Uusimmat

Iran liittyi pelien kansainväliseen ikärajajärjestelmään – vai liittyikö?

30.12.2008 19:15 Jukka O. Kauppinen

Nyt ovat puurot ja vellit hassusti jossain sekaisin. Iranista näet kantautui ensin uutinen, jonka mukaan maa on liittynyt kansainväliseen videopelien ikärajajärestelmään ESRB:n. Entertainment Software Rating Board kiisi kiistämään Iranin liittymisen, sitten Iranissa järjestettiin oikein juhlatilaisuus liittymisen kunniaksi.

Tehran Timesin artikkelissa esiteltiin Iranissa käytettävät ESRB:n merkinnät, joiden myötä videopelien ikärajat ja sisältö merkitään pelien koteloihin.

Maan apulaiskulttuuriministeri Mohammadreza Jafari-Jelveh kertoi lehdessä, että

Yksi tietokonepelien tärkeimmistä tavoitteista on luoda sankareita. Tietokonepelien avulla voimme virvoittaa Persian kulttuuria iranilaisten ja islamilaisten vaikutteiden kera.”

Entertainment Software Rating Boardin väki on ilmeisen ihmeissään tapahtumien kulusta, sillä järjestön viesintäjohtaja Elit Mizrachi kertoo, että ”emme ole olleet missään yhteyksissä Iraniin ESRB:n standardien käyttöönotosta.”

Lähteet: ESRB symbols unveiled in TehranIran joining Entertainment Software Rating BoardESRB Denies Working With Iran

Lue myös

Arvostelu: Buzz! Brain Bender (PSP)

Erotiikkapelin tekijä teki repäisevän postitusmokan

Lystikkäitä Sackboy-fotarointeja

PlayStation 3:n valmistuskustannukset pudonneet yli kolmanneksella

Valve juhlii vuoden loppua huikealla alennusmyynnillä

Muropaketin uusimmat