Uusimmat

CS-kommentaattori: ”ammattilaiseksi pyrkiminen vaatii todella kovaa työtä, omistautumista ja lepoa”

11.02.2015 18:00 Jukka O. Kauppinen

YLE on ottanut eSportsin kunnioitettavalla tavalla omakseen, myös turnausten ulkopuolelta. Niko Hartikaisen tuoreessa haastattelussa koko eUrheilua katsotaan tällä kertaa  vähän boksin ulkopuolelta, sillä jaloa CS-pelaamista ja ammattilaisotteluja tiirataan otteluselostajan näkökulmasta.

Slaava ”Twista” Räsänen on kuitenkin muutakin kuin selostaja. Hän myös pelaa aktiivisesti omassa joukkuessaan, ja tutkii Counter-Strike: Global Offensiven maailmaa tavanomaista analyyttisemmin, muun muassa pelaajakykyjä etsiessään. Siinä samalla Twista on myös perehtynyt joukkuepelaamisen kommervinkkeihin ja pelaajien koulutukseen.

”Olen jo pidemmän aikaa yrittänyt löytää suomalaisista pelaajista vakaita ja luotettavia yksilöitä, jotka ovat valmiita tekemään töitä menestyksen eteen. Helppoa tämä ei ole ollut. Jostain syystä pelaajat luulevat, että kun ovat pelanneet pitkään – ja osa joskus aiemmin pärjännyt – niin nyt kaikki olisi yhtä helppoa”, Twista miettii Ylen artikkelissa.

Twista huomauttaa, että elämää on toki oltava pelien ulkopuolellakin.

”Ennen kaikkea: älä käytä kaikkea aikaasi pelaamiseen. Mieltä kannattaa virkistää muutakin tekemällä, niin ei tule burnouttia. Oli se muu tekeminen sitten muiden pelien tai ulkona koriksen tai lätkän pelaaminen, mutta jotain muutakin pitää olla. Kuten missä tahansa muussakin lajissa, tässäkin ammattilaiseksi pyrkiminen vaatii todella kovaa työtä, omistautumista ja lepoa.”

Koko artikkelin löytää Ylen sivuilta:

Lue juttu: Twista: ”Pelaaminen ei ole ollut näin hauskaa pitkiin aikoihin”