UUSIMMAT

Arvostelu: Until Dawnin tekijöiden Man of Medan aloittaa uuden kauhupelisarjan toivottua vaisummin

01.09.2019 10:04 | Joonas Pikkarainen

Supermassive Gamesin kunnianhimoinen antologiasarja ei ala täysin vakuuttavissa merkeissä, mutta jatkoa jää silti odottamaan.


Julkaisupäivä: 30.8.2019
Studio: Supermassive Games
Julkaisija: Bandai Namco Entertainment
Saatavilla: PC (Windows, testattu), PlayStation4 & Xbox One
Pelaajia: 1–5
Ikäraja: 16
Peliä pelattu arvostelua varten: 11 tuntia


Vuonna 2015 julkaistulla interaktiivisella kauhupelillä Until Dawn monien kartalle ilmaantunut brittikehittäjä Supermassive Games on päättänyt pelillistää pelontunteen kokonaiseksi antologiaksi. The Dark Pictures -sarjaksi ristityllä tuotoksellaan studio aikoo luovia genren läpi parin pelin vuositahdilla, joskin alustavat suunnitelmat kattavat toistaiseksi viisi osaa. Jatko riippuu pitkälti menestyksestä.

Antologian avaa Tyynenmeren kauhuihin sukeltava Man of Medan, joka pohjautuu kummituslaiva Ourang Medania ympäröiviin taruihin. Neitseellistä kauhukokemusta varten lähdetapauksen nyansseihin ei välttämättä kannata tutustua, vaikka tekijät ottavatkin vapauksia aiheensa kanssa. Mysteerisesti kadonneen sotalaivan kärryille pääsevät myös pelin viisi nuorekasta päähenkilöä, joiden sukellusreissu ottaa asteen pelottavamman käänteen.

Until Dawnin hyväksi havaittu menestyskonsepti lainataan sellaisenaan studion uutukaiseen. Kasarin teinislashereista on tosin siirrytty kummituslaivoihin, mutta muutoin haarautuva kerronta, reaktiotestien ja valintojen ympärille rakennettu mekaniikka sekä mahdollisuus tapattaa kaikki hahmot tarinan aikana ovat vahvasti läsnä. Jopa neljännen seinän rikkova kertoja on mukana kuvioissa, ja pelaajan valintoja kommentoiva Kuraattori nähdäänkin tulevien The Dark Pictures -pelien yhteen nitovana voimana.

Ensimmäinen sukellus pimeisiin kuviin jättää tosin toivomisen varaa. Noin viiden tunnin mittainen tarina ei aivan kaappaa mukaansa, vaan jää eritoten viiden päähenkilönsä osalta kovin pintapuoliseksi. Toki genren arkkityyppejä peilaten hahmot ovat karikatyyrejä, mutta näiden välisillä kemioilla ja kehityksillä ei ennätetä ajan puitteissa kunnolla herkutella – varsinkaan jos hahmot tapattaa ennen aikojaan. Tämä on tietty pelin suola uusintakierroksille, mutta useista eri valinnoista huolimatta pääpolku kulkee aina samaa reittiä pitkin.

Pienempiä variaatioita tarinaan on sen sijaan tungettu peliin iso liuta. Nämä vaihtelevat hahmojen välisistä suhteista taustalla olevan mysteerin ratkaisuun sekä tietenkin potentiaalisiin kuolemiin. Kullekin hahmolle on lisäksi kirjoitettu luonteenpiirteet, jotka muuttuvat pelaajan tekemien ratkaisujen mukaan. Näiden vaikutus tapahtumiin jäi tosin aavistuksen hämäräksi, sillä vaikka piirteiden muutoksiin viitataan kyllä joka välissä, varsinaiset kohtaamiset etenivät kerta toisensa perään lähes identtisesti. Merkittävin tekijä kerronnan kannalta onkin oikeastaan elossa olevien hahmojen lukumäärä.

Tapahtumapaikka onnistuu jäämään myös yllättävän vaisuksi. Vaikka aavelaivassa on toisinaan hetkensä, sen toistuvan harmaat – ja äärettömän ahtaat – käytävät eivät tarjoa pidemmän päälle juuri ruokaa silmille tai kauhulle. Onneksi pelin äänimaailma onnistuu paikkaamaan jälkimmäisen puitteet varsin vakuuttavasti kummitteleville kolinoilla, huudoilla ja muilla kaukaisuudesta kantautuvilla äänillä.

Valitettavasti elävien kirjoissa pysymisen vaikeus ei kuitenkaan johdu pelin audiovisuaalisesta toteutuksesta, vaan sen teknisistä ongelmista. Ainakin PC:llä painallukset eivät aina rekisteröityneet ollenkaan – sekä ohjaimella että näppäimistöllä – mikä on lähes täysin reaktiotesteihin perustuvassa tuotoksessa kaukana optimaalisesta kokemuksesta. Pariin otteeseen jouduin käynnistämään pelin tämän vuoksi kokonaan uusiksi, sillä en voinut yksinkertaisesti katsoa pöydällä lojuvaa vihjettä lainkaan tai avata edessä olevaa ovea päästäkseni eteenpäin.

Hahmot lisäksi liikkuvat kuin valtavat tankkerit, mikä yhdistettynä ahtaisiin alueisiin johtaa toistuvasti ärsyttävään edestakaiseen hinkkaukseen, jotta hahmon saisi katsomaan juuri oikeaan kohtaan. Ennalta määrätyt kuvakulmat eivät suinkaan helpota liikehdintää, vaikka ne mahdollistavatkin tekijöille muutaman onnistuneen säikäytyksen. Harmillisesti pelin kauhu perustuu pitkälti juuri näihin säikkyihin, eikä niinkään painostavan tunnelman luontiin.

Kokemuksen voi tarvittaessa jakaa myös kavereiden kera, sillä Until Dawnin suoratoistolähetyksiä katsoneiden innoittamana Man of Medan sisältää kaksi erilaista moninpelitilaa. Toinen on verkon välityksellä pelattava kaksinpeli, jossa pelaajat ohjaavat omia hahmojaan ja tekevät ratkaisut itsenäisesti, mikä voi johtaa mielenkiintoisiin tilanteisiin etenkin jakaessaan kohtaukset keskenään. Movie Night on puolestaan paikallinen sohvaversio kokemuksesta, jossa enimmillään viisi pelaajaa valitsee oman hahmonsa päähenkilöistä ja pelaa näiden osuuden ohjainta jakaen.

Moninpelit ovat erinomainen ja hyvin toteutettu lisä Man of Medaniin ja tukevat juuri interaktiivisten pelien tarinallista aspektia luomalla niistä yhtenäisiä kokemuksia. Jo Until Dawnia kehuttiin sen kauhuelokuvamaisesta tunnelmasta, joten Man of Medan vie tätä asteen pidemmälle tarjoten kullekin katsojalle oman roolin tarinassa. Toivottavasti Supermassive Games kehittää tätä puolta entisestään tulevien Dark Pictures -pelien kohdalla, eikä jätä niitä ainoastaan näihin kahteen.

Yksin tai kavereiden kera The Dark Pictures: Man of Medan jää silti kauaksi Until Dawnin nautinnollisesti kauhuilusta. Lyhyyden voi vielä pistää tekijöiden julkaisuaikataulun ja edullisemman hintalapun piikkiin, mutta kerronta itsessään ei ole viihdyttävyydestään huolimatta yhtä vetovoimainen tai persoonallinen kuin se voisi olla. Kun tähän lisätään vielä pelattavuuteen vaikuttavat tekniset ongelmat, jää kokonaisuus pienoiseksi pettymykseksi.

THE DARK PICTURES ANTHOLOGY: MAN OF MEDAN

”Viihdyttävä mutta teknisistä ongelmista kärsivä lyhyt kauhuseikkailu.”