e3Dome: Sony julkaisi uusia kuvia Journey-seikkailusta
Jo viime vuoden E3-messuilla kiinitimme huomiota Sonyn PS3:lle esittelemään Journey-seikkailupeliin. Pelistä on julkaistu uuden vuoden ja uusien E3:sten kunniaksi kasa uusia kuvia.
Kuten viime vuonna kerroimme,
Lehdistötiedotteen mukaan Journey ”haastaa jälleen pelikäytännöt”. Tällä kertaa tämä tarkoittaa verkkopelaamista. Eksoottiseksi kuvatussa seikkailussa vaelletaan valtavalla alueella kävellen, liukuen ja lentäen. Alla nähtävien kuvien perusteella maisema on varsin karua hiekan peittämää aavikkoa, jota koristavat ainoastaan rauniot.
Rakennelmien jäänteet ovatkin merkittävin osa Journeyn pelillistä osuutta. Näihin tutustumalla pelaajat löytävät ikiaikaiseen sivilisaatioon, joka on joskus kansoittanut nimetöntä maailmaa. Verkkopeliominaisuuden ansiosta arkeologisen tutkimuksen ei tarvitse olla yksinäistä. Toisiin pelaajiin voi törmätä maisemassa kulkiessaan ja halutessaan perustaa retkueen, jolloin kokemus muuttuu uudenlaiseksi.
Pressitiedotteen perusteella pelillisesti Journey vaikuttaa siis varsin avoimelta. Nimensä mukaisesti kyseessä lienee siis seikkailu, jonka pelaajat luovat toimillaan itsenäisesti, yksin tai muiden kanssa yhdessä. Todellisuus selviää kuitenkin vasta, kun peli julkaistaan ensi vuonna. Thatgamecompanyn edellisten tuotosten tapaan Journey ostetaan todennäköisesti verkosta.
Lue lisää: E3dome: Fl0w- ja Flower-pelien tekijöiltä seuraavaksi Journey
Journeylle ei edelleenkään anneta sen tarkempa ajulkaisupäivää kuin ”2011”. Mutta eiköhän se sieltä hipsi. Katso ensin kuvat!
Lisää E3-messuilta:kaikki E3 2011 -uutiset
Lue myös
Dynasty Warriors 7 (PS3, Xbox 360)
Logitech F540 – pelikuulokkeet konsolipelaajille