Uusimmat

Jollan toimitusjohtaja: Android-puhelimeen voi tulevaisuudessa asentaa Sailfishin

01.12.2013 18:33 Teemu Hynninen

Eikö Jollan ensimmäinen puhelin innosta, mutta olisit kuitenkin kiinnostunut kokeilemaan suomalaisyhtiön Sailfish-käyttöjärjestelmää? Siinä tapauksessa seuraava uutinen on varmasti juuri sinun mieleen.

Talouselämä uutisoi Jollan toimitusjohtajan Tomi Pienimäen kertoneen, että yhtiön tavoitteena on mahdollistaa tulevaisuudessa Sailfish-käyttöjärjestelmän asentaminen Android-puhelimiin. Suomalaisyhtiö ilmoitti jo syyskuussa, että Sailfish on täysin yhteensopiva Android-ekosysteemin kanssa. Tämä tarkoittaa sovelluksien lisäksi laitteistoa, joten Sailfishin muokkaaminen eri Android-puhelimille pitäisi ainakin teoriassa olla kohtalaisen vaivatonta.

Pienimäen mukaan erityisesti Kiinassa asiakkaat ovat innokkaita päivittämään ja asentamaan mobiililaitteisiinsa eri käyttöjärjestelmiä. Maassa on tarjolla palveluita, jotka jakelevat kuluttajille eri käyttöjärjestelmiä. Niinpä Jollan toiveena on saada Sailfish mukaan kyseisiin palveluihin sekä taata alustan toimivuus useilla Android-laitteilla.

Talouselämä, Jolla CEO: You will soon be able turn your Android device into a Sailfish device