Uusimmat

Nokia päivitti Androidille suunnatun launcher-sovelluksensa

01.08.2014 07:00 Teemu Hynninen

Kesäkuussa esitellystä Z Launcher -sovelluksesta on julkaistu uusi versio, kertoo Nokia sovelluksen virallisessa blogissa. Samalla beetaversion jakelua on laajennettu niille, jotka ovat aikaisemmin jättäneet sähköpostiosoitteensa palvelun kotisivulle. Avoimeen jakeluun Z Launcher ei vielä pääse, sillä kehitys on edelleen alkutekijöissään.

Nyt julkaistu versio sisältää uudistuksia ja parannuksia, joita käyttäjät ovat Nokialta toivoneet. Ensimmäinen tärkeä muutos on, että etusivulla näkyvää sovelluslistaa on mahdollista muokata vetämällä siihen itselle tärkeimmät tiedot. Lisäksi Z Launcher mahdollistaa nyt myös sovelluksien piilottamisen sekä poistamisen. Data Insight on uusi ominaisuus, joka pitää kirjaa siitä, miten omistaja puhelintaa käyttää. Kyseistä toimintoa tullaan kehittämään eteenpäin, jos käyttäjät osoittavat siihen kiinnostusta. Samalla mukana on yleisiä bugikorjauksia sekä Wi-Fi-verkkojen tunnistukseen liittyviä parannuksia. Laitetukea on parannettu HTC Onen ja Motorola Moto X:n osalta. Muut virallisesti tuetut laitteet ovat Nexus 5, Samsung Galaxy S5, S4, S3 ja Sony Xperia Z1.

Nokian kehittämä Z Launcher koostuu yksinkertaisesta kotinäkymästä, joka nostaa esille eniten käytetyn sisällön ja mukautuu kellonajan mukaan. Ohjelmia, pelejä, kontakteja ja muuta sisältöä voi etsiä piirtämällä näyttöön kirjaimia, jonka lisäksi tarjolla on kaikki sovellukset kattava erillinen valikko. Tarkemmin Z Launcherin toiminnasta löytyy tietoa videokatsauksestamme.

Z Launcher, New version of Z Launcher – now available