Gears of War Ultimate Edition (Xbox One)

24.08.2015 13:50 Miikka Lehtonen

Tekijä: The Coalition / Epic Games
Julkaisija: Microsoft
Testattu: Xbox One
Saatavilla: Xbox One
Tulossa: PC
Pelaajia: 1, 2 (samalla koneella), 2-10 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.xbox.com/fi-FI/games/gears-of-war-ultimate
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Uusi viikko, uusi HD-uusintaversio. Tällä kertaa asialla ei tosin ole saralla enemmän kunnostautunut Sony, vaan Microsoft, joka tarjoilee legendaarisen Gears of Warin entistä ehompana, tykimpänä ja reteämpänä HD-versiona.

Mutta kuten niin usein näissä tapauksissa käy, ei ehkä tarpeeksi ehona, tykkinä ja reteänä.

Gears of War on edellisen pelisukupolven merkittävimpiä pelejä, siitä ei ole kahta kysymystäkään. Se oli niitä ensimmäisiä pelejä, jotka silloin näyttivät next geniltä. Niiltä, jotka saivat koko pelaavan kansan loksauttamaan leukojaan ja uskomaan, että uusilla konsoleilla oli paikkansa.

Ei olekaan hirveä ihme, että Gears of War poiki useita jatko-osia, jotka myivät hirvittäviä määriä pelejä ja konsoleita. Tuleva Gears of War 4 oli kesän E3-messujen puhutuimpia yksinoikeuksia, joten vanha kaava selvästi edelleen toimii.

Mutta miten se kaikkein vanhin kaava? Jos otettaisiin se yhdeksän vuoden takainen alkuperäinen Gears of War ja heitettäisiin uudelleen myyntiin?

Aww, come on!

Gears of War on tarina Marcus Fenixistä, joka on universumin kovin jätkä. Yhdessä muiden gorillan kokoisten kaveriensa kanssa Fenix sotii maan alta esiin tukevia avaruusörmyjä vastaan. Avaruusörmyillä ei tunnu olevan loppua, joten ei tietenkään sodallakaan. Pelin alkaessa Fenix lusii linnassa tuomiotaan syistä, jotka pelaajalle vielä selviävät. Hänet kuitenkin noudetaan taas muonavahvuuteen, kun toivo sodan päättämisestä superaseen avulla herää. Mutta se operaatio vaatii vähän tavallista kovempaa pätemistä.

Edessä on rapiat 10 tuntia tykitystä, räjäyttelyä, irtoraajoja ja torsoihin pureutuvia moottorisahoja. Gears of War tietää, mistä siinä on kyse ja niin todennäköisesti tietää suunnilleen koko muukin pelaava maailma. Sen verran klassisesta ja yleiseen tietoisuuteen iskostuneesta jutusta on kyse.

Tämä on toki vahvuus, mutta samalla myös heikkous. Sama juttu kun on tehty Gears of Warin jälkeen useita kertoja uudelleen ja rehellisesti sanoen myös paremmin, esimerkiksi jatko-osien muodossa. Niitä paketissa ei tule, vaan Gears of War Ultimate Edition on se sarjan ensimmäinen peli. Jos pelaa uusintaversiota ennen joulukuun 31. päivää, saa kaupanpäällisiksi myös yhteensopivat versiot muista vanhemmista Gearseista, mutta ei tietenkään mitenkään remasteroituina versioina.

Ainoa pelillinen uudistus on se, että mukaan on heitetty materiaalia, joka alun perin leikattiin Xbox 360 –versiosta, mutta löytyi Gears of Warin PC-versiosta. Täten tarjolla on reilu tunti kohtauksia, jotka ovat konsolipelaajille uusia.

Moninpeliin on myös tehty jos jonkinlaisia lisäyksiä: kaikki DLC-kentät, uusia pelitiloja ja ties mitä muuta mukavaa. Eipä se Gears of Warin moninpeli ole koskaan minun juttuni ollut, eikä sitä juuri arvosteluversiolla päässyt kokeilemaan. Peli ei ollut vielä ilmestynyt, joten serverit kumisivat pääasiassa tyhjyyttään.

On harmi, ettei peliin ole pultattu kiinni jotain uusia pelitiloja tai muuta mukavaa. Gears of War 3:sta tuttu Horde Mode olisi esimerkiksi ollut todella tervetullut lisä ja nostanut paketin pisteitä välittömästi. Onhan peli toki yhä hyvä, mutta ei yhtä iskevä paketti kuin silloin yhdeksän vuotta sitten.

Mutta entä se remasterointi? Miten siinä on onnistuttu?

HD, mutta ei 60 FPS

Kuten monet muutkin viime sukupolven pelien HD-uusintaversioinnit, myös Gears of War tuntuu vähän tarpeettomalta. Olihan se peli jo aikanaan HD: kyllä 720P ihan HD:tä on, vaikka ei toki FullHD:tä. Tähän 1080p-resoluutioon on nyt päästy, mutta alkuperäisen tavoin 60 FPS:n ruudunpäivitysnopeus jää vain haaveeksi, ainakin yksinpelissä. Moninpeli rullaa pehmeästi 60 FPS:n nopeudella ja onkin todella muikea kokemus. Voi kunpa yksinpeli olisi yhtä vikkelä ja sujuva, vaan ei: ruudunpäivitysnopeus on parhaimmillaan 30 FPS ja dippailee usein selvästi sen allekin.

Pelin kehittänyt The Coalition on tiettävästi tehnyt Gearsin HD-version visuaalisen ilmeen eteen valtavasti työtä: peli on rakennettu suurilta osin uusiksi ja esimerkiksi hahmojen animaatiot on filmattu uudelleen motion capture -studiossa. Tämä tuntuu yllättävältä, sillä Gears of War Ultimate Edition näyttää välillä yllättävän karulta. Varjot ja valoefektit ovat oudon puutteellisia, kenttien ja esineiden geometria on simppeliä ja niin edelleen.

Ei ole kysymystäkään siitä, etteikö Gears of War ole yhä hyvä peli. Ei ehkä ihan niin hyvä kuin silloin aikanaan, mutta kuitenkin hyvä. Tekniset ongelmat ja rajoitukset ovat ikäviä, mutta eivät toki pilaa pakettia. Ultimate Edition on se paras ja kaunein tapa kokea Gears of Warin riemut, mutta olisin itse odottanut vielä vähän jotain. Vähän tiukempaa tekniikkaa, jotain lisäyksiä, jotain tuunauksia. Moninpelissä niitä toki on, joten jos siitä sattuu pitämään, tässä sitä on. Mutta voi, kunpa muukin paketti olisi saanut samanlaista rakkautta osakseen.

Toinen mielipide

Remasteroitujen pelien kohdalla törmää aina samaan ongelmaan. Alkuperäinen peli on jättänyt oman muistijälkensä, ja uudelta versiolta sitä odottaa tahtomattaan vähintään samaa kokemusta. Gears of Warin kohdalla odotukset olivat erityisen korkealla, sillä alkuperäisestä mieleen oli jäänyt muun muassa yksi ikimuistoisimpia co-op-sessioista ikinä, melkein kymmenen vuotta sitten.

Tarinallisesti Gears ei tarjoille mitään erityisen oivaltavaa. Maailman pelastaminen möröiltä, tulivat ne sitten ylhäältä tai alhaalta, on jo niin kulunut taustatarina, että siitä näkee läpi. GoWin erottaa massasta kuitenkin sen tunnelma, tuo kaiken yllä leijuva lohduttomuus.

Totaalisen sodan jalkoihin jäänyt ihmisrotu taistelee raunioissa talosta taloon ja luolasta toiseen, vaikka kaikki on jo menetetty. Heti valikkomusiikin kuullessaan tempautuu takaisin tuohon synkkyyteen, jossa kukaan ei enää haaveile kotiin paluusta. Tunnelma on joskus tarinaa tärkeämpi, eikä se ole laimentunut mihinkään Ultimate Edition myötä.

Vaikka yksinpeli on kiva, on GoW parhaimmillaan kaverin kanssa samalta sohvalta. Vaikuttaisi siltä, että peli on suunniteltu pelattavaksi kahdestaan ja yksinpeli on vain pakollinen paha. Tämä tuplamiehityksen tarve näkyy kenttäsuunnittelussa. Alueet on suunniteltu sen kokoisiksi, että tulialuetta on riittävästi kahdelle pelaajalle tai että koukkaaminen on mielekäs vaihtoehto. Välillä pelaajat erkanevat toisistaan omille poluilleen, mutta silti säilytetään mahdollisuus tukea kaveria sivusta. Uusinta kierroksella herää ajatukseen, että miksei vastaavaa kenttäsuunnittelua ole muualla paljon näkynyt, vai olenko vain pelannut vääriä co-op-pelejä?

Ultimate Editionin siivittämänä elvytettiin myös peliin liittynyt nillitys. Jo alkuperäisen aikoihin osa pelaajista närkästyi, kun tähtääminen ei ollutkaan hiirentarkkaa pääosumakimaraa ja sankarien tuli nöyrästi kyykistellä piilossa. Hajonta on asia, joka ei kuulu CS:GO ja COD –pelaamisessa määrääviin elementteihin, joten monille sarjatulen miinuspuoli voi tuntui oudolta. Ottamalla sarjatuliuskollinen näkökulma ja tekemällä suojissa liikkumisesta tärkeää ,saadaan toiminnasta vähän vauhtia alas. Tämä tuo mukanaan taktikoinnin, jota kovasti jo kaipaillaan takaisin räiskintäpeleihin. Mahtaneeko tuleva Rainbow Six Siege lunastaa nämä odotukset?

Selkeimmin ero muihin räiskintä peleihin näyttäytyy kuitenkin moninpelissä. Kentät pakottavat pelaajat toistensa iholle niin, että haulikot ja moottorisahat laulavat. Tämä tapa ottaa miehestä mittaa ei taivu ihan harjoittelematta kokeneenkaan FPS-pelaajan peukaloihin. On ajateltava asioita uudestaan, mikä ainakin minulle osoittautui ylivoimaiseksi silloin ja nyt. On helppo kuitenkin ymmärtää, miksi Gearsin moninpeli on monille herkkua. Se on omanlaisensa elämys, eikä tämäntyyppistä menoa löydy monesta pelistä.

Grafiikan tekniset ominaisuudet ovat remasteroinneissa aina eniten luupin alla. GoWia onkin paranneltu rutosti, mutta sen unohtaa nopeasti. Alkuperäistä pelattaessa ei mietitty ruudunpäivitysnopeutta tai resoluutioita, mutta hauskaa oli. Sama pätee nyt, eli ”olennainen välittyy”, kuten erään LP-levyn kannessa seisoo.

Pelit eivät vieläkään nouse tai kaadu resoluution ja nopean ruudunpäivityksen myötä. Pelattavuus, niin häilyvä termi kuin se onkin, on aina ykkönen. GoWin parannettu resoluutio tai moninpelin ruudunpäivitys eivät ole niitä asioita, jotka pitävät pelin ajankohtaisena. Vaan tärkeimmiten Gears on edelleen mainio moottorisahanterävä moninpelikokemus, joka pitää tosimiehet lähekkäin sohvalla.

Heikki Mustonen