Uusimmat

Äiti sammutti konsolin, poika pahoinpiteli tacolla

18.01.2009 12:50 Miikka Lehtonen

Sarjassamme ”uutisia, joita ei pystyisi edes itse keksimään”, Floridassa on tapahtunut kummia. 19-vuotias nuorukainen on oikeuden edessä hyökättyään äitinsä kimppuun. Sekä kahinan syy että hyökkäyksessä käytetty ase ovat tavallisuudesta poikkeavia.

Moirin perheen ongelmat alkoivat viime keskiviikon illallisesta. Poika ei suostunut sammuttamaan Xboxiaan ja tulemaan ruokailemaan, joten äiti kävi nykäisemässä johdon seinästä. Pojalla kilahti ja hän alkoi tönimään ja nimittelemään äitään. Kyseessä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen ongelma, sillä äiti kertoi paikalliselle sanomalehdelle hänen poikansa olleen aiemminkin väkivaltainen ja tyly.

Ongelmat saavuttivat komediahuipennuksensa muutamaa minuuttia myöhemmin kun Dena Moir oli keittiössä kokkaamassa tacoja. Zachary saapui paikalle, nappasi lautaselta eineksen ja ryhtyi läpsimään äitiään piirakalla. ”Hän alkoi lyömään minua tacolla ja sain täytettä pitkin paitaani ja ympäri keittiötä. Olen aiemminkin uhannut häntä poliisilla, mutta nyt hän meni liian pitkälle”, äiti kertoi. Tällä hetkellä poika on poliisin huostassa odottamassa syytteitä, jotka äiti kuulemma aikoo nostaa.

Lisää aiheesta

Poika lähes kuoli jäähdyttäessään Xbox 360:aa

Poika ampui vanhempansa videopelin takia

World of Warcraft -taidot pelastivat pikkutytön hengen

Lue myös

Clover on kuin vesiväriteos

Sonylle mahdollisesti jättitappiot

Lara Croft kokee muodonmuutoksen – K18 vai ei?