Ridge Racer DS (DS)

Ridge Racerit ovat konsolimaailman nimekkäimpiä ja suosituimpia autopelejä, joiden pitkä historia kantaa vuoteen 1993 saakka, ensimmäiseen Ridge Racer -kolikkopeliin. Sittemmin pelisarjasta on nähty erilaisia jatko-osia niin kaikilla konsoleilla kuin pelihalleissakin. Sarjan debyytti Nintendo DS -konsolille on kuitenkin vähemmän vakuuttava.

DS-ridgeily pistää pakosta hieman ihmetyttämään, että mitä pointtia tässä pelidesignissa on. ”Kun meillä on tällainen uusi, hieno konsoli, niin meidän täytyy ehdottomasti käyttää sen erikoisominaisuuksia”, lienee markkinointitiimi päättänyt. Ja sitten pelitiimi on nöyrästi tehnyt peliin kosketusnäyttöohjauksen. Haloo, stylus-kynää ja kosketusnäyttöä ei voi millään tapaa sanoa soveliaaksi autopelin ohjausvälineeksi. Siitä seuraa vain itkua ja porua – ja pikainen paluu perinteisen padiohjauksen pariin.

Tavallisella ohjauksella Ridge Racerista saa jo jotain irtikin. Pelissä on kaiken kaikkiaan 32 ajokelpoista autoa ja 20 rataa, joilla voi ajella vauhdikkaasti tekoälykuskien kera. Ajaminen sujuu sekä pikakisoissa että laajemmassa Grand Prix -mestaruussarjassa, jolloin pelaajan on selvitettävä kilpailuja kolmen erissä seuraavan turneen avatakseen. Uusia autoja saa käyttöönsä erien välissä ajamalla Car Attack -kilpailuja tekoälykuljettajia vastaan. Ajamisen peruspaketti sisältää siten runsaasti tutkittavaa ainakin numeraalisesti mitattuna.

Harmi vain, että peli itsessään jää aika laimeaksi elämykseksi. Siitä puuttuu se jokin. Liekö osa meiningin puutteesta sitä, että digitaalipadilla ohjaaminen on jossain määrin epätarkkaa. Auto seilaa ja paukkuu milloin kaiteissa, milloin toisissa autoissa. Ridge Racer -sarjan peruselementti, auton sladittaminen ja taidokas hallinta puuttuvat oikeastaan tyystin padiohjauksesta. Ja kun kosketusnäytöstä ei ole ratin tai analogitatin korvaajaksi, niin mitäs teet?

Kilpa-ajaminen on kuitenkin nopeaa ja vauhdikasta, ja peli näyttää DS:n ruudulla riittävän hyvältä. Vaikka peli ei yllä miksikään lajinsa merkkipaaluksi, niin ajonälkäisille peli tarjoaa sujuvaa ja vaikeustasoltaan melko helppoa ajettavaa muutamaksi tunniksi.

Peli kuitenkin ansaitsee kiitosta moninpelillään. Se tukee täyttä langatonta kisaamista kuudella pelaajalla, vaikka käytössä olisi yksi ainut pelimoduuli. Kentät jaetaan langattoman verkon yli kilpakavereille. Ajaminen kavereita vastaan on aivan eri tasoista kuin tekoälykuskien kanssa, sillä moninpelissä kaikki pelaajat ovat sentään samalla viivalla. Kilpailuihin saa myös mukaan tekoälykuskeja, jos muutaman ihmispelaajan kansoittama kilparata tuntuu liian autiolta.

Jukka O. Kauppinen