Uusimmat

Nintendo pistää isät ja äiditkin pelaamaan

04.07.2006 14:42 Muropaketin toimitus

Pelaajat tottuvat kaikenlaisiin asioihin – nykyisin itsestään selvää on, että pelejä ohjataan kahdella pienellä, ohjaimessa olevalla analogitikulla. Aina ei näin ollut – pidetään ensin nopea historiantunti!

Jos unohdamme aivan esihistorian, konsolipelejä ohjattiin alkuun vain neljään suuntaan kääntyvällä tikulla eli joystickilla. Jossain vaiheessa mukaan tulivat myös ylä- ja alaviistot.

Sitten luovuttiin lentokonemaisesta tikusta ja laitettiin peukalo ristiohjaimen päälle, jota kutsuttiin myös suuntalevyksi ja englanniksi d-padiksi. Ristiohjaimet ovat säilyneet tähän päivään saakka, mutta niillä ohjataan yleensä vain pelien valikoita, paitsi käsikonsolipeleissä.

Seuraava kehitysaskel 3d-pelien myötä olivat analogitikut, jollaisen Nintendo toi konsoleihin ensimmäistä kertaa Nintendo 64 -laitteeseen. Peukalon alle sopiva, jokaiseen ympyrän suuntaan kallistuva tikku on nykyään jokaisen konsolipelaajan perusväline. PlayStationin DualShock-ohjaimista lähtien niitä on ollut kaksi jokaisessa peliohjaimessa.

Totuus on kuitenkin, ettei analogitikkukaan ole loppujen lopuksi paras mahdollinen tapa ohjata peliä. Vai oletko koskaan kokeillut antaa isäsi tai äitisi pelata jotain? Ainakin alkuun hommasta ei tottumattomalle tule yhtään mitään.

Vallankumous tulossa

Nintendon tänä vuonna myyntiin tuleva Revolution-konsoli aikoo pistää peliveteraanein omin sanoin myös isät ja äidit pelaamaan. eDome epäili ideaa pitkään, kunnes pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan Revolution-peliohjainta. Sehän toimii!

Samaan tapaan kuin Nintendo DS:n kosketusnäyttö, myös Revolution tuo pelien ohjaamiseen uuden tavan.

Tällä kertaa homman keskipisteessä on tavallisen kaukosäätimen näköinen kapula, jonka sisään kätkeytyy huipputekniikkaa. Sillä pelin ohjaaminen onnistuu täydeltä ummikoltakin.

Leikitään ajatusleikkiä: ota itse käteen joku olohuoneen kaukosäätimistä. Tartu siihen sillä tavalla kuin osoittelisit pyssyllä eli laita peukalo kaukosäätimen päälle ja muut sormet alapuolelle. Kuvitelle etusormen alle liipaisin ja peukalon alle vain yksi näppäin.

Siinä se on, tulevaisuuden peliohjain, mitä nyt Nintendon versio on vähän paremmin muotoiltu.

Mutta seuraavaksi kuvitellaan pelaamista. Kun osoitat kaukosäätimellä televisiota, tismalleen siihen kohtaan mihin kaukosäädin on suunnattu, ilmestyy tähtäin. Se liikkuu millimetrin tarkkuudella kätesi liikkeiden mukaan. Vihollinen vasemmassa yläkulmassa, tähtäät ja vedät liipaisimesta – pam! – sitten oikealla alhaalla – pam! Ohjain tuntuu yhtä tarkalta kuin valopistooli.

Samalla näet pelihahmosi käden ruudulla. Kun kallistat kaukosäädintä, myös pyssyä pitelevä käsi kallistuu, vaikka aivan poikittain. Näin voit ammuskella ase kallellaan kuin gangstat tv-sarjoissa. Jokainen kaukosäätimen liike toistuu ruudulla olevassa kädessä.

Hetken totuttelua

eDome ei päässyt ohjaimen kanssa kuin ampumaradalle. Siinäkin tarvittiin toisen käden apua: sinne Nintendo on vielä laittanut perinteisen analogitikun. Kaukosäätimestä lähtee johto pikkuohjaimeen, jolla hoidetaan käveleminen pelimaailmassa eteen- ja taaksepäin, sekä sivuttaisaskeleiden ottaminen.

Nyrkin sisään kätkeytyvässä kakkosohjaimessa on peukalon alle tulevan tikun lisäksi kaksi nappia etu- ja keskisormen alle. Testipelissä ylempi hyppää, alempi kyykistyy.

Pelihahmoa käännellään kuitenkin kaukosäätimen avulla. Kun tähtäintä vie sivulle, pelihahmon rintamasuunta muuttuu, aivan samaan tapaan kuin nykyisissä 3d-räiskinnöissä.

Revolution-konsolin mukaan on aina pakattu kaukosäätimen lisäksi pikkuohjain, joten tämän tyyppisiä pelejä lienee luvassa paljon. Uskallan sanoa, että Revolutionin ohjaimella varustettu kaveri voittaisi 100–0 pelaajan, joka joutuisi ohjaamaan pelihahmoaan kahdella analogitikulla.

Nintendo on kuitenkin sanonut, että liikettä tunnistavan ohjaimen peleistä iso osa käyttää myös pelkkää kaukosäädintä. On mielenkiintoista nähdä, minkälaisia peli-ideoita kapulaan voidaan kehittää.

– Ennen ideoita piti joskus pinnistää, mutta nykyisin riittää vain että otamme Revolution-ohjaimen käteen ja alamme leikkiä sillä, sanoo Super Mariot luonut suunnittelijaguru Shigeru Miyamoto haastattelussamme.