UUSIMMAT

Microsoftilta tulossa edullinen Lumia 435

14.12.2014 13:56 | Teemu Hynninen | 11

Nokian matkapuhelinliiketoiminnan ostanut Microsoft valmistelee markkinoille uutta, edullisen hintaluokan Windows Phone -puhelinta. Kyseinen laite on hiljattain saanut hyväksynnän viranomaisilta muun muassa Yhdysvalloissa (FCC) sekä Indonesiassa. Siitä kulkee tietoja useilla eri mallimerkinnöillä, kuten RM-1070, RM-1071, RM-1034, RM-1068 ja RM-1032. Lopullisen myyntinimen povataan olevan Lumia 435, mutta Nokia Power User spekuloi mahdollisuudella myös Lumia 330 -mallinimeen Kiinan markkinoilla.

Uuden Lumian ominaisuuksiin odotetaan kuuluvan neljän tuuman 800 x 480 pikselin kosketusnäytön, Snapdragon 200 -järjestelmäpiiriin ja viiden megapikselin takakameran. Pituutta laitteella on FCC-dokumenttien mukaan 118,1 millimetriä ja leveyttä 64,7 millimetriä. Kiinasta verkkoon on levinnyt myös vakuuttavalta näyttävä kuva, jonka aitoutta ei toistaiseksi ole kuitenkaan pystytty vahvistamaan. 

Huhut ja viranomaishyväksynnät viittaavat siihen, että Lumia 435 näkee päivänvalon lähitulevaisuudessa. Todennäköisesti siitä tuodaan markkinoilla perusversion lisäksi myös dual-sim-variantti, jotka ovat suosittuja kehittyvillä markkina-alueilla.

Phone Arena, Entry level Microsoft Lumia 435 visits the FCC; check out a leaked photo and rumored specs

NPU, Speculation: Lumia 330 may be China-bound Lumia 435 variant

Keskustelu

Onkohan tämä nyt vain "vapautta käyttää eri komponentteja" variantti, vai tuleeko hinta oikeasti 530:stä alemmas?
Jos näin niin alkaa Windows Phonen jo saamaan siiheen 50€. Hintaluokassaan kyllä nuo halppis WP:t ovat erinomaisia laitteita, toki ihmeitä ei voi odottaa noin halvalta.

En oikein usko 400 sarjalaisiin sillä niitä ei julkaistu Nokian aikana, toki mikrosoft voi poikkeuksen tehdä.
Ja tuo kuvan luuri on todennäköisesti 330 sillä kuten tikte76 sanoi on Lumioiden kuvissa käytetty kellon aikana juurikin tuota mallin numeroa, enkä usko tässäkään poikkeista tehtävän.
Ja jos kyseinen luuri julkaistaan niin on siinä loistava vaihtoehto työluuriksi, kun ei 1520 viitsisi aina mukana kantaa :D

Juzt

Onkohan tämä nyt vain "vapautta käyttää eri komponentteja" variantti, vai tuleeko hinta oikeasti 530:stä alemmas?
Jos näin niin alkaa Windows Phonen jo saamaan siiheen 50€. Hintaluokassaan kyllä nuo halppis WP:t ovat erinomaisia laitteita, toki ihmeitä ei voi odottaa noin halvalta.

530 oli aikamoinen kasa paskaa, valovuosia 520:n takana. Eli toivottavasti ei ainakaan 530 mallia halvempaa ainakaan valmistuskustannuksiltaan.

Ja hiukan mietityttää, että voiko alle 530:n alle mitään edes valmistaa, sillä se oli jo siinä määrin heikko esitys.

Urgenus

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä vikaa? Kyseessä kuitenkin noin 60-70 euron hintainen älypuhelin.

520–>530 Ei minunkaan mielestä ollut ainakaan parannus, mutta eipä se oikein huonontunutkaan.

Mutta:
620–>635 Mielestäni salaman(taskulamppu) ja Vilkaisunäytön tiputtaminen pois oli todella huono veto, vaikka sillä hintaa ollaankin alemmas saatu.

Meyer

Ei ollutkaan parannus ja olenkin kaikkia edullista Lumiaa hankkivia ohjeistanut ostamaan ennemmin 520:n kun sitä vielä saa, mutta pitää muistaa, että Lumia 530:n suositushinta oli jo julkaistessa selvästi 520:aa alhaisempi.

630/635:n ominaisuuksissa puolestaan on 620:een verrattuna muutamia jopa käsittämättömiä heikennyksiä. Nimeksi olisi sopinut ennemminkin 530 ja nykyinen 530 olisi puolestaan voinut olla 430 tai 330.

L530 on 4Gb muistia kun 520 on 8gb joten huonompaan suuntaa meni siltä osilta.

Juha Kokkonen

Ei ollutkaan parannus ja olenkin kaikkia edullista Lumiaa hankkivia ohjeistanut ostamaan ennemmin 520:n kun sitä vielä saa, mutta pitää muistaa, että Lumia 530:n suositushinta oli jo julkaistessa selvästi 520:aa alhaisempi.

630/635:n ominaisuuksissa puolestaan on 620:een verrattuna muutamia jopa käsittämättömiä heikennyksiä. Nimeksi olisi sopinut ennemminkin 530 ja nykyinen 530 olisi puolestaan voinut olla 430 tai 330.

520 oli vähän liiankin hyvä hintalaatusuhteeltaan heti myynnin alkamisesta asti. Muistaakseni suositushinta oli 170 tai 180€, mutta heti ekasta päivästä alkaen sitä sai 135€ hintaan. Toki onhan tuo 70-80€ tuosta 530:stä erittäin vähän, mutta tuo sinunkin ehdottamasti numerointi olisi sopinut huomattavasti paremmin minunkin mielestäni.

Urgenus

530 oli aikamoinen kasa paskaa, valovuosia 520:n takana. Eli toivottavasti ei ainakaan 530 mallia halvempaa ainakaan valmistuskustannuksiltaan.

Ja hiukan mietityttää, että voiko alle 530:n alle mitään edes valmistaa, sillä se oli jo siinä määrin heikko esitys.

No mikä on parempi perus kosketusnäyttöluuri hintaluokassa 60-70€ uutena?

Ei se tietenkään puolet kalliimmille luureille (tai ainakaan suurimmalle osalle niistä) pärjää, mutta hintaluokassaan minusta edelleen ihan ok tuote. 520 oli myös, mutta se oli myös kalliimpi luuri.

Minun mielestä kaikki mallit L930 jälkeen ovat olleet heikompia jos vertaa vanhempia syrjäytettyjä malleja ja siihen kuluu myös L735 missä typerästi jätettiin pois kamera näppäin ja tuotiin tilalle laadukkampi etukamera mitä 5% kuluttajista ehkä käyttää kerran.

Muropaketin uusimmat