Uusimmat

Samsung määrättiin maksamaan 120 miljoonaa Applelle – ei valitusoikeutta

07.11.2017 17:33 Muropaketin toimitus

Yhdysvaltojen korkein oikeus on päätynyt lopulliseen tuomioon Samsungin ja Applen oikeuskärhämässä. Samsung määrättiin maksamaan Applelle 120 miljoonan dollarin korvaukset sen patenttien loukkaamisesta.

Oikeudessa käsiteltiin esimerkiksi patenttia ”slide-to-unlock” -toimintoon, jolle Apple sai patentin 2014.  Samsung yritti viimeiseen asti valittaa tuomiosta, vedoten esimerkiksi puuttuviin asiantuntijalausuntoihin. Lopulta valituslupaa ei kuitenkaan enää herunut, joten tuomio on ilmeisen lopullinen.

Summa pitää maksaa lähitulevaisuudessa, Androidheadlinesin epäilyjen mukaan vielä ennen vuoden loppua. Vaikka Apple ja Samsung ovatkin ottaneet jatkuvasti yhteen oikeussaleissa ympäri maailmaa, tekevät yritykset samalla myös tiukkaa yhteistyötä esimerkiksi iPhone X -mallin näyttöjen parissa. Applen huhutaan etsivän kuumeisesti uusia valmistajia Samsungin tilalle, mutta korealaisjätin osaamista etenkin OLED-tekniikassa on vaikeaa korvata.