Arvostelu: GreedFall on neljän tähden roolipeli, jossa Dragon Age kohtaa The Witcherin
Spidersin roolipeliluomus GreedFall soveltuu erinomaisesti pahimpaankin Dragon Age -nälkään.
Julkaisupäivä: 10. 9.2019
Studio: Spiders
Julkaisija: Focus Home Interactive
Saatavilla: PlayStation 4 (testattu), Xbox One, PC
Pelaajia: 1
Ikäraja: K18
Peliä pelattu arvostelua varten: Yli 20 tuntia
Vanhan koulukunnan tarinavetoisia roolipelejä ei ole nähty viime aikoina ainakaan liiaksi, jos vähäksikään. BioWaren keskittyessä uuden Dragon Age -pelin sijaan pikemminkin Anthemin paikkailuun, on ranskalaiskehittäjä Spiders käyttänyt tilanteen hyödykseen omalla GreedFall-pelillään, jossa Dragon Agen valinnanvapaus kohtaa The Witcherin tekemisen meiningin.
Aivan alkajaisiksi pelaaja saa luotavakseen oman sankarinsa, jonka tämä voi räätälöidä haluamakseen sukupuolta ja hahmoluokkaa myöten. Pelaaja on Merchant Congregationin kauppavaltion diplomaatti De Sardet. Suustaan sulavana Sardetin tulisi paitsi leipoa Constantin-serkustaan New Serenen uusi kuvernööri myös löytää siinä sivussa parannuskeinoa maanosassa leviävään ruttoon. Alkupuolen pelimekaniikkoihin tutustuttuaan ja ensimmäiset liittolaiset värvättyään pelaajan matka vie keskuskaupungin mutaisilta kaduilta kohti sen ulkopuolista Teer Fradeen saarta, jossa pelin todellinen taika tapahtuu.
Tematiikaltaan pelin tarinakuviot ammentavat paljoltikin siirtomaa-ajoista. Kolonialismi rehottaa miltein joka puolella lääniä kuin oma ruttonsa konsanaan, minkä vuoksi alkuperäisen asukasväen olot ovat ahtaalla ja hermot koetuksella. Juonentynkää siis piisaa tuutin täydeltä suuntaan jos toiseenkin, mikä näkyy myös valinnanvapautta suosivassa tehtäväkirjossa.
Dialogin määrä ja sillä kikkailu ovat yksi GreedFallin suurimmista voimavaroista, jonka se myös antaa näkyä ja kuulua. Sanoilla on siis todellakin väliä, mikäli pelaaja mielii esimerkiksi jonkin tehtävän tai ihmissuhteen etenevän juuri tietyn kaavan mukaisesti. Matkan varrella De Sardet saa valita matkaansa enintään viisi kumppania. Näistä jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, joilla voi osaltaan olla vaikutusta niin tehtävien kulkuun kuin pelissä muodostettavien ihmissuhteidenkin solmintaan. Valtaosa pelin tehtävistä on läpäistävissä juurikin siten, miten pelaaja itse tohtii. Suoran miekalla viuhumisen sijaan monet tilanteista voi siis hoitaa joko supliikisti kuulijaa miellyttävillä vastauksilla tai sitten vaikkapa hieman kukkaronnyörejään raottamalla. Sivutehtävätkään eivät ole vain tuulesta temmattuja irrallisuuksia, vaan nitoutuvat pelin saatossa osaksi päätarinan monimuotoisia koukeroita. Myös hahmonsa omaa kykypuuta on hyvä pitää silmällä, sillä myöhemmin avattavat taidot aina magian hallinnasta lukkojen tiirikointiin tuovat kukin omat vaihtoehtonsa haasteiden ratkontaan.
Pelin maailma osoittautui mailla ja soilla tallustaessa hyvinkin isoksi, joskaan ei aivan niin avoimeksi, mitä alkujaan kuvittelisi. Ympäristöt on jaoteltu useampiin pienempiin alueisiin, joiden läpikulku hoidetaan latausruutua tuijottelemalla. Erillisestä aluejaottelustaan huolimatta peli maailmaa riittää kuitenkin nähtävää ja tutkittavaa myös pää- ja sivutehtävien ulkopuolelle poiketessa.
GreedFallin taistelujärjestelmä toi ainakin allekirjoittaneelle mieleen hieman The Witcher 3:sta kantautuneet mekaniikat. Merkittävänä oljenkortena pelaaja voi pysäyttää taistelut niin sanotulla taktisella paussilla, mikä antaa mahdollisuuden seuraavan kuolinliikkeen taktikointiin sekä aseiden ja esineiden sijoittamisen nuolinäppäinten ulottuville. Taisteluiden pysäytys osoittautui ihan kivaksi lisäksi, joskin pidemmän päälle melko vähälle hyödylle jääväksi tempuksi.
Näppäinsijottelujen osalta taistelut sujuvat pitkälti oikein mutkitta. Alkuvaiheessa kontrollit voivat kuitenkin olla aluksi melko kankeilta johtuen hahmon rajatummasta liikearsenaalista, minkä takia etäällä pysyminen osoittautui hidasta väistöanimaatiota paremmaksi selviytymisratkaisuksi. Pelin edetessä ja kykyjen karttuessa taistelut alkoivat kuitenkin saamaan uutta väriä – niin hyökkäysten kuin väistöliikkeidenkin saralla. Ongelmaksi muodostui aika ajoin myös pelin liiankin vapaana kuljeskeleva kamera, joka saattoi kääntyä pelaajaa vastaan erityisesti hektisimpien taisteluiden tuoksinnassa. Mikäli homma käy liian tukalaksi, voi pelaaja käydä ruuvaamassa vaikeustasoa uusiksi myös kesken aloitetun seikkailun.
Graafiselta ulosanniltaan pelistä ei löytynyt sen liiempää moittimista. Ruudunpäivitys pysytteli hyvin ruodussa PS4:llä myös kiihkeämmissä yhteenotoissa. Osa tekstuureista piirtyi tosin silmien eteen paikoitellen jälkijunassa, mikä nyt ei itsessään sen liiemmin pilannut ainakaan omaa pelikokemusta. Yksityiskohdat ovat näkyvimmillään vaatekappaleita tihrustaessa, kun taas hahmojen kasvot – tai kasvoanimaatiot ylipäätään – olisivat taas mielestäni kaivanneet hieman lisäeloa. Voi olla, että hahmojen osittainen staattisuus korjaantuu myöhemmin julkaistavalla päivityksellä.
Kokonaisuutena GreedFall luottaa moniin muista lajityypin peleistä tuttuihin peruspalikoihin sen kummemmin pyörää uudelleen keksimättä. Eikä sen sitä tarvitsekaan. Pelin runsas dialogin määrä – tai pikemminkin sen merkittävä rooli – sekä ajoittain kankeat taistelut saattavat toimia joillekin karkottimena. Useita lankoja kasassaan pitelevä tarinankerronta ja sen mahdollistama valintojen maailma antavat kuitenkin varmasti paljon anteeksi. Mikäli hyvä tarinavetoinen roolipeli on siis hakusessa, saattaa GreedFall juurikin vastata odotuksia.
GREEDFALL
“GreedFallia voi suositella ehdoitta jokaiselle hyvää roolipeliä metsästävälle.”
