Arvostelu Alone in the Dark on onnistunut kierrätys kauhupeliklassikosta
Alone in the Darkin uusi versio on täytetty hienolla kosmisella kauhulla, joka kutkuttaa aivoja painostavalla tunnelmallaan.
Julkaisupäivä: 20.3.2024
Studio: Pieces Interactive
Julkaisija: THQ Nordic
Alustat: PC (Windows), Xbox Series S/X (testattu) & PlayStation 5
Pelaajia: 1
Ikäraja: K18
Peliä pelattu arviota varten: 8 tuntia
Uusi Alone in the Dark ei aivan hirveästi herättänyt innostusta, kun sen kimppuun lähti ensimmäistä kertaa, sillä sarjan viimeisimmät pelit ovat olleet suoraan sanottuna visvaista kuraa. Olin onneksi väärässä uuden pelin laadusta: vuoden 2024 Alone in the Dark on oiva peli, joka tuo alkuperäisen julkaisun mieleen hyvällä tavalla, vaikka ei – kaikeksi onneksi – olekaan täysin suora kopio siitä.
Iso osa uuden Alone in the Darkin charmista tulee näyttelijöistä. Jodie Comer ja David Harbour ovat ottaneet roolinsa vakavasti, mutta eivät silti mene tulkinnassaan överiksi. Nimekkäät myös näyttelijät kielivät osaltaan siitä, että pelin budjettia ei ole laskettu kengännauhoina.
Pelasin Alone in the Darkin ensimmäisen kierroksen Edward Carnbyna, jota Harbour tulkitsee. Ja hyvin tulkitseekin. Stranger Things -tähti on kuin syntynyt klassisen kovaksi keitetyn noir-etsivän rooliin. Comer puolestaan tulkitsee uskottavasti Emily Hartwoodia, itsevarmaa ja uskottavaa nuorta naista, joka on huolestunut sukulaisestaan.
(Tässä vaiheessa on hyvä mainita, että arvio sisältää tiettyjä hyvin mitättömiä seikkoja, jotka voi kokea pelin juonta paljastaviksi asioiksi.)
Kuva: © THQ Nordic
Rämeiden alkukantaisia rytmejä
Alone in the Darki vie pelaajan kohti rämeitä ja niiden keskellä sijaitsevaa Derceto Manor -nimistä lataamoa, josta Emily Hartwood lähtee etsimään kadonnutta setäänsä. Kartano ei vähemmän yllättäen ole pelkkä tavallinen mielisairaala. Merkillisesti käyttäytyvällä henkilökunnalla ei ole tietoa Emilyn sedästä, joka on teillä tietymättömillä, ja jättänyt jälkeensä vain merkillisen amuletin. Hely päätyy Carnbyn haltuun, ja Carby puolestaan päätyy välillä sen ansiosta johonkin outoon ja mysteriöösiin rinnakkaistodellisuuteen, joka ei katso vierailijoita hyvin silmin ja lonkeroin.
Ensimmäinen reissu outoihin maisemiin on muovattu alkuperäisestä versiosta hienolla tavalla. Siinä kartanossa oleva Carnby kääntää hetkeksi selkänsä, ja sillä välin kaikki ovat kadonneet, eikä edes Emilyä näy missään. Ja vaikka samalla ikkunasta häämöttää New Orleansin katu, ei mikään ole enää siltä miltä se näyttää.
Tässä kohtaa kosminen kauhu alkaa nostaa groteskia päätään.
Hirviön tapaaminen ensimmäisen kerran aiheutti ainakin itselläni sellaisen pelästymisen, että luoteja meni valitettavasti hukkaan. Onneksi Alone in the Dark tarjoilee myöhemmin kättä pidempää, kirveitä ja putkia, joilla puolustaa itseään. Moninaiset hirviöt on toteutettu erinomaisesti aina kävelevistä komposteista omituisiin lonkero-olentoihin.
Vieraassa maailmassa harhaileva Edward Carnby tottelee peliohjainta muuten hyvin, mutta taistelu on kömpelöä. Tämä ei pilaa peli-iloa, mutta saa iloitsemaan siitä, että Alone in the Dark painottaa hiiviskelyyn.
Kuva: © THQ Nordic
Kun luet tämän, olen jo metsän mustan pukin pauloissa
Alone in the Darkissa tarinaa syventävät ja maailmaa rakentavat kirjeet ja paperit esitetään niiden kirjoittajien lukemina. Näin peli kutoo osaltaan nopeasti immersion verkkoaan pelaajan ympärille.
Linja pysyy läpi pelin, ja papereista välittyy hienosti kulloisenkin hahmon mielentila ja persoona. Kerrankin tekstiä, jota tekee mieli kuunnella loppuun asti. Lisäksi myös parantolan asukit ovat kaikki erilaisia ja myös mielenkiintoisia, sillä jokaisella on oma tarinansa kerrottavana.
Lovecraft, Derleth ja muu sakki olisivat ylpeitä.
Kiehtova on myös pelin tuomiopäivän jazzista koostuva äänimaailma, joka sekin on hämmentävän hyvin kalibroitu pelin elementiksi.
Itse kartano ja kammottava rinnakkaistodellisuus näyttävät makoisilta. Etenkin dekadentti kartano on viehättävä, ja siitä välittyy tyylikkäästi painostava tunnelma. Kaikki on ränsistynyttä, ja jokin kummallinen rappio valtaa rakennuksen seiniä ja pintoja.
Kuva: © THQ Nordic
Herkullista pelattavaa kosmisen kauhun palvojille
Alone in the Darkin ainoa selkeä kompastuskivi on hutiloiden tehdyn taistelun lisäksi puzzlet, jotka ovat paikoin tuskastuttavia epäloogisuuksiensa takia. Lisäksi tuntuu typerältä, että jokaisen puzzlen ratkomisen jälkeen päädytään jos ei suoraan kauhujen todellisuuteen, niin ainakin hyvin lähelle sitä. Tämä tekee pelikokemuksesta ennalta-arvattavan, eli fiilis laskee ja sen tilalle tulee tylsyys ja immersion löystyminen pahalla tavalla. Alone in the Dark ei siis koukuta aivan sillä tapaa, kuin kehittäjät mitä luultavimmin toivovat.
Kyse ei ole aivan pikkujutusta, sillä Alone in the Dark rakentuu dokumenttien ohella etenkin puzzlejen ympärille tarinan ja pelin etenemisen välineenä. Muutoin peli on kyllä hyvin lähellä kuvaannollisen kosmisen kauhun mielen räjäyttämistä.
Kauneusvirheistään huolimatta Alone in the Darkin uudelleenkuvitus on helposti paras moderni Alone in the Dark -peli ja myös pirun hauska kauhupeli. Erityisen väkevä kokemus peli on tällaiselle lähes päivittäin kosmista kauhua lukevalle (Laird Barron in da house!). Olen kuitenkin täysin varma, että peli toimii kategorisesti myös muille kauhun ja seikkailun ystäville – joskin oletettavasti yhden tähden verran pienemmällä pisteytyksellä.
ALONE IN THE DARK (2024)
”Tyylikäs peli on fanipojan mieleen, mutta sitä on helppo suositella myös muille psykologisen kauhun ystäville.”
