Uusimmat

Call of Duty 3 tehtiin liian hätiköiden

26.06.2008 12:30 Jukka O. Kauppinen

Treyarch-studio on lähtenyt selittelyvaihteelle uuden Call of Duty: World at War -pelinsä julkistuksen myötä. Studion edellinen Call of Duty, järjestysnumeroltaan kolmonen, kun ei vakuuttanut kaikkia, siinä missä Infinity Wardin Call of Duty 2 ja 4 löivät kuin korkeajännityksen miljoona volttia. Mikä mättää ja onko World at Warilla toivoa?

Kenties. Pelin tuottaja Noah Heller näet selittää, että Call of Duty 3 tehtiin todella nopeassa tahdissa.

”Peliä tehtiin kaikkiaan kahdeksan kuukautta. On todella vaikeaa tehdä tuossa ajassa upeaa peliä.”

”Se ei ole kuitenkaan peli, jonka olisimme voineet tehdä, jos meillä olisi ollut aikaa hioa sitä. Katsokaa Call of Duty 4:ää, BioShockia tai Grand Theft Auto IV:ää. Niille on yhteistä se, että pelejä on voitu hioa rauhassa, ajan kanssa.”

Heller puhuu asiaa, sillä nykyaikaiset isot peliprojektit kestävät yleensä puolestatoista kahteen vuoteen. Megaisot pelit pidempäänkin. On todella vaikeaa kuvitella Call of Dutyjen kaltaisen isojen pelien valmistuvan vain kahdeksassa kuukaudessa. Toki auttaa, jos peli tehdään valmiille pohjalle, edellisen pelin teknologialla, mutta uusien kikkojen miettiminen, testaaminen ja pelin hiominen jäävät pakostakin minimiin. Tulos voi maistua vanhan lämmittelyltä.

Heller voinee kuitenkin hymyillä nyt hieman rauhallisemmin, sillä Call of Duty 5 on saanut enemmän aikaa. Kahdeksan kuukauden sijaan Treyarchilla on aikaa kaksi vuotta. Hyvähyvä.

Lähde: Videogamer,   CoD: World at War Interview

Lisää aiheesta

Call of Duty: World at War niputtaa toisen maailmansodan yhteen peliin

Call of Duty 2 (pc, Xbox 360)

Call of Duty 3 (PS2, PS3, Xbox, Xbox 360)

Call of Duty 4 (PC, PS3, 360)

Lue lisää eDomesta

Arvostelu: Mass Effect (PC)

Arvostelu: The Bourne Conspiracy (PS3, 360)

Ensimmäinen video Blood Bowl -mättöfutiksesta

Risuja rauhankyyhkyille: EA työstää viittä Battlefieldiä

Muropaketin uusimmat