Uusimmat

Microsoft tuo virustorjunnan iOS- ja Android-käyttöjärjestelmille

25.02.2020 16:35 Markku Leppilampi

Microsoft Defender on kehittynyt varsin hyväksi virustorjuntaohjelmistoksi. Tietotekniikkajätin tietoturvasovelluksesta pääsevät nauttimaan tulevaisuudessa myös iOS ja Android-käyttöjärjestelmien käyttäjät.

Microsoftin Rob Lefferts kertoi yrityksen suunnitelmista mobiilikäyttöjärjestelmien suhteen. Hän muistutti, että nekään eivät ole turvassa uhkilta.

– Ne ovat melko turvallisia, mutta melko turvallinen ei ole sama kuin turvallinen, Lefferts julisti viitaten Androidiin ja iOSiin.

Lefferts sanoi myös näillä alustoilla olevan haittaohjelmia. Applen iOS-käyttöjärjestelmässä on kuitenkin estetty ulkopuolisilta sovelluksilta haitakkeiden etsiminen, joten Defender toimii jollakin muulla tavalla Applen laitteissa. Lefferts viittasi lausunnossaan ainakin phishing-hyökkäyksiin, joiden väliin Defender saattaisi mahdollisesti ehtiä. Lisäksi Microsoftin sovellus tarkkailee, ettei käyttäjä eksy turvattomille nettisivustoille. Androidissa Defender pyrkii – yllä mainittujen ominaisuuksien lisäksi – estämään ladattujen sovelluksien mukana tulevien haitakkeiden pääsyä järjestelmään.

Vielä ei ole tiedossa, milloin iOS ja Android-käyttäjät saavat Defenderin – kuitenkin tänä vuonna. Sovellus on saatavilla myös Linux ja macOS-käyttöjärjestelmille.

Markku Leppilampi

"Olen useampiin medioihin työskentelevä, monista aihepiireistä kiinnostunut toimittaja. Eri verkkolehtiin tulee raapustettua juttuja muun muassa elokuvista, tekniikasta, tieteestä ja terveydestä. Muropakettiin olen naputellut vuodesta 2019 saakka tietotekniikan maailmaan liittyviä uutisia maustettuna mobiilijutuilla, ja teen myös laitetestejä. Pelisuosikkeihini kuuluvat ainakin Counter-Strike: Global Offensive, Battlefield-sarja, Civilizationit, Cities: Skylines ja Heartstone."

Muropaketin uusimmat