Uusimmat

Rock Band Network sulkeutui

21.09.2014 14:00 Juho Anttila

Muovisoitinten aika oli ja meni. Jälkikäteen katsoen aika lyhyen hetken ajan leikkirumpuja, mikkejä ja kitaroita kannettiin joka kotiin pakettitolkulla. Sitten, nopeammin kuin ehdimme tajutakaan, ilmiö oli ohi. Valoja sammutellaan vielä viimeisten aiheeseen liittyneiden palveluiden osalta.

Legendaarinen Rock Band -sarja lopetti virallisesti laajenemisensa viime vuonna, kun pelin latauskauppa suljettiin. Nyt myös käyttäjien luoman oman sisällön levittäminen loppuu, sillä Harmonix on laittanut lapun myös Rock Band Network -palvelun luukulle. Jatkossa omaa musiikkiaan ei siis pysty enää julkaisemaan pelattavina Rock Band -raitoina.

Harmonixin mukaan palvelu kärsi teknisistä ongelmista sen jälkeen, kun latauspelikauppa suljettiin. Firmalla ei myöskään ollut enää resursseja ylläpitää Rock Band Networkia sillä antaumuksella, minkä palvelu ansaitsisi. Toisin sanottuna suosio on tippunut sen verran alhaiseksi, että palvelusta oli tullut firmalle pelkkä kuluerä.

Lähde: Videogamer

Lisää aiheesta

Kolmivuotinen Rock Band –oikeudenkäynti kääntyy pelintekijöiden voitoksi

Rock Band haudataan huhtikuussa: ei enää uusia biisejä

EA sekoilee – Rock Band sulkeutuu eikun eipäs sulkeudukaan

Muropaketin uusimmat