Uusimmat

Kaksilinssinen kameramoduli avaa uusia mahdollisuuksia

01.03.2014 10:30 Juha Kokkonen

Corephotonics

Lukuisissa kuvavuodoissa esiintynyt HTC:n tuleva M8-huippumalli on kuvien perusteella varustettu kahdella kameralinssillä, joka on herättänyt kysymyksiä monessa katsojissa. Kyse ei ole 3D-kuvauksen kaltaisesta myyntikikasta, vaan kahden linssin ratkaisusta voi olla oikeaa hyötyä älypuhelinkamerassa. Kaksilinssistä kameratekniikkaa kehittävä israelilainen Corephotonics on esitellyt ratkaisun etuja Engadget-sivustolle eilen päättyneessä MWC-tapahtumassa. Corephotonicsin kameraratkaisu on todennäköisesti vastaava, kuin mitä HTC:n uudessa lippulaivassa tullaan näkymään, mutta yritys ei kuitenkaan ole HTC:n kameran takana.

Corephotonics

Corephotonicsin kameraratkaisussa käytetään kahta eri polttovälillä varustettua linssiryhmää, joista toinen on laajakulmainen ja toinen tarjoaa ensimmäiseen nähden kolminkertaisen polttovälin. Molemmilla linssiryhmillä on oma 13 megapikselin kuvakenno, jolle muodostuvaa kuvadataa voidaan hyödyntää yksin tai erikseen. Käytännössä ratkaisu mahdollistaa normaalin laajakuvaustilan sekä kolminkertaisen zoomin ilman laatua heikentävää digitaalikäsittelyä. Corephotonicsin tekniikka pystyy myös toteuttamaan saumattoman zoomauksen 1x ja 3x zoomausten välimaastoon kahden kuvatiedon ja ohjelmallisen käsittelyn avulla.

Toinen kahden linssin tekniikan eduista on parempi hämäräsuorituskyky, sillä kahta kamerakennoa voi hyödyntää yhdessä kuvan muodostamiseen. Corephotonicsin ohjelmisto osaa muodostaa molempien kennojen vastaavien pikseleiden avulla mahdollisimman hyvänlaatuisen lopputuloksen. Kolmas kahden linssin mahdollistama ominaisuus on syvyysanalyysin muodostaminen kahden kuvakennon datasta, kun molempien linssiryhmien ominaisuudet tiedetään. Sen avulla kuvien syvyysvaikutelmaa voi korostaa, tarkennusta nopeutta ja jopa tarkennuspistettä muuttaa kuvan ottamisen jälkeen.

Jäämmekin mielenkiinnolla odottamaan HTC M8:n julkaisua ensi kuun lopulla, sillä laitteen kameraratkaisu saattaa hyvinkin olla seuraava konkreettinen kehitysaskel kamerapuhelimien saralla.

Engadget, Dual-lens smartphone cameras are coming, and this is why we want one

Corephotonics

MWC-messuilla oli esillä myös muita uutta lähestymistapaa noudattavia kuvausratkaisuja, kuten Googlen Project Tango sekä Pelican Imagingin 16-linssinen ratkaisu. Googlen Project Tango -prototyyppilaitteessaan käyttämä tekniikka perustuu tarkkaan kamerakennoon, epätarkempaan seurantasensoriin, infrapunapohjaiseen syvyysskanneriin sekä Movidiuksen kehittämään Myriad 1 -prosessoriin, joka käsittelee edellämainituista saatavan datan. Tekniikka mahdollistaa mm. virtuaalitodellisuuden liikkeenseurannan, jälkikäteen tapahtuvan tarkentamisen sekä ympäristön 3D-skannaamisen.

Pelican Imaging

Pelican Imagingin ratkaisu hyödyntää puolestaan 4×4 muodostelmassa olevia 16:a linssiä, joista jokainen taltioi vain joko punaista, sinistä tai vihreää väriä kahdeksan megapikselin kokonaiskuvan muodostamiseksi. Tekniikka vähentää kohinaa, parantaa hämäräkuvien laatua sekä mahdollistaa syvyystietojen taltioimisen linssien keskinäisen offsetin avulla ja sitä kautta mm. tarkennuspisteen vaihtamisen kuvan ottamisen jälkeen.

Engadget, The next mobile imaging war won’t be waged over megapixels

Engadget, Google’s Project Tango is a smartphone with sensors to map the world around you

Pelican Imaging