UUSIMMAT

Battlefield Bad Company 2: Vietnam (PC, PS3, Xbox 360)

29.12.2010 16:00 | Miikka Lehtonen

Tekijä: EA Dice
Julkaisija: EA
Testattu: Windows 7, Intel Core i5-750, 8Gt keskusmuistia, Radeon HD5850
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: Windows XP, 2 GHz Core 2 Duo –prosessori, 2 Gt keskusmuistia, 15 Gt kiintolevytilaa, 256 Mt DirectX 9.0c –yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1-32 (Internet). Huom: ei sisällä minkäänlaista yksinpeliä!
Pelin kotisivu:http://www.battlefieldbadcompany2.com/vietnam
Muuta: Lisäosa, vaatii alkuperäisen Battlefield Bad Company 2:n!
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Kuuma viidakko ilmiliekeissä. Edessä mustunut kukkula, josta törröttää kymmenittäin vihollisen tuliasemia. Taivaalla pyörii helikoptereita tulittamassa kumpiakin rintamalinjoja ja niiden kaiuttimista pauhaava CCR soi. Ei punapistetähtäimiä, ei Carl Gustavia, ei tarkkuuskiväärin lailla ampuvia pumppuhaulikkoja. Tervetuloa Vietnamiin!

Kehuin aikanaan Battlefield: Bad Company 2:ta urakalla, enkä mielestäni syyttä. Peli vei heti minut ja monet muutkin mukanaan niin tehokkaasti, ettei mikään nettiräiskintä sitten Team Fortress 2:n ollut pystynyt samaan. Mielenkiintoa kestikin parin kuukauden ajan mutta sitten kaikki oli nähty, erityisesti ne joka pusikossa suhisevat Hot Carlit ja 40mm äidin…rakastajat. Sota riitti ja muut pelit veivät huomioni.

Ehkä tämä selittää osittain sen, miksi puoli vuotta myöhemmin ilmestynyt Bad Company 2: Vietnam iski kuin ne vertauskuvalliset miljoona volttia. Kaikki tuntui taas niin hienolta ja toimivalta. Palveltuani aikani taas virtuaalirintamalla olen valmis sanomaan, että vaikka uutuudenviehätys selittääkin osan huumasta, loppu on puhdasta hyvää pelisuunnittelua.

Huisisti sisältöä

Bad Company 2: Vietnam on 12 euron hintaiseksi lisälevyksi erinomaisen muikea paketti. Kuten nimestäkin voi päätellä, se siirtää pelin lähitulevaisuuden Alaskasta 50 vuoden takaiseen Vietnamiin. Tämä ratkaisu tuo tietenkin mukanaan paljon uutta: uudet kentät, uudet aseet, uudet ajoneuvot ja mikä tärkeintä, aivan uudenlaisen tunnelman.

Minun kirjoissani Bad Company 2:n moninpelin suurin ongelma oli se, että peliä ei kannattanut pelata ”oikein”. Raketinheittimet, kranaatinheittimet ja sniputtavat haulikot hallitsivat taistelukenttää ja meininki oli välillä turhankin älytöntä. Ne pelin parhaat ominaisuudet jäivät turhan helposti taustalle. Pikkulinnut ja piipahdus emopelin pariin arvostelua kirjoittaessani kertovat, että ongelmia on päivitetty pois sitten oman ragequitini, mutta Vietnam vie homman silti askelta kauemmas oikeaan suuntaan.

Lähtökohtaisesti kaikki taistelu Vietnamissa tapahtuu lyhyemmillä matkoilla kuin ennen. Syy tähän on kaksijakoinen: kentät on suunniteltu niin, että pitkiä näkölinjoja on vähemmän. Jos aikoo sniputella, on syytä hallita kartat hyvin ja osata etsiä ne paikat, joista näkee 20 metriä kauemmas. Vielä merkittävämpää on toki se, että vain tiedustelijan käyttämään tarkkuuskivääriin saa yleensäkään mitään optiikkaa. Muiden on pakko pärjätä rautatähtäimillä.

Kun aseet vielä ovat lyhyttä matkaa painottavia rynnäkkökivääreitä, konepistooleita ja haulikoita tietysti sitä pakollista liekinheitintä unohtamatta, peli ohjaa aktiivisesti pelaajia oikeaan suuntaan, eli lähemmäs vihollisia.

Tämä pakottaa suurimman osan pelaajista tekemään kaksi asiaa: ammuskelemaan lähempää kuin ennen ja pelaamaan tiimipeliä. Spottaus, äänikommunikaatio ja kaverin selän vahtiminen ovat avainasemassa, samoin kuin myös taktiset manööverit.

Vähän jokaisessa kentässä nähdään raivokkaita rynnäköitä vihollisen asemiin selusta-koukkausten ja muun kikkailun ohella, eikä ole mitenkään harvinaista juuttua tilanteeseen, jossa kaksi ryhmää tykittää raivoisasti toisiaan vaikka viereisistä taloista tai kiviröykkiöistä. Toki tätä harrastettiin emopelissäkin, mutta nyt entistä enemmän, kun Carl ”The M.F.” Gustavilla ei voi enää putsata koko poteroa kerralla.

Oman osansa aitoon Vietnam-fiilikseen kantavat myös ajoneuvot, joita nähdään pääasiassa jenkkien puolella. Toki vietnamilaisetkin saavat välillä omansa – varsinkin jos joku käy lipastamassa jenkkien tukikohdasta panssarivaunun – mutta pääasiassa taivaalla mennään CCR:n ja Wagnerin tahtiin.

Ajoneuvoilla kikkailu on aina ollut oleellinen osa Battlefield-kokemusta ja sitä se on nytkin. Kun käytössä ei ole lukittuvia torjuntaohjuksia, hyvän ryhmän miehittämä helikopteri tai panssarivaunu ovat kamalia vihollisia, joiden tuhoamiseen pitää käyttää koko ryhmän yhteistyötä. Toki jos tankkikuski ajaa iloisesti keskelle vihollisen kylää tai pilotti rysäyttää kopterinsa mäen rinteeseen niin minkäs sille teet – ja tätäkin toki näkee, sillä usein keskimääräinen Battlefield-pelaaja tuntuu olevan henkiseltä iältään noin viisivuotias.

Huisisti viihdettä

Battlefield: Bad Company 2: Vietnam on paitsi melkoinen nimihirviö, myös erinomaisen hyvin suunniteltu peli. Vaikka se onkin edukas DLC-paketti, se tuntuu sisältönsä ja toteutuksensa osalta miltei omalta peliltään. Viisi uutta karttaa, kuusi uutta ajoneuvoa ja 15 uutta asetta. Se on mukava määrä sisältöä 12 eurolla.

Ei toki Bad Companykaan täydellinen ole. Vaikka Vietnam työntääkin aseita lähemmäs kohti oikeaa tasapainoa, hölmöilyä esiintyy yhä ja nerffausta on odotettavissa. Kirjoitushetkellä Uzi on hämmästyttävän tarkka ja moni innokas Bad Company 2 –veteraani kuvittelee yhä, että RPG ja 40mm kranaatinheitin ovat ne pelin parhaat aseet. Onneksi usein näin ei ole.

Sanoisin silti, että pelin pahin ongelma ovat sen pelaajat. Jos sattuu hyvälle serverille, jossa on tasaiset ja asiansa osaavat tiimit, peli on ratkiriemukasta. Ottelut ovat tasaväkisiä ja ratkeavat yleensä vasta aivan viime hetkellä. Tiimityö toimii, pelaajat spottailevat ja kommunikoivat aktiivisesti ja aika lentää kuin siivillä.

Mutta jos osut huonolle serverille, voit varautua siihen, että toinen tiimi sisältää kaikki serverin parhaat pelaajat ja toinen ilmeisesti suoraan syntymässä lattialle pää edellä pudonneet apukoululaiset. Jos kaveri ehtii ennen helikopterille, se ammutaan alas tankilla. Puolet joukkueesta istuu tarkkuuskivääri kädessä omassa tukikohdassa toinen käsi housuissaan ja Vasili Zaitsev mielessään. Loput spämmäävät raketteja ja kranaatteja 500 metrin päässä lähimmästä tukikohdasta tai pupuhyppivät Uzi kädessään järvessä, kun vihollinen valloittaa tukikohtaa.

En kuitenkaan laske tätä pelin tappioksi, sillä perseilyyn on helppo ratkaisu: servereitä on jo nyt useita ja niiltä löytyy aktiivisesti peliseuraa. Antaa siis vesipäiden perseillä omassa nurkkauksessaan samalla kun muut pitävät hauskaa omilla servereillään. Ja sitä hauskaa todella on tarjolla.

Joudun myös jälleen kerran hehkuttamaan Bad Company 2:n uskomatonta tunnelmaa, sillä kun päässä on hyvät kuulokkeet ja pelistä valittuna War Tapes -miksaustila, peli kuulostaa prikulleen oikealta armeijan ampumaleiriltä, mitä nyt tuskaisia huutoja ja kuolemankorinaa on enemmän kuin aikanaan Niinisalossa.

En olisi millään uskonut, että löydän noin vuoden aikana peräti kolme nettiräiskintää, joiden parissa vierähtää aikaa aivan turhan paljon. Niin kuitenkin kävi ja hämmästyttävästi kaksi niistä kuuluu jopa samaan pelisarjaan. Olitpa sitten Bad Company 2:lle sielusi menettänyt tai peliin jo kertaalleen leipiintynyt, Vietnam-lisäosa tarjoaa huisia viihdettä pilkkahintaan.

 

Lue myös

Toimituksen suosikkipelit: Tero

Toimituksen suosikkipelit: Jukka

Back to the Future Episode 1: It’s About Time! (Mac, PC)

Äänestä: Valitse vuoden 2010 parhaat pelit