Arvostelu: Kingdom Come: Deliverance julkaistiin niin keskeneräisenä, ettei peliä pysty edes pelaamaan

15.02.2018 20:30 | Tuukka Hämäläinen

Warhorse Studiosin kunnianhimoinen toimintaroolipeli Kingdom Come: Deliverance tekee vaikutuksen historiallisella realismillaan, joka jää kuitenkin teknisten rajoitteiden varjoon. Pelin PS4-version monet ongelmat tekevät pelaamisesta lähes sietämätöntä jopa julkaisupäivityksen jälkeen.


Julkaisupäivä: julkaistu  / Tekijä: Warhorse Studios / Julkaisija: Warhorse Studios / Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One / Testattu: PlayStation 4 / Pelaajia: 1 / Ikäraja: K18 / Peliä pelattu arvostelua varten: yli 5 tuntia


Tsekkiläisen Warhorse Studiosin esikoispeli Kingdom Come: Deliverance oli ennakkoon erittäin kiinnostava projekti. Pelin luvattiin sijoittuvan keskiajalle ja pyrkivän lukemattomista muista roolipeleistä poiketen mahdollisimman täydelliseen realistisuuteen. Sen kehityksessä käytettiin asiantuntijoita, joiden avulla kaikki linnoituksista musiikkiin toteutettiin mahdollisimman uskollisesti.

Kiinnostava tapaus peli on yhä, mutta vähän toisesta syystä. Kingdom Come: Deliverancen julkaisu ei mennyt todellakaan niin kuin Strömsössä, ja se on saanut huomiota pikemminkin kehnosta teknisestä toteutuksesta ja bugisuudesta johtuen.

Tästä syystä lukemasi ei ole aivan tavanomainen arvostelu. En ole pelannut noin 40-50 tuntia kestävästä kampanjasta kuin murto-osan, johtuen siitä, että Kingdom Come: Deliverancen pelaaminen PlayStation 4:lla on nykyisessä tilassaan lähes sietämätön kokemus. Toteutus tökkii niin pahasti, että täytyy erikseen keskittyä nähdäkseen pelin hyvät puolet.

Tervetuloa Böömin kuningaskuntaan

Kingdom Come: Deliverance sijoittuu 1400-luvun alulle Böömin kuningaskuntaan, joka oli osa Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa. Kuten pelin introvideo kertoo, on vallitsijaksi noussut Kaarle IV:n jälkeen Wenzel IV Luxemburgilainen, jonka leväperäinen hallinto on nostanut hänen veljensä Sigismundin kapinaan, jota tavallinen kansa ei tunnu oikein edes ymmärtävän.

Tässä murrostilassa pelaaja astuu parikymppisen Henryn mutaisiin saappaisiin. Henry on seppänä uraa tekevän isänsä ainoa poika, joka pikkukylässä ja unelmoi näkevänsä vielä joskus maailmaa. Eräänä päivänä Sigismundin joukot hyökkäävät kaupunkiin, surmaavat Henryn vanhemmat ja ajavat pojan pakomatkalle, josta pelin seikkailu käynnistyy.

Kingdom Come: Deliverancen tarinallinen konteksti on erittäin kiinnostava. Sen eteen on selvästi nähty rutkasti vaivaa, eikä vastaavaa historiallista seikkaperäisyyttä ole tullut tähän mennessä vastaan videopeleissä. Myös dialogi on parhaimmillaan erittäin hyvin kirjoitettua, ja ääninäyttelykin valtaosin oikein pätevää.

Tarina onkin pelin keskiössä, mutta draivia siitä kiistatta jää puuttumaan, etenkin alkumetreillä. Asiaa ei auta se, että Henry on jotakuinkin yhtä kiinnostava hahmo kuin naapurin Janne, ja hänen keskeiseen rooliinsa on jostain syystä valittu pelin aneemisin ääninäyttelijä. Lisäksi ensimmäisen parin pelitunnin aika pelaajalle jää tolkuttoman vähän tekemistä, ja pahimmillaan peliosuudet jäävät 30 sekunnin juoksuksi välivideoiden välillä.

Silloin kun pelaamaan pääsee, alkaa kokemus tökkiä entistä pahemmin.

Buginen keskiaika

Kingdom Come: Deliverancen kaikki potentiaali tuntuu katovan tekniseen toteutukseen kuin mustaan aukkoon. Kaikkea on turha luetella, mutta käydään läpi keskeisimmät ongelmat.

Heti käyttelyssä käy selväksi, että peli lataa tolkuttoman hitaasti. PlayStation 4:n päävalikosta pelitilaan pääseminen voi kestää yli neljä minuuttia, eikä latailu jää tähän. Peli pysähtyy usein lataamaan, ja latausruutua saa tuijottaa usein jopa silloin, kun vain ryhtyy puheisiin jonkun pelihahmon kanssa. Koska pelissä on paljon dialogia, tämä käy todella rasittavaksi.

Tekstuurit päivittyvät jatkuvasti jäljessä, jopa kesken dialogin, kuvakulman vaihtuessa. Avoin pelimaailma on parhaimmillaan todella kaunis, mutta tästä on vaikea nauttia, kun maisemassa näkee niin pienten yksityiskohtien kuin kokonaisten puidenkin ilmestyvän ja katoavan pelaajan liikkumisen mukaan. Piirtoetäisyys on hyvä, mutta se, mitä kaukaisuudessa erottuu, vaihtelee jatkuvasti.

Teknisiä ongelmia riittää vaikka millä mitalla lisää. Ohjaaminen on jähmeää. Kontrollit toimivat viiveellä tai huonosti, ja esimerkiksi oven avaamiseksi saattaa joutua painelemaan nappia useampaan kertaan. Ruudunpäivitys sakkaa jatkuvasti, jopa silloin kun ympäristössä ei ole paljon mitään liikkuvia kohteita. Myös NPC-hahmot bugailevat alati: dialogia ei saa aloitettua, kuolleet hahmot spawnaavat ensin seisaalleen kuin patsaat ja elävät saattavat juuttua käytävälle tukkimaan pelaajan tien.

Kun nämä ja muut ongelmat summaa yhteen, on Kingdom Come: Deliverancen pelaaminen kurja kokemus. Jatkuvasti jokin häiritsee tai haittaa pelaamista, eikä tarinaan ja maailmaan pääse uppotumaan millään.

Täytyy myös mainita, että vaikka esimerkiksi pelin valoefektit ovat välillä komeaa katsottavaa, ovat hahmot kankeine ilmeineen ja kuolleine kalansilmineen kuin kymmenen vuotta vanhasta pelistä. Kehittäjät ovat selvästi hallinneet osan asioista paljon paremmin kuin toiset.

Kompuroivaa realismia

Kingdom Come: Deliverancen realistisuus ei jää maailman historialliseen todenmukaisuuteen, vaan se ulottuu melkein kaikkiin pelin osa-alueisiin. On oikeastaan pieni ihme, että pelissä puhutaan vain englantia, eikä tsekkiä, mikä olisi varmaankin hieman lähempänä todellisuutta. Lisäksi hämmentää, miksi monet hahmot puhuvat englantia selvällä brittiaksentilla.

Tinkimätön realismi näkyy esimerkiksi siinä, että Henryn pitää syödä ja nukkua pysyäkseen energisenä, juosta jaksaa vain lyhyen matkan kunnes hengästyy, ja yllättävän monipuolinen taistelujärjestelmä on kehitetty todellisten taistelumuotojen pohjalta. Taistelumekaniikka, jossa voi esimerkiksi tehdä harhautuksia ja säädellä taktisesti mistä suunnasta iskunsa tekee, onkin todella kiehtova. Ikävä vain, että bugit syövät tästäkin hauskuuden, kun peli jättää jatkuvasti ottamatta komentoja vastaan. Henrystä tulee tahattomasti aivan tumpelo taistelija.

Myös roolipeliin kuuluva kykyjen kehitys on tehty immersiiviseksi ja ”aidommaksi”. Henryn taidot kehittyvät niitä käyttämällä, eikä pelissä esimerkiksi ansaita vapaasti jaettavia kykypisteitä monien muiden roolipelien tapaan. Myös sosiaalisiin suhteisiin on luotu kiinnostava järjestelmänsä, joka menee perinteistä ”puhekykyä” pidemmälle.

Tällanen realismi on kunnianhimoinen lähtökohta, mutta se johtaa valitettavasti siihen, että peli on hemmetin hidastempoinen. Siinä kohtaa, kun pelaajaa viimein opetetaan perusteellisemmin taistelemaan ja ampumaan jousella, on peliaikaa koossa jo melkein neljä tuntia, vaikkei olisi edes paljon mokaillut. On selvää, että tähän peliin on tarkoitus upottaa kymmeniä pelitunteja, mihin harva tuskin ryhtyy sen nykyisessä kunnossa.

Opi sietämään turhautumista

Realismin sivujuonne lienee sekin, että peli opastaa pelaajaa melko vähän. Eri mekaniikat opetetaan lyhyissä tutoriaaliruuduissa, jotka muuten katovat välittömästi, jos sattuu juoksemaan niiden ilmestyessä, sillä peli laskee tämän ohitusnapit painamiseksi. Muutoin pelaaja on pitkälti omillaan, ja kompassi ja kartta auttavat vain rajallisesti, vaikka tärkeimmät etapit onkin karttaan merkitty. Testissä pääsin esimerkiksi hengestäni pariin otteeseen, ennen kuin tajusin, kuinka hevosen saa laukkamaan kovempaa.

Kohtaus, jossa Henryä opetetaan ampumaan jousella, kuvaa hienosti pelin kaikkia ongelmia. Kohtausta ennen seuraa lyhyt välivideo. Sitten jousi tyrkätään käteen, sillä on erittäin vaikea tähdätä, ja yhtäkkiä pelin musiikki peittää alleen NPC-hahmon antamat ohjeet (koska myös miksaukseen liittyvät bugit ovat todella yleisiä). Ampumista saa yrittää vain kolme kertaa, sitten seuraakin uusi video, ja samassa Henry joutuu jo jousiammuntakilpailuun, jota on käytännössä mahdotonta voittaa.

Ja tästä päädytään muuten välivideon kautta miekkailuotteluun, jota sitäkään ei oikeastaan voi voittaa. Tässä kuluu kymmenisen minuuttia peliaikaa, jonka aikana pelaaja ei opi mitään muuta kuin sietämään turhautumista.

Jatkuvat välivideot, bugit, korkea vaikeusaste ja realistisuuden pyrkimys siis kietoutuvat toisiinsa erittäin ärsyttävästi.

Eräs toinen pelitilanne kuvaa hyvin kokemuksen sekavuutta. Alkupuolella peliä Henry joutuu vasten tahtoaan pysymään naapurikylän linnoituksessa, josta hän haluaisi palata kotikyläänsä hautaamaan vanhempansa. Tässä kohdassa pitäisi ilmeisesti löytää sotilaan haarniska ja huijata tiensä ulos kaupungista. Tämän verran ohjeita saa ystävälliseltä lordin vaimolta, mutta siihen ohjeet jäävätkin. Tutkiessani ympäristöä putosin vahingossa parimetrisiltä tikkailta alas, sain verenvuodon ja kuolin verenhukkaan ennen kuin ehdin etsiä mistään siteitä tai apua. Hupsista!

Toinen yritys, heti jo kertaalleen kuultujen dialogien jälkeen. Nyt löysin ilmeisesti oikean arkun, mutta se oli lukossa ja tiirikkaa en omistanut. Rahaakaan ei ollut, mutta hamstraamalla keittiöstä tarjottua ruokaa ja myymällä sen paikalliselle kauppiaalle, onnistuin lopulta ostamaan tiirikan. Tämä tuskin oli tarkoitettu ratkaisu pulmaan.

Sitten kun pääsin tiirikoimaan arkkua, jäin heti kiinni virkavallalle, sain rangaistuksen, jonka seurauksena minut potkittiin ulos linnoituksesta. Lopputuloksena pääsin ulos linnasta ja saavutin tavoitteeni vahingossa, parinkymmenen minuutin sähläämisen jälkeen. En vieläkään tiedä, mitä pelissä tässä kohtaa oli tarkoitus tehdä.

Kokemusta rasittaa myös tallennusjärjestelmä. Peli tallentaa automaattisesti tehtävien alussa ja joskus niiden keskenkin, mutta hetket tuntuvat sattumavaraisilta ja niiden välillä voi kulua puolikin tuntia. Milloin tahansa voi tallentaa vain juomalla Saviour Schnappsin, jotka maksavat rahaa ja niitä on rajallisesti tarjolla. Sanalla sanoen typerä järjestelmä.

Tuntikin on liikaa

Kingdom Come: Deliverance on selvästi roolipeli, jonka eteen on nähty valtavasti vaivaa. Se tuntuukin tarjoavan kokemuksen, jollaista genressä ei ehkä koskaan aiemmin ole nähty. Sen mekaniikoissa on syvyyttä ja monipuolisuutta, ja tarina sekä historiallinen pelimaailma ovat parhaimmillaan kiehtovia.

Siksi onkin niin valitettavaa, ettei ainakaan pelin PlayStation 4 -versiota nykyisessä kuosissaan kestä millään pelata, eikä sitä voi suositella oikein kenellekään. Ilman arvostelutehtävää olisin lopettanut pelaamisen tunnin kohdalla. Hidastempoiseen peliin pitäisi päästä syventymään ilman jatkuvia bugeja ja teknisiä ongelmia, eivätkä järjetön tallennusjärjestelmä, runsaat välivideot ja yksi pelihistorian tylsimmistä päähenkilöistä auta asiaa yhtään.

Jäämme seuraamaan pelin päivittymistä ja palaamme vuoden edetessä tarkistamaan, onko Warhorsen pelistä saatu pelikelpoisempaa. Tällä hetkellä, edes valtavan julkaisupäivityksen jälkeen, sitä ei voi pitää kuin epäonnistuneena kokeiluna. Toivottavasti päivitykset tai edes PC:n modaajayhteisö saavat pelistä toimivamman paketin.

KINGDOME COME: DELIVERANCE

2

”Kingdom Come: Deliverance osoittaa, että joskus pelien julkaisua kannattaa lykätä.”