokkaa, mutta silti kuulokkeita voi pitää tunnin, jopa pari ilman että niitä on välttämätön ottaa pois korvien lepuuttamiseksi.

Kuulokkeiden 32 gramman paino on kuitenkin mukana kulkevissa kuulokkeissa valttia. Bullets Wireless 2 kulkeekin kaulalla kiitettävän huomaamattomasti. Missään tilanteessa niskasanka ei tuntunut painavan tai käynyt käytössä ärsyttämään.

Sanka myös mukautuu niskan ja vaatteiden muotoihin suuremmitta ongelmitta. Pintamateriaalissa on runsaasti kitkaa, muttei niin paljon, etteikö se pääsisi riittävästi liikkumaan.

Jo tässä kohdassa voi antaa kiitosta tuotteen viimeistelylle ja laadukkuuden tunnulle. Kuulokkeet ovat läheltä tarkasteltuna näyttävät, ja uusi vihreä väri on sopivan huomaamaton, mutta silti massasta mukavasti erottuva.

Teräksinen rakenne tuskin antaa tavallisessa käytössä periksi. Jo alumiinirunkoiset Bullets Wireless -kuulokkeet ovat vajaan vuoden käytön jälkeen edelleen kuin uudet, ja kakkosversion viimeistely vaikuttaa jopa aiempaakin laadukkaammalta. Kakkosversiollekin voi siis povata pitkää elinikää rakenteen ja materiaalien puolesta.

Isommilla vaihtopäillä napit pysyvät päässä niin kävellessä kuin pyöräillessäkin, mutta juoksu on jo liikaa, sillä tällöin kuulokkeet nousevat pois korvasta tasaisen varmasti.

Pyöräilyssä nappien korvasta ulkoneva muotoilu aiheuttaa tuulensuhinoita, joita ei mielellään kuuntelisi. Aavistuksen tiukka istuvuus välittää myös askelääniä korviin, mikä ei sekään ole toivottua.

Testijakson aikana kuulokkeita kuunneltiin niin Samsung Galaxy S10+:n, Sony Xperia 5:n kuin OnePlus 7T -puhelimen kanssa. OnePlus Bullets Wireless 2 tukee nyt Bluetoothin versiota 5.0 ja käytössä on parhaimmillaan laadukas aptX HD -äänikoodekki. Tällä varmistetaan riittävän laadukas langaton yhteys myös laadukkaalle mediaäänelle.

Mitään käytännön ongelmia ei kilpailijan puhelimen kanssa esiintynyt, mutta yksi käyttömukavuutta lisäävistä toiminnoista jää hyödyntämättä. Nimittäin valmistajan Magnetic Control – toiminto jää Samsungin ja Sonyn kanssa puolittaiseksi. Sen avulla OnePlus-puhelimista 5-mallista eteenpäin riittää toiston pysäyttämiseksi ja jatkamiseksi nappien ottaminen korvista ja niiden vieminen yhteen.

Magneetti napsauttaa rungot toisiinsa, ja samalla musiikin toisto pysähtyy. OnePlus-puhelimilla toisto myös jatkuu, kun kuulokkeet irrottaa toisistaan. Tämä toimii hyvin, sillä toisto alkaa viimeistään noin sekunnin päästä siitä, kun kuulokkeet saa korviin. Samsungin ja Sonyn kanssa kuulokkeet ovat heti toisistaan irrottamisen jälkeen käyttövalmiit, mutta toisto on käynnistettävä puhelimesta.

Jos nappien magneettikiinnitys irtoaa vahingossa, kuulokkeet menevät päälle, mutta sammuvat itsestään viiden minuutin kuluttua.

Kuulokkeet ovat kuitenkin hyvin hallittavissa myös perinteisemmin keinoin. Tavanomaiset ohjainpainikkeet löytyvät vasemmasta kaapelista. Äänenvoimakkuudelle on omat, selkeät painikkeet. Ohjaimen keskinapilla voi keskeyttää toiston, mutta myös aktivoida Google Assistant -apurin, vastata tai hylätä puhelun sekä vaihtaa kappaletta.

Latausliittimen vierestä löytyy painike, jota käytetään yhdistettäessä kuulokkeita eri laitteisiin tai vaihdettaessa kahden viimeisen paritetun laitteen välillä. Jälkimmäinen toiminto onkin kätevä mikäli kuulokkeita käyttää vaikkapa sekä puhelimen että kannettavan tietokoneen kanssa.

OnePlus Bullets Wireless 2 -kuulokkeiden elementtirakenne poikkeaa selvästi edeltäjästään. Nyt ääntä yhden laajakaistaisen elementin asemesta tuottamassa kolme elementtiä: Kaksi Knowles-elementtiä sekä 10 millimetrin dynaaminen elementti.

Bassojen toistuminen riippuu merkittävästi siitä, miten kuulokkeet istuvat omaan päähän. Kun tulppaosa istuu hyvin, on bassotoisto miellyttävää: tarkka, joskin hieman pyöreä eikä lainkaan liioitteleva. Aivan alimpia ääniä kuulokkeet eivät toista ja ulkokäytössä taustahäly syö hieman ylempääkin bassotoistoa, mutta sisällä sen taso riittää hyvin.

Muutenkin äänenlaatu on miellyttävä ja rasittamaton. Aivan ylimmät äänet saattavat joissain harvoissa tilanteissa kuulostaa aavistuksen raaoilta, mutta mitenkään leimallista tämä ei ole.

Keskiäänet ovat kautta linjan hyvin kontrollissa, eikä korostumia kuulu. Ehkei kyseessä ole aivan tarkin nappimallinen kuuloke, mutta mitään pahoja ongelmia ei ole havaittavissa. Äänikenttä ei laajuudessaan pärjää kuppikuulokkeille, mutta nappiluokassa stereotoistokin avartuu riittävästi.

Vahvimmillaan kuulokkeiden äänentoisto on sen kyvyssä toimia kelvollisesti läpi koko toistettavan taajuusalueen. Äänenlaatua voikin pienistä puutteistaan huolimatta pitää kokonaisuutena Bluetooth-nappikuulokkeeksi oikeinkin hyvänä, kunhan kuulokkeet saa istumaan korviin luontevasti. Valmistajan edelliseen malliin nähden erityisesti keskiäänet kuulostavat nyt luontevammilta.

Valmistaja lupaa omien puhelimiensa Warp Charge -pikalatauslaitteella kymmenessä minuutissa saavutettavan lataustason, joka riittää musiikin kuunteluun peräti kymmeneksi tunniksi. Lataaminen onnistuu myös millä tahansa muulla USB-C- latauslaitteella, mutta merkittävästi hitaammin.

Käyttökokemusten perusteella tämä on lähellä totuutta, sillä jo reilun viiden minuutin pikalataus riitti useamman tunnin toistoon.

Täyden akun luvataan riittävän 14 tunnin toistoon. Noin kolmen viikon kokeilujakson aikana pisin käyttöjakso yhdellä latauksella oli reilut 13 tuntia, jolloin kuulokkeet sammuttivat itse itsensä – vaikkakin puhelin ilmoitti varauksen tasoksi vielä kymmenen prosenttia. Optimikäyttöoloissa valmistajan ilmoituksen mukainen kesto on siis tämän perusteella täysin saavutettavissa.

Bluetooth-yhteyden kantama osoittautui oikein hyväksi. Vapaassa tilassa 15 metrin etäisyys toistavasta puhelimesta ei aiheuttanut mitään ongelmia.

Valmistaja ei edelleenkään hanki laitteilleen IP-luokitusta, mutta rakenne vaikuttaa siltä, että se kestää sateessa käyttämistä ja urheilukäytön hikoilua. Edelleen silti selkeä luokitus helpottaisi käyttäjän elämää.

Puhelinkäyttö luonnistuu kuulokkeilla mainiosti, sillä myös mikrofoni osoittautui selkeä-ääniseksi.

Kuulokkeiden varustukseen kuuluva säilytyskotelo on liian iso ja kirkkaan punaisena herkkä keräämään itseensä käytön jälkiä, eikä sen sulkijamagneetin tehokaan riitä pitämään sitä kiinni. Mahtuakseen koteloon niskasanka on rullattava juuri oikealla tavalla. Kotelon käyttö on kömpelöä, ja se jää hyllyyn lähes välittömästi. Onneksi kuulokkeet vaikuttavat kestävän käyttöä hyvin myös ilman koteloa.

OnePlus on tuotevalikoimassaan askel askeleelta siirtynyt kohti korkeampia hintaluokkia. Tämä alkaa olla haaste, jotta tuotteet tarjoaisivat entisen kaltaisen hinta-laatusuhteen. Bullets Wireless 2 -kuulokkeet ovat täysin pätevät ja olemukseltaan näyttävät, mutta samalla hinta on jo kohonnut satasen luokkaan.

Samasta hintaluokasta löytyy jo perinteisimpien audiovalmistajien, kuten Sennheiser tai Sony, tuotteita. Paremmin urheilukäyttöön soveltuvia, samaan hintaluokkaan osuvia tuotteita tarjoaa Jaybird. Ja saman rahan vaihtoehdoista alkaa löytyä jo täyslangattomia kuulokkeita, mikäli akkukestolle ei aseteta kovia vaatimuksia.

Silti OnePlus Bullets Wireless 2 tarjoaa edelleen ostajalleen tasapainoisen kokonaisuuden, jonka ääni on rasittamaton ja rakenne huokuu laatua ja kestävyyttä. Korvaan istuessaan kuulokkeet ovat 99 euron hintansa arvoiset.

Hyvää

  • Näyttävä olemus
  • Nopea lataus, erityisesti valmistajan omalla latauslaitteella
  • Miellyttävä äänenlaatu

Huonoa

  • Nappien istuvuus korvaan varauksin
  • Epäkäytännöllinen kuljetuskotelo

 

Tekniset tiedot OnePlus Bullets Wireless 2

  • Hinta: 99 euroa
  • Tarkka mallimerkintä: E302A
  • Värivaihtoehdot: Musta, vihreä
  • Taajuusalue: 20 – 20000 Hz
  • Herkkyys, impedanssi: 97 dB, 16 Ohm
  • Akun kesto, ilmoitettu musiikin toistossa: 14 tuntia
  • Bluetooth-versio (paras tuettu koodekki): 5.0 (aptX HD)
Keskustelu

"Magneetti napsauttaa rungot toisiinsa, ja samalla musiikin toisto pysähtyy. OnePlus-puhelimilla toisto myös jatkuu, kun kuulokkeet irrottaa toisistaan. Tämä toimii hyvin, sillä toisto alkaa viimeistään noin sekunnin päästä siitä, kun kuulokkeet saa korviin. Samsungin ja Sonyn kanssa kuulokkeet ovat heti toisistaan irrottamisen jälkeen käyttövalmiit, mutta toisto on käynnistettävä puhelimesta."

Toiston käynnistäminen onnistuu myös kuulokkeiden pause/play nappulasta.

Omana huomiona sellainen, että nyt kelien viilentyessä kuulokkeiden namiskat eivät toimi kunnolla. Muuttuvat niin jäykiksi, etteivät liiku käytännössä juuri ollenkaan. Tämä tapahtunut lämmön ollessa vielä reilusti plussan puolella, joten veikkaan, että pakkasessa eivät tule toimimaan lainkaan. Muuten loistavat luurit.

Muropaketin uusimmat