Uusimmat

Test Drive Unlimited –ensitesti (pc, PS2, Xbox 360)

15.06.2006 13:46 Tero Lehtiniemi

Moottoriurheilufriikeillä on onnenpäivät, sillä lisensoituja automerkkejä ja -malleja löytyy pilvin pimein, ja niiden aitouden tunteeseen on Edenin mukaan kiinnitetty erityistä huomiota.

Vuonna 1987 julkaistun Test Drive -pelin tehnyt Accolade ei varmasti arvannut, että pelisarjasta tulisi yksi historian pitkä-ikäisimmistä. Sinänsä yksinkertainen, kelloa vastaan toinen toistaan nopeammilla urheiluautoilla käytävä kisailu on sarjan myöhempien osien myötä jalostunut ja kehittynyt. Samalla se on toiminut myös esikuvana monille muille pelisarjoille, näistä ehkä kuuluisimpana EA:n Need For Speed.

Alkuperäinen Test Drive -peli on poikinut määrällisesti kunniakkaan määrän jälkikasvua: yhdeksän varsinaista Test Drive -peliä, neliosaisen Test Drive Off-Road -sarjan sekä yhteen osaan jääneen Demolition Racerin. Kymmenes osa on hyvää vauhtia valmistumassa. Pelillisesti Test Drive Unlimitediksi nimetty peli on eräällä tavalla paluu sarjan juurille romurallityylisen Eve of Destructionin jälkeen.

Havaijin saaristoon kuuluvalle Oahun saarelle sijoittuva Test Drive Unlimited on paperilla urheiluautofriikin unelma. Saarella autoiluun löytyy valinnanvaraa reilusti yli parista sadasta, varsin tarkasti mallinnetusta huippuluokan urheiluautosta ja moottoripyörästä. Äkkiseltään pieneltä ympäristöltä kuulostava Oahun saarikin on kaikkea muuta: merkittävine maamerkkeineen mallinetulta saarelta löytyy tiekilometrejä kunnioitettavat 1 600.

Ei lommon lommoa

Mielenkiintoisin Test Drive Unlimitedin ominaisuuksista on kuitenkin moninpeli, jonka ympärille koko peli käytännössä keskittyy. Lähin vertailukohta peliä tekevän Eden Studiosin visiolle löytyy varmasti roolipelimaailmasta: palvelimia, jotka mahdollistavat jopa satojen pelaajien autoilemisen samalla saarella. Pelaajat voivat vaihdella esimerkiksi autoja, ostaa asuntoja ja tietysti kisailla keskenään. Kisailu hoituu joko tavallisessa liikenteessä muita varoen tai erityisten haasteiden avulla. Haasteet ovat pelintekijöiden ja pelaajien itsensä luomia kilpailuja, ja haasteen luoja pystyy vaikuttamaan moniin asioihin, kuten haasteen pituuteen, reittiin ja yleisiin olosuhteisiin.

Moninpeli sinänsä vaikuttaa lupaavalta, ja mikä parasta, myös ajaminen itsessään on kunnossa. Autot ovat riittävän erilaisia, ajotuntuma on erinomainen ja vauhdin hurma kunnossa. Autojen ääniefekteissä on menty niin pitkälle, että moottorin ääni kuulostaa sisä- ja ulkonäkymissä erilaiselta. Sisänäkymässä vaikutusta on jopa sillä, pitääkö ikkunaa auki!

Moottoriurheilufriikeillä on tosiaan onnenpäivät, sillä lisensoituja automerkkejä ja -malleja löytyy pilvin pimein, ja niiden aitouden tunteeseen on Edenin mukaan kiinnitetty erityistä huomiota. Vauhdin hurmassa ei kuitenkaan päästä liiallisiin romurallifiiliksiin. Lisensoitujen urheiluautojen käytön varjopuolena on se, että valmistajat suhtautuvat yleensä hyvin nihkeästi autojen kärsimiin vaurioihin, jopa videopeleissä.

Test Drive Unlimitedin julkaisu on vielä melkein puolen vuoden päässä, mutta ainakin tässä vaiheessa merkit näyttävät erittäin lupaavilta. Grafiikka on kaunista ja pyörii sulavasti, ja ajamiseen liittyvät perusasiat ovat kunnossa. Edenillä on myös reilusti kokemusta autopelien saralla, ja moninpelipohjainen meininki tuntuu erittäin toimivalta idealta. Palaamme asiaan lopullisen pelin ilmestyttyä, mutta jo tämän kehitysversion perusteella kyseessä on varsin huolella tehty ja laadukas tuotos.

Erityistä kiitosta pelille voi antaa jo tässä vaiheessa verkossa ajettavien kilpailujen, ja ylipäätään ajelun toimivuudesta. Testipalvelimella oli mukana astua radalle ja painaa kaasupoljinta, etenkin kun kaduilla näkyi muitakin ihmiskuljettajia joita pystyi haastamaan pikku kisoihin. Liikenteen seassa kiitäminen sporttiaudoilla usean ihmiskuljettajan kera oli vauhdikasta, jännittävää ja toimivaa. Tätä odottaa mielellään.

 

Tekijä: Eden Studios

Julkaisija: Atari

Testattu: Xbox360

Tulossa: pc, Xbox360 , PlayStation 2, kesä/syksy 2006

Pelaajia: yksinpeli ja massiivimoninpelattava verkkopeli

Pelin kotisivu: www.testdriveunlimited.com