Uusimmat

Tom Warren: vuotanut Lumia 830 -kuva on väärennös

08.07.2014 22:13 Juha Kokkonen

Tom WarrenUutisoimme TaskuMurossa eilen sekä viime viikon torstaina kuvavuodoissa esiintyneestä huhutusta Lumia 830 -puhelimesta, joka oli varustettu ”Nokia by Microsoft” -logolla sekä 13 megapikselin PureView-kameralla. Nyt WinRumors-sivuston perustaja sekä The Vergen toimittaja Tom Warren on kuitenkin kommentoinut Twitter-tilillään, että viime viikonloppuna ilmestynyt Lumia 830 -renderöinti on väärennös.

Twiitin kommentojalle hän lisäksi tarkentaa, että väärennöksellä hän tarkoittaa ainoastaan renderöityä kuvaa, eikä aiemmin vuotaneita valokuvia. Lisäksi Warren toteaa, että liikkellä on ollut myös kosolti muuta virheellistä informaatiota aiheeseen liittyen. Warren omaa tunnetusti varsin hyvät suhteet erityisesti Microsoftin suuntaan, joten miehen sanaan kannattaa suhteutua tietyllä vakavuudella.

Twitter, Tom Warren