Uusimmat

Ash Ketchum on nyt maailman paras Pokémon-kouluttaja – nyt tiedetään, jatkuuko Ashin matka enää pidemmälle

Kuva © Nintendo

01.12.2022 19:09 Muropaketin toimitus

Ash Ketchum ja hänen Pikachu-kumppaninsa saavuttivat aiemmin Pokémon Ultimate Journeys: The Series -piirretyssä kunnianhimoisen tavoitteensa kasvaa maailman parhaaksi pokémon-kouluttajaksi. Nyt sarjan tuottajat ovat kertoneet, jatkuuko Ashin tarina vieläkin pidemmälle.

Odotettu hetki koitti aiemmin tänä vuonna, kun Ash voitti vihdoin Pokémon Ultimate Journeys: The Series -animessa Masters Eight -turnauksen eli omanlaisensa pokémon-maailman maailmanmestaruuden. Hieman vastaavaan tavoitteeseen päästiin myös jo vuonna 2019, kun Ash nappasi pokemon-liigan mestaruuden itselleen Pokémon the Series: Sun & Moon -sarjassa.

Nyt TV Tokyon edustajat ovat vahvistaneet, että Ashin (Japanissa Satoshi) matka jatkuu edelleen, vaikka maailmanmestaruus onkin jo hyppysissä. Tarkempia yksityiskohtia Ashin ja Pikachun tulevaisuudesta ei kuitenkaan vielä paljastettu.

Kaikkiaan Ashin seikkailut ovat kestäneet jo yli 25 vuotta, sillä alkuperäinen Indigo League -sarja alkoi jo vuonna 1997. Erikoista kyllä, sankari ei ole siinä ajassa juurikaan vanhentunut. Ashin nykyistä ikää ei varsinaisesti sarjassa alleviivata, mutta vaikuttaa siltä, että sankari pysyy ikuisesti noin 10-vuotiaana.

Muropaketin uusimmat