Vuoden peli 2014: yllättävin peli, suurin kasa paskaa ja epäonnistunein julkaisu
Pelivuoden 2014 aikana on nähty paljon onnistumisia, mutta myös epäonnistumisia. Ennen kuin on aika katsoa tulevaan, katsomme taaksepäin ja palkitsemme vuoden pelejä.
Ensimmäisessä artikkelissamme tutustumme kahteen epäonnistujaan ja yhteen onnistujaan. Mikä oli vuoden yllättävin peli? Entä epäonnistunein julkaisu? Ja toki myös pitää muistaa se suurin paskaläjä.
Yllättävin peli: Shadow of Mordor
Peleihin kohdistuu aina jonkin sortin ennakko-odotuksia, toisinaan hyviä ja toisinaan huonoja. Valitettavasti joskus käy niin, että pelit alittavat odotuksensa ja ovat pettymyksiä, mutta ei aina. Toisinaan ne ylittävätkin ne ja silloin peli, jolta kukaan ei odottanut paljon mitään — ainakaan positiivista — voi olla vuoden parhaimmistoa.
Ennen julkaisuaan Shadow of Mordor olisi vaikuttanut olevan hyvä esimerkki hajuttomasta, mauttomasta ja ylipäätään geneerisestä lisenssipelistä, joka ottaa mallia sen hetken isoimmista jutuista. Itse asiassa oli hilkusta kiinni, ettei peli päätynyt juuri siihen kategoriaan. Tarina ei laadulla huikaise; taistelumekaniikka on hyvin tutun oloinen, jos on Batmaninsa ja Assassin’s Creedinsä pelannut.
Mutta se maailma – ja eritoten se Nemesis-järjestelmä. Keskimaan tutkiminen jo sinänsä erittäin antoisaa puuhaa. Antoisampaa kuin varsinaisten juonitehtävien koluaminen. Näihin päälle lätkäistään pelin suurin hohto: Nemesis-järjestelmä. Se yksinään toi paljon tarvittua maustetta menoon: esimerkiksi pelaajan mokaaminen ei ole pelkkää game overia vaan jokaisesta mokasta vastapuolten örkit nousevat ikään kuin tasossa ja muuttuvat haastavammiksi.
Näiden lisäksi örkkiarmeija tekee muutenkin omia juttujaan taustalla. Sotakoneisto jyllää ja tuhoaa samalla kun örkkiarmeija kasvaa kokemuksessa ja tuhovoimaisuudessa. Nimetyillä örkeillä on myös satunnaisesti arvottu persoonallisuus, joka määrittele, miten taistelua tulisi lähestyä.
Nämä yksinään nostavat Shadow of Mordorin tusinatoiminnasta yhdeksi vuoden 2014 yllättävimmistä peleistä.
Varasijalla: Wolfenstein: The New Order
Kyseessä on oikeastaan toinen peli, jolla oli vaara päätyä hajuttomien ja mauttomien listalle. Vanhan Starbreeze-väen pystyttämän MachineGamesin näkemykseen Wolfensteinista olikin panostettu oikein olan takaa. Toisaalta The New Order yhdistää vanhoja 90-luvun räiskinnöistä tuttuja ratkaisuja modernimpaan pelisuunnitteluun. Toisaalta kyseessä on erittäin vakavalla tarinalla varustettu näkemys siitä, mitä olisi voinut käydä, jos natsit olisivat voittaneet sodan. Siihen onkin panostettu oikein kunnolla ja mietitty hieman pidempään, minkälainen maailma moisesta syntyisi.
Wolfenstein: The New Order osoittaa, että vanha voi olla uutta.
Eric Hartin
Yksinkertaisesti suurin kasa sitä itseään: Rambo: The Video Game
Maailmaan mahtuu paljon pelejä, hyviä ja huonoja. Jotkut niistä ovat vain paskoja.
Rambo: The Video Game on kuin tuulahdus ajalta, jolloin CD:t videopeliformaattina olivat uusi juttu. Tällöin pelinkehittäjät pyrkivät tekemään pelattavia elokuvia — melkein 100% huonoin tuloksin. Valitettavasti Rambo ei vain ole huono Rambo-peli, se on objektiivisesti huono peli. Löyhästi elokuviin perustuva raideräiskintä ottaa joitain kohtauksia ja lisää väliin point and click -tyylistä räiskintää.
Kun räiskintä on ohi, pelaajaa onnitellaan PS2-peliltä näyttävässä välipätkässä, jossa hahmot hokevat suoraan leffoista napattuja ääniklippejä. Kun pelaaja on räiskinyt tarpeeksi, heitetään soppaan mukaan QTE-”hiippailua”. Jos räiskintään kyllästyy ensimmäisen viiden minuutin aikana, hiippaillessa ei selviä minuuttiakaan.
Sekametelisoppaa seuratessa on vaikea päättää, onko kyseessä julkaisijan epäpätevyys, kehittäjien osaamattomuus, silkka ahneus vaiko yhdistelmä kaikkia näitä. Selvää kuitenkin on, että Rambo: The Video Gameen ei soisi laittaa rahojaan edes vitsillä, ellei halua tämmöisen roskan lisääntyvän.
Varasijalla: Air Control
Air Control oli huijaus. Siinä se. Miksi moinen ”peli” oli päässyt Steamiin myytäväksi oli jo itsessään mysteeri. Sitä ei tällä hetkellä enää Steamissä myydä ja syystä: sisältö oli suurimmaksi osaksi varastettua grafiikoista musiikeihin ja vähän siltä väliltä. Tämän ongelman ratkaisuksi kehittäjät poistivat vain kuvakaappaukset, joissa loukkaava materiaali oli. Varsinaisesti paketti pysyi muuttumattomana. Itse peli oli sillisalaatti Flappy Bird -kloonikenttiä ja ”lento”-osuuksia, joissa peli kaatuu mokatessa.
Air Control on hyvä esimerkki siitä, kuinka rikkinäinen Steamin nykyinen julkaisuprosessi on. Greenlight ei yksinkertaisesti toimi ja mystisempää on nähdä Air Controlin ja Guise of the Wolfin tapaisten pelien pääsevän edes hetkeksi myyntiin, vaikka niiden myyntiversioita voi hädin tuskin kutsua peleiksi.
Parasta koko sopassa oli, että Air Control ei ollut edes early access -sontaa. Ei. Se oli täysin valmiiden pelien kategoriassa…
Eric Hartin
Epäonnistunein pelin julkaisu: Driveclub
Pelin julkaiseminen ei ole koskaan helppoa, joten pienet kömmähtelyt ovat odotettavissa ja ymmärrettäviä. Mutta aina ymmärryskään ei riitä. Kun serverit kaatuvat, kun peli ei toimi, kun kopiot katovat rajalla mafian taskuihin, voidaan puhua jo vuoden epäonnistuneimmasta pelin julkaisusta.
PlayStation 4 jäi pahasti Xbox Onen jalkoihin yhdellä rintamalla: ajopeleissä. Konsolin ajopelitarjonta nojasi täysin muiden julkaisijoiden monialustapeleihin, kun taas Xbox One –pelaajat pääsivätnauttimaan täysin rinnoin Forzistaan. Seuraavaa Gran Turismoa ja ehjää Driveclubia odotellessa.
Ehjää Driveclubia? No, niin. Jos vuoden epäonnistuneinta pelijulkaisua etsitään, niin Driveclub on aika tukevasti listan ykkösenä. Assassin’s Creed Unityja Halo: The Master Chief Collection nousivat komeasti vähemmän mairitteleville kunniamainintasijoille, mutta kun huomioidaan Driveclubiin panostetut pelimerkit ja sen merkitys Sonyn pelistrategialle, niin se vetää kyllä vahvat pohjat failausmittareilla.
Driveclubin piti oll a lopultakin se peli, joka antaa PS4:n autopelihöpsöille upeaa uuden sukupolven ajettavaa. No, voi siitä joskus se tullakin. Mutta julkaisussa ei ollut, ei likimainkaan.
Sosiaaliseksi moninpeliksi ja kaveriporukan nettikisailuyhteisölliselämykseksi tarkoitettu pelin kun kompastui julkaisussa nettiominaisuuksien täydelliseen romahdukseen. Vielä viikko ennen julkaisua kaikki toimi ihan ok, kun linjoilla olivat vain journalistit. Mutta sitten linjalle tuli kymmenien testaajien sijana tuhansia ja taas tuhansia pelaajia, joiden tulvan alla jopa PlayStation Network kompasteli ja jumitteli.
Ja jos PSN vähän jumitteli, niin entäs peli itse? Täydellinen katastrofi. Yhteisöpalvelut eivät toimineet lainkaan, nettikisoista oli turha haaveilla. Edes pelin sisäisiin palveluihin kirjautuminen ei onnistunut, ei myöskään haasteiden tai tuloslistojen selailu.
Lopputulos oli, että sosiaalista nettipeliä pystyi pelaamaan vain offline-yksinpelinä.
Seuraavaksi Sony ja Evolution Studios joutuivatkin pistämään jatkosuunnitelmansa uusiksi. Pelin kevyempi ilmaispelattava versio laitettiin jäihin, samoin pelin mobiiliappi. Kaikki resurssit pistettiin pelin bugien korjaamiseen ja verkkopalvelujen täysremonttiin. Seuraavien viikkojen aikana peliä kunnostettiin pätsi pätsiltä ja luvattuja ominaisuuksia saatiin käyttöön yksi kerrallaan.
Mutta se, että peli oli vielä kuukausi julkaisunsa jälkeen rikki, se oli noloa. Niin noloa, että Sonyn Euroopan johtaja Jim Ryan päätyi jopa pyytämään anteeksi faneilta.
Jukka O. Kauppinen
