UUSIMMAT

Arvostelussa LA Noire – ja ne muut noiret

25.05.2011 16:30 | Jukka O. Kauppinen

LA Noise jatkaa pelinä elokuvamaailmasta tutuilla film noir -linjoilla. Paljon ankaria valintoja ja synkkiä värejä. Vaikka film noir -henkiset pelit ovatkin pelimaailmassa varsin harvinaisia, eivät ne ole ihan kerran vuosikymmenessä -harvinaisuuksiakaan. Mutta niistä lisää myöhemmin. Tsekataan tuo L.A. Noire ensin.

Kuten Tero Lehtiniemi mietiskelee

Vaikka Rockstarin nimi pelissä hienosti komeileekin, L.A Noirea ei missään nimessä kannata ruveta sekoittamaan Grand Theft Autoihin tai vastaaviin. Kyllä, tietyn pisteen jälkeen Los Angelesin kadut avautuvat. Hengästyttävän autenttisesti rakennuksia ja autoja myöten mallinnettu kaupunki tarjoaa piilotettua etsittävää ja ylimääräisiä ratkottavia katurikoksia, mutta nämä ovat selkeästi sivupuuhaa. Esimerkiksi tuliaseiden käyttö on tarkasti rajattu tiettyihin tehtäviin, ja niissäkin käytön kanssa saa olla tarkkana.

Pelin varsinainen ydin ovat kuitenkin juonta edistävät rikostapaukset. Lyhyen, partiopoliisina suoritettava vaihe opettaa pelaajalle niin todisteiden keräämisen, tulitaistelun, autoilun kuin kuulustelunkin niksit, ja etsivähommissa nämä taidot vasta pistetään todella koetukselle.

Lue koko arvostelu: L.A Noire (PS3, Xbox 360)

LA Noire ei ole kuitenkaan läheskään ainoa synkkiä tarinoita, moraalisia ristiriitoja ja ankaria valintoja tarjoava peli. Hieman laveammin tulkittuna film noire -pelien genreen voidaan asettaa myös esimerkiksi…

Alan Wake (Xbox 360)

Kaikki alkaakin niin hyvin: rauhallinen lauttamatka laskevan auringon värittämällä lahdella. Vuoren juurella sijaitseva pieni ja rauhallinen kylä. Mukavat asukkaat. Kahvila, josta saa pahuksen hyvää kahvia ja piirakkaa. Lomarauhaa ei kuitenkaan kestä kuin hetken, sillä ennen kuin Alan ehtii kissaa sanoa, hänen vaimonsa on joutunut pimeyden voimien sieppaamaksi.

Fahrenheit (PC, PS2, Xbox)

Vuorottelu ei ole silti se peliä kantava idea, vaan pikemminkin se miten vuorottelu on kytketty nopeasti synkkenevään, taidokkaasti luotuun tarinankerrontaan. Eri näkökulmat syventävät tarinaa ja tuovat samalla tapahtumiin vaihtoehtoja, mutta tapahtumat voivat myös polveilla eri tavoin pelaajan toimista riippuen. Kaikkia todistuskappaleita ei tarvitse löytää, kaikkia asioita penkoa – vaan pelaajan toimet tekevät tarinaan erilaisia mutkia ja kiepautuksia, joiden ansiosta tarina voi muuttua selvästikin eri pelikerroilla.

Heavy Rain (PS3)

Sanotaan David Cagesta mitä muuta tahansa, miehellä riittää pokkaa pienen kylän tarpeisiin. Yhdessä tiiminsä kanssa Cage on tehnyt vähän pelejä ja aina täysin normaalin pelaamisen rajojen ulkopuolella. Tarinankerronnan kehittäminen ja rohkean kokeelliset ratkaisut ovat aina olleet miehen tavaramerkkejä, eikä Heavy Rain tee poikkeusta paitsi yhdessä asiassa: tällä kertaa miehen kokeilut osuvat napakymppiin.

Last Window: The Secret of Cape West (DS)

Muutaman kerroksen korkuiseen asuintaloon on ympätty niin syvällinen kokemus, että suorastaan harmittaa, että tällainen luomus jää todennäköisesti harvojen huviksi. Jo ihan sen hidastempoisuuden ja siitä pidetyn pienen metelin takia.

Max Payne (PC)

Lyijynraskaat jalat portaita polkien hän pinnistelee ovea kohti, kunnes sydäntä pakahduttavat laukaukset särkevät rukoilevat ja itkevät äänet. Sydän pysähtyen, sormet aseen kahvalle puristuen kuin nälkäiset petolinnun kynnet hän tietää kaiken olevan hukassa: onni, rakkaus, tulevaisuus – kaikki poissa.

Max Payne 2 (pc, PS2, Xbox)

Ykkösosassa hissiin kadonnut salaperäinen palkkamurhaaja Mona ilmestyy pian näyttämölle ja johan alkaa tapahtua. Synkkä ja aikuismainen rakkaustarina on toteutettu tutulla, hieman vähemmän metaforia sisältävällä sarjakuvatyylillä, mutta myös pelimoottorilla on tehty paljon välidemoja.

Mitä yhteistä näilä peleillä on? Ainakin se, että ne ovat todella hyviä kaikki. Sattumaako? Vai onko film noir -genre niin vaativa tarinankerronnan laji, että siihen uskaltavat tarttua vain taitavimmat ja kyvykkäimmät pelikehittäjät?

Minulle mieluisin mainituista peleistä on...

Katso tilanne vastaamatta