Uusimmat

Olemus ja ominaisuudet

28.08.2023 20:00 Ilari Hauhia

Olemus, ominaisuudet ja käyttöjärjestelmä

Honor 90 on ulkoisesti laadukas puhelin. Laitteen muovinen takakuori tuntuu kädessä sileältä ja mukavalta. Muovista runkoa ei juurikaan erota alumiinisesta kuin tarkalla syynäämisellä. Puhelimen olemus on vankka. Se painaa 183 grammaa, ulkomittojen ollessa 161,9 x 74,1 x 7,8 millimetriä. Honor 90:n etu- ja takapuoliskot yhtyvät toisiinsa sulavasti, eikä väliin ole jäänyt turhia rakoja. Hyvänä puolena sormenjäljet eivät erotu kovin pahasti puhelimen takakuoresta.

6,7-tuumainen puhelin ei ole aivan pienimmästä päästä, mutta ei myöskään nykystandardeilla mitenkään erityisen suurikokoinen. Puhelimen käsittely pysyy vielä helppona, ja isokätinen käyttäjä pystyy ohjaamaan puhelinta pääsääntöisesti peukalolla. Puhelimen pinta on kuitenkin varsin liukas, eikä mukana tule suojakuorta, joka lisäisi pitoa kädessä.

Honorin uutuusmallin näyttö kaartuu reunoja kohti. Muutama vuosi sitten hyvin trendikäs ominaisuus on käynyt nykyään harvinaisemmaksi, varsinkin keskiluokassa. Olen henkilökohtaisesti tasaisten näyttöjen suurempi ystävä, mutta reunoja kohti kaartuva näyttö on toki ulkoisesti tyylikäs vaihtoehto, joka antaa ulkoisesti puhelimelle ”premium”-vaikutelmaa.

Honor 90:n kaikki painikkeet löytyvät oikeasta reunasta. Äänenvoimakkuutta säädetään kahdesta ylimmäisestä näppäimestä ja virtanappi sijaitsee niiden alapuolella. Puhelimen sormenjälkitunnistin on integroitu näyttöön ja se tunnistaa käyttäjänsä sormen pääsääntöisesti nopeasti ja tarkasti.

Puhelimessa on vain yksi kaiutin, joka löytyy Honor 90:n alareunasta USB-C-liittimen vierestä. Alareunassa sijaitsee myös kaksi nano SIM-korttia syövä SIM-paikka.  Mukana on myös eSIM-tuki, mutta muistikortteja puhelin ei tue.

Monokaiuttimen äänenlaatu jää vaisuksi, varsinkin kun ottaa huomioon, että stereokaiuttimia löytyy laajasti monista halvemmistakin puhelimista. Mukana ei ole myöskään 3,5 millimetrin audioliitäntää, joten käyttäjän kannattaa hankkia Honor 90:n kaveriksi langattomat kuulokkeet.

Honor 90 ei ole saanut vesi- ja pölynkestävyydestä kertovaa IP-luokitusta. Näin puhelinta ei kannata altistaa ylimääräiselle kosteudelle.

Puhelimen takapuolella kamerat on sijoitettu laitteen vasempaan ylänurkkaan. Suurikokoinen kamerayksikkö saa Honor 90:n keikkumaan pöydällä. Etupuolella 50 megapikselin kamera on asetettu reikään ruudun yläreunaan.

Puhelimessa on 120 hertsin virkistystaajuuteen yltävä 6,7 tuuman AMOLED-näyttö. 20:9 -kuvasuhdetta noudattava näyttö kaartuu reunoja kohti, ja sen tarkkuus on 2664 x 1200 pikseliä (QHD+). Näytön laatu on hintaluokassaan mainio.

Laitteen väritoisto on kohdallaan, katselukulmat ovat laajat ja sen maksimikirkkaus riittää hyvin arkikäyttöön ainakin harmaassa syyssäässä. Koska kyse on AMOLED-näytöstä, ovat näytön mustat todellakin mustia ja kontrastit ovat muutenkin kunnossa. 120 hertsin virkistystaajuuden vuoksi ruudun käyttäminen on sulavampaa tavallisiin 60 hertsin näyttöihin verrattuna.

Asetuksista käyttöön voi ottaa myös 60 hertsin virkistystaajuuden, mikäli puhelimen akkua haluaa säästää hieman enemmän. Myös väritoistoa voi säätää muutaman eri profiilin välillä. Näyttö tukee myös HDR10+-laajasävytoistoa.

Ohjelmiston osalta Honor 90:ssä käytetään Magic UI 7.1:lla höystettyä Android 13 -käyttöjärjestelmää. Oletusasetuksilla puhelimeen asetetut ohjelmistot tulevat näkyviin kotinäytöille, mutta asetuksista on mahdollista ottaa käyttöön myös perinteisempi sovellusvalikko. Käyttäjä voi valita, haluaako hän käyttää ohjauseleitä vai alareunaan ilmestyviä virtuaalipainikkeita.

Käyttöliittymän hyvyys tai huonous on toki hyvin henkilökohtainen preferenssi, mutta ainakin itse pidän vaikkapa Samsungin OneUI:ta tai puhdasta Androidia kauniimpana ja helppokäyttöisempänä vaihtoehtona. Siltikään Magic UI ei ole mitenkään valtavan huono kokonaisuus.

Ulkoisesti huomio kiinnittyy muun muassa siihen, että sovelluskuvakkeet ovat oletuksena melko nelikulmaisia verrattuna puhtaaseen Androidiin tai vaikkapa OneUI-käyttöliittymään. Mukana on runsaasti esiasennettuja sovelluksia ja etusivu on oletuksena ahdettu täyteen kuvakkeita. Näkymää joutuu todennäköisesti muokkaamaan jonkimman verran, että sen saa miellyttävään kuntoon.

Honor on parantanut päivityslupausta, ja lupaa tuoda puhelimeen kolme merkittävää versiopäivitystä sekä viisi vuotta tietoturvapäivityksiä. Lupaus ei ole edelleenkään esimerkiksi Samsungin tai OnePlussan tasolla, mutta askel parempaan suuntaan – edelliseen malliin luvattiin aluksi versio- ja tietoturvapäivitykset vain kahdeksi vuodeksi.

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Olemus ja ominaisuudet
  3. Kamera, suorituskyky ja akkukesto
  4. Yhteenveto

Ilari Hauhia

”Olen ollut mukana Muropaketin toiminnassa vuodesta 2016 saakka ja osallistun nykyään peli-, tietotekniikka- ja mobiiliaihealueiden uutisointiin sekä peli- ja laitetesteihin. Pelien osalta rakastan erityisesti kilpailullisia moninpelejä, mutta niiden ohella pelaan laajasti kaikkien genrejen edustajia. Tietotekniikan ja mobiililaitteiden osalta erityisesti uusia innovaatioita esittelevät laitteet ovat omaan mieleeni.”

Muropaketin uusimmat