Uusimmat

Samsung esitteli taittuvan Infinity Flex -näyttöteknologian

08.11.2018 10:31 Muropaketin toimitus

Maailman myyvimmän matkapuhelinvalmistajan seuraavaa tekniikka-askelta ehdittiin jo odotella hyvä tovi. Samsung esitteli viime yönä odotetusti taittuvan Infinity Flex -näyttöteknologiansa. Ensimmäistä siihen perustuvaa, taittuvaa älypuhelinta joudutaan kuitenkin odottamaan ensi vuoteen.

Samsung on esitellyt kehittäjäkonferenssissaan ”mobiililaitteiden tulevaisuutta” taittuvan Infinity Flex -näyttöteknologian muodossa, kertoo Android Police. Ulkomuodon kätkevään laatikkoon suljetussa prototyyppilaitteessa oli auki taittuva 1536 x 2152 -resoluutiolla toimiva iso näyttö, sekä pienempi tavallisen älypuhelimen näyttöä muistuttava 840 x 1960 -resoluutioinen lisänäyttö.

Taittuvan näytön myös Samsung pyrkii yhdistämään yksiin kuoriin kompaktin älypuhelimen ja suuren näytön. Näyttö voidaan taittaa auki, jolloin koko kasvaa esimerkiksi viihdekäytöön paremmin sopivaksi. Toinen isommasta näytöstä hyötyvä toimi on moniajo. Tulevassa puhelimessa voi työskennellä samanaikaisesti jopa kolmessa aktiivisessa sovelluksessa. Isoa näyttöä voikin käyttää käytännössä tabletin tavoin.

Pienemmällä yhdellä kädellä käytettävällä lisänäytöllä voi puolestaan hoitaa tavanomaisia askareita, kuten soittaa puheluita tai lähettää viestejä. Samsung aikoo esitellä Infinity Flexiin perustuvan älypuhelimen ensi vuoden alkupuolella.

via Gfycat