Uusimmat

Haastattelu World of Tanks 10 vuotta – Wargamingin kestosuosikin tekijä paljasti, miksi pelissä ei ole mukana suomalaisia tankkeja

23.09.2020 09:48 Ilari Hauhia

World of Tanks täytti tänä vuonna kymmenen vuotta. Syntymäpäivien kunniaksi kysyimme Wargamingilta pelin menneisyyteen ja tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Ilmaispelattava World of Tanks on alkujaan valkovenäläisen Wargamingin kehittämä ilmaispelattava moninpeli, joka keskittyy nimensä mukaisesti panssarivaunusotaan. Otteluissa kaksi joukkuetta ottaa yhteen erilaisilla kartoilla, jotka voivat sijoittua esimerkiksi kaupunkiympäristöön tai maaseudulle.

World of Tanksin kymmenvuotisjuhla on näkynyt pelin sisällä esimerkiksi jakamalla pelaajille paljon erilaisia ilmaisia lahjoja. Juhlahumu ei tule laantumaan vielä hetkeen ja mukaan ehtii vielä hyvin.

Muropaketin World of Tanks -kysymyksiin vastaili Wargamingilta pelin Publishing Director Max Chuvalov.

Mikä on mielestäsi merkittävin saavutus World of Tanksin kehityksessä?

Mielestäni suurin muutos World of Tanksissa oli vuonna 2018 julkaistu päivitys 1.0, joka on yksi kaikkien aikojen suurimmista MMO-pelien päivityksistä. Se toi mukanaan muun muassa uuden grafiikkamoottorin ja vaikka mitä muita uudistuksia. Näin suuren päivityksen julkaiseminen oli haastavaa, mutta onnistuimme siinä silti. Uusimman 1.10-päiviyksen kohdalla olemme tyytyväisiä siihen, että saimme panssarivaunujen varusteisiin tehdyt muutokset julkaistua peliin.

Miksi World of Tanksin tankit on jaettu kymmeneen eri tasoon? Onko mahdollista, että peliin lisättäisiin tulevaisuudessa vielä nykyistäkin korkeampitasoisia tankkeja?

Kun peliä suunniteltiin vuosikymmen sitten, niin kymmenen kuulosti mukavalta määrältä. Eri tasojen lisäksi tankit on jaettu matalan tason tankkeihin (tasot I-III), keskitason tankkeihin (IV-VII) ja korkean tason tankkeihin (VIII-X). Jokaisella tasolla on oma tyylinsä ja niiden välillä on looginen progressio jonka aikana pelaajat voivat oppia lisää pelistä. Olemme miettineet korkeampien tasojen lisäämistä peliin, mutta asiaan liittyy pieni ongelma. Kaikki pelissä tällä hetkellä olevat tankit ovat peräisin korkeintaan 60-luvun puolivälistä. Syynä tähän on se, että tämän jälkeen tankkien asejärjestelmät kehittyivät huimasti muun muassa erilaisten tähtäysjärjestelmien ja rihlattomien piippujen muodossa. Tällaisten modernien asejärjestelmien tasapainottaminen vanhoja tankkeja vastaan olisi lähes mahdotonta, joten toistaiseksi emme ole lisäämässä peliin tasoa X korkeampia tankkeja.

Voitaisiinko World of Tanksissa nähdä tulevaisuudessa uusia ammustyyppejä?

Nykyisin pelissä on premium-ammuksia, tavallisia ammuksia ja HE-ammuksia. Emme ole tällä hetkellä tyytyväisiä edes nykyisten ammusten väliseen tasapainoon, joten emme ole toistaiseksi lisäämässä uusia ammustyyppejä peliin. Yritimme jo kerran korjata ammustyyppeihin liittyvät ongelmat merkittävillä muutoksilla peliin, mutta sekään ei mennyt aivan putkeen. Siitä opimme, että meidän täytyy edetä askel kerrallaan suuren kertamuutoksen sijasta.

Voiko World of Tanksissa taistella suomalaisella maaperällä?

World of Tanksissa on jo yksi Suomesta inspiraationsa ottava kartta, Mannerheim Line. Vaikka kartta ei varsinaisesti sijoitu mihinkään yksittäiseen tosielämän paikkaan Suomessa, ovat sen maisemat lumisine alueineen ja jyrkkine mäkineen ottaneet mallia suomalaisesta luonnosta.

Entä voitaisiinko World of Tanksissa nähdä tulevaisuudessa myös suomalaisia tankkeja sisältävä tekniikkapuu? 

Suomessa ei historian aikana valmistettu tai suunniteltu omia tankkeja, vaan panssarivaunut hankittiin muista maista. Jos lisäisimme peliin vain modifioiduista neuvostoliittolaisista tai saksalaisista tankeista muodostuvan tekniikkapuun, ei se juuri eroaisi nykyisistä tekniikkapuista. Esimerkiksi ruotsalaisten ja italialaisten tekniikkapuut lisäsivät peliin panssarintorjuntavaunuissa nähdyn siege moden sekä automaattisen uudelleenlatauksen, jotka toivat World of Tanksiin jotain uutta. Lisäksi meidän täytyy pitää huolta, että jokaisessa tekniikkapuussa riittää kiinnostavia tankkeja ja että niiden välinen progressio pysyy kiinnostavana. Se ei olisi tässä tapauksessa välttämättä kovin helppoa.

World of Tanksissa on muutamia ”meemitankkeja”, kuten ankkatankki AMX 40. Aiotteko lisätä peliin uusia ”hauskoja” panssarivaunuja? 

Emme ole oikeastaan koskaan luoneet varsinaisia meemitankkeja, vaan kyse on ollut tosielämän tankeista tai ainakin tosielämässä luonnospöydälle jääneistä suunnitelmista. Haluamme pohjata pelin jatkossakin historiaan, joten emme voi lisätä peliin kuvitteellisia hauskoja tankkeja. Toki voi olla, että jokin tuleva tankki saa World of Tanks -yhteisön keskuudessa ”hauskan” maineen, mutta se ei ole varsinainen tavoitteemme. Saatamme kuitenkin lisätä peliin tulevaisuudessa myös vähemmän tunnettuja tai erikoisempia panssarivaunuja, kunhan ne perustuvat jollain tavalla tosielämään.

Millaisia vinkkejä haluaisit antaa uudelle World of Tanks -pelaajalle? Mikä olisi mielestäsi parhaiten aloittelevalle pelaajalle sopiva tekniikkapuu?

Yritämme tehdä pelistä mahdollisimman helposti lähestyttävän, mutta myönnettäköön, että se saattaa olla uuden pelaajan silmissä paikoitellen hieman monimutkainen. Siksi olemme panostaneet muun muassa käyttöliittymän selkiyttämiseen, tekniikkapuiden suoraviivaistamiseen sekä lisänneet peliin erilaisia ohjetekstejä. Neuvoni uudelle pelaajalle olisi ottaa kaikki hyöty irti uusia pelaajia varten peliin lisätystä boot camp -tutoriaalista, joka opastaa pelaajan World of Tanksin saloihin. Lisäksi internetistä löytyy paljon erilaisia opetus- ja ohjevideoita, joita kannattaa hyödyntää. Tekniikkapuun suhteen neuvostoliittolaiset tankit ovat kenties helpoin aloituspiste uudelle pelaajalle, mutta mikään muukaan vaihtoehto ei ole huono ja ne kaikki tarjoavat kiinnostavaa progressiota.

Haluaisitko kertoa hauskan sattuman World of Tanksin kehityksestä vuosien varrelta?

Pelin kehitykseen liittyy paljon sattumia ja tapahtumia vuosien varrelta. Esimerkiksi rahakirstumme pohja pilkotti ikävästi juuri ennen pelin julkaisua. Tilanne ei naurattanut silloin, mutta nyt asialle uskaltaa jo hymyillä. Yhdessä tapauksessa saimme pelaajapalautetta, jonka mukaan World of Tanks ei ollut tarpeeksi monipuolinen peli, vaikka se muuten olikin hyvin viihdyttävä kokonaisuus. Saimme selville, että palautetta antanut pelaaja oli pelannut yli 12 500 ottelua pelissä ensimmäisen aukeavalla MS-1-tankilla, eikä hän ollut huomannut, että pelissä voi avata käyttöön myös muita panssarivaunuja.

Oletko ikinä käynyt Parolan panssarimuseossa Suomessa?

En ole itse koskaan käynyt Parolassa, mutta järjestimme museossa tapahtuman vuonna 2014 ja tarjosimme World of Tanksin suomalaisille pelaajille mahdollisuuden olla liikkuvan BMP-1-vaunun kyydissä.

Mitkä ovat suosikkipanssarivaunujasi World of Tanksissa? Entä onko sinulla joitain inhokkeja?

Kun aloitin World of Tanksin pelaamisen, oli pelissä vain kaksi tekniikkapuuta, jotka olivat neuvostoliittolainen ja saksalainen tekniikkapuu. Pidin haasteesta, joten valitsin saksalaisen tekniikkapuun, joka vaati enemmän opettelua. Suosikkejani olivat ja ovat edelleen E 50- ja E 50M -tankit ja olen iloinen, että päivitys 1.10 teki saksalaisesta tekniikkapuusta hieman tehokkaamman. En henkilökohtaisesti ole kevyiden tankkien tai tykistön suurin ystävä, sillä ne eivät oikein sovi omaan pelitapaani.

Lopuksi: Mitä haluaisit sanoa World of Tanksin faneille?

Haluaisin kiittää kaikkia suomalaisia fanejamme, riippumatta siitä, ovatko he pelanneet jo vuosikymmenen ajan tai vasta aloittamassa pelaamista. Kehitämme peliä jatkuvasti ja tulevaisuudessa luvassa on entistä enemmän uutta koettavaa faneille.

LUE MYÖS: World of Tanks täytti 10 vuotta – Palasimme vuosien tauon jälkeen tankkipelin pariin, ja koukkuunhan siinä taas jäi

Ilari Hauhia

”Olen ollut mukana Muropaketin toiminnassa vuodesta 2016 saakka ja osallistun nykyään peli-, tietotekniikka- ja mobiiliaihealueiden uutisointiin sekä peli- ja laitetesteihin. Pelien osalta rakastan erityisesti kilpailullisia moninpelejä, mutta niiden ohella pelaan laajasti kaikkien genrejen edustajia. Tietotekniikan ja mobiililaitteiden osalta erityisesti uusia innovaatioita esittelevät laitteet ovat omaan mieleeni.”

Muropaketin uusimmat