UUSIMMAT

Ensituntumat Endless Dungeon sekoittaa kiinnostavalla tavalla tornipuolustusta roguelite-genreen

03.07.2022 22:09 Ilari Hauhia

Endless Dungeon on ensituntumien perusteella kiinnostava yhdistelmä roguelite- ja tornipuolustusgenrejä. Vaikka nyt kokeiltu Open Dev -versio oli vasta varhainen ensiraapaisu siitä, mitä kaikkea lopullinen peli tulee tarjoamaan, oli kokemus monilta osin lupaava.

E

ndless Dungeonissa seikkaillaan avaruusasemalla, joka kaappaa lähellä ajelehtivat pienemmät sukkulat vangeikseen. Ainoa tapa paeta mystiseltä avaruusasemalta on saavuttaa avaruusaseman ydin ja korjata se. Mukanaan korjausta yrittävien sankareiden tulee kuljettaa robotin kantamaa kristallinpalasta, jota täytyy suojella avaruusaseman uumenissa asuvilta vihollisilta.

Muun muassa Humankindista tutun Amplituden kehittämässä Endless Dungeonin testiversiossa oli kolme pelattavaa hahmoa. Ne olivat vahinkon tuottamiseen keskittynyt Zed, tankin tehtävää hoitanut Bunker sekä etäämmältä vihollisia kurittanut Blaze. Lopullisessa versiossa tulee olemaan mahdollista pelata kolmen hahmon joukkueilla yksinpelin lisäksi myös co-opina, mutta testiversiossa pelaajan täytyi ohjata kahta hahmoa yksin. Jokaisella hahmolla on omat erikoiskykynsä, ja hahmoja voi kehittää luolastoista löytyvillä aseilla ja muilla päivityksillä.

Luolastoissa edetään huone kerrallaan. Uusien ovien avaaminen saattaa aiheuttaa vihollislauman hyökkäyksen, jolloin pelaajan on vetäydyttävä takaisin kristallirobottinsa luokse puolustamaan sitä hyökkääjiltä. Apunaan pelaajalla on sankareiden kykyjen ja aseistuksen lisäksi luolastoon asennettavia puolustuksia, kuten tykkitorneja ja ansoja. Pelkkien kiinteiden puolustusten avulla kristallia ei kuitenkaan pysty suojaamaan, vaan myös sankareiden on osallistuttava puolustustalkoisiin. Kristalli liikkuu luolaston sisällä pelaajan löytäessä uusia pisteitä, joihin robotti voi asettua odottamaan.

Toistaiseksi Endless Dungeon ei tarjonnut hahmojen kuolemien välistä metaprogressiota, vaan kuoleminen käytännössä nollasi koko pelin alkuun asti. Lopulliseen versioon on kuitenkin luvassa erilaisia pysyviä bonuksia, jotka säilyvät hahmoilla eri pelikertojen välillä.

Vaikka kyse oli vasta aikaisesta kehitysversiosta, oli Endless Dungeonin pelaaminen jo tässä vaiheessa lupaavan hauskaa. Pelin silmää miellyttävästä graafisesta tyylistä ja hahmojen välisistä, tarinaa eteenpäin vievistä keskusteluista tulikin heti mieleen taannoinen roguelite-genren supermenestyjä Hades. Tornipuolustuksen ja co-opin yhdistäminen roguelite-toimintaan on kuitenkin tapa, jolla Endless Dungeon pystyy erottumaan positiivisesti massasta.

Endless Dungeonia odottavat fanit voivat nyt rekisteröityä testaamaan lehdistön testissä käynyttä kehitysversiota tästä linkistä. Endless Dungeon julkaistaan myöhemmin PC:lle, PlayStationille, Xboxille ja Nintendo Switchille, mutta tarkkaa julkaisuajankohtaa ei ole vielä vahvistettu.

Binding of Isaacin, Hadeksen ja muiden roguelite-genren edustajien suurena ystävänä jään ainakin itse seuraamaan Endless Dungeonin kehitysprosessia kiinnostuneena. Vielä toistaiseksi kyse oli vasta nopeasta ensiraapaisusta avaruudessa leijuvan avaruusaseman mysteeriin, mutta jo se jätti palavan halun nähdä lisää. Kunhan peliin saadaan lisättyä sisältöä ja sitä ehditään kehittää pidemmälle, voi luvassa olla hyvinkin yksi lähitulevaisuuden kiinnostavimmista indie-peleistä.

n