Uusimmat

Kerro mielipiteesi: kuka voitti E3:n?

08.06.2011 09:45 Miikka Lehtonen

E3:n se suurin anti, eli konsolivalmistajien omat lehdistötilaisuudet, ovat nyt historiaa. Kun Nintendon esitystäkin on ehditty sulattelemaan yön yli, nyt on sen ratkaisevan ja maailmaa mullistavan kysymyksen paikka: kuka voitti E3:n?

Pelialaa seuraavien keskuudessa on jo vuosien ajan käyty enemmän tai vähemmän leikkimielistä vääntöä siitä, kuka voittaa kulloinkin E3:n, eli käytännössä kenen esitys oli se kaikkein muikein. Valtikka vaihtelee vuodesta toiseen firmojen tempaistessa hihoistaan käsittämättömiä tanssiesityksiä ja vielä vuosien päästä ihmisiä naurattavia meemejä. Vaan kuka on tämän vuoden kuningas? Katsotaanpa kandidaatteja esiintymisjärjestyksessä.

Microsoft

Microsoftin lehdistötilaisuuden ykköstähti oli Kinect. Viime vuoden lopulla julkaistu liikeohjain on myynyt todella hyvin, mutta sen pelituki on ollut käytännössä olematonta. No, ei ole enää. Microsoft tykitti pöytään Kinect-pelejä laajalla rintamalla. Osa on perinteistä ”rengu telkkarin edessä kuin heikkopäinen” -settiä, osa taas kiinnostavampia tapauksia, joissa Kinectin avulla voi vaikka antaa äänikomentoja ryhmän jäsenille tai pyöritellä päätään auton ohjaamossa.

Firma esitteli myös Xbox 360:n uuden dashboardin, joka lainaa elementtejä Windows Phone 7:ää pyörittävästä Metrosta. Television katselu, sisäänrakennettu YouTube-tuki, Bing-integraatio ja myös tuki cloud-pelitalletuksille ovat hauskoja ja kiinnostavia uutuuksia.

Kysymysmerkkejä jäi silti taivaalle. Jos Kinect ei ole juuri sinun juttusi, tilaisuuden anti oli melko laihaa. Gears of War ja uudet Halot näyttivät toki hyvältä ja EA:n urheilupelit kiinnostavilta, mutta moni jäi ihmettelemään yksinoikeuspelien verrattain vähäistä määrää. Onko yksinoikeuksien aika ohi vai tuliko Microsoftille vain välivuosi?

Sony

Jos Microsoftin suuri juttu oli Kinect, Sony ratsasti melko puhtaasti tulevalla PlayStation Vita -käsikonsolillaan. Toisin kuin lavalla väitettiin, laitetta ei välttämättä nähdä Euroopassa ennen ensi vuotta, mutta sen pelejä näytettiin silti laidasta laitaan. Ja näyttiväthän ne graafisesti todella hyviltä. Itse jäin kuitenkin pohtimaan samaa kuin PlayStation Portablen kanssa: laitteisto on kovaa ja pelit näyttävät hyviltä, mutta haluanko kuitenkaan taskuuni riisuttua versiota Unchartedista, kun voisin pelata sitä aitoa suurella televisiollani mukavammissa oloissa?

Japanilaisjätti esitteli myös mielenkiintoisen pelitelevision. 24 tuuman 3D-telkkari sisältää teknologiaa, jonka ansiosta kaksilla erilaisilla 3D-laseilla ruutua katselevat pelaajat näkevät vain oman pelitilanteensa. Näin jaetun ruudun co-opista tulee paljon nykyistä mielekkäämpää, ainakin jos teknologia toimii kuten sen pitäisi.

Pelejäkin nähtiin, mutta ne perinteiset Sonyn supersarjat jäivät Unchartedin komeaa demoa lukuunottamatta paitsioon. Ja missä oli Warhawkin kiinnostavalta kuulostava jatko-osa, Starhawk? Eikö sitä olisi voinut mahduttaa mukaan esitykseen?

Nintendo

Nintendo teki sen, mitä siltä odotettiin. Alle odotusten myynyt 3DS sai vihdoin kaipaamaansa pelitukea muun muassa Starfoxin, Marion, Mario Kartin ja minua iloisesti yllättäneen Luigi’s Mansion 2:n muodossa. Nyt kun julkaisisivat vielä sen 3DS XL:n niin ei tarvitsisi tihrustella postimerkin kokoisia näyttöjä.

Esityksen ykkösnimi oli tietenkin Wii U, Nintendon tuleva konsoli. Vähintään PlayStation 3:n ja Xbox 360:n tasoinen rauta — todennäköisesti vielä vähän nopeampi, sillä kehitys on kehittynyt sitten vuoden 2005 — ja kunnon ohjain tarkoittavat sitä, että Wii U:lla tullaan todennäköisesti näkemään samat monialustapelit kuin muillakin järjestelmillä. Lisäksi tablettitietokoneen ja ohjaimen risteytykseltä näyttävä ohjain antaa mahdollisuuden ihan uudenlaisiin pelikokemuksiin.

Lupausta oli siis ilmassa, mutta koska Wii U ilmestyy vasta vuonna 2012, ja todennäköisesti vasta loppuvuonna, ei esityksessä ohjaimen lisäksi paljon muuta nähtykään. Pelit ovat tietenkin vasta niin vaiheessa, ettei niitä voitu esitellä ja konsolin rautakin voi vielä vuoden aikana muuttua, joten sekin oli taka-alalla. Niinpä mieleen jäi lupausten ja innon ohella paljon kysymysmerkkejä.

 

Siinäpä sitä sitten oli. Kuka voitti E3:n? Kuka teki suurimman vaikutuksen?

Lisää E3-messuilta: kaikki E3 2011 -uutiset

Kaikki uutiset: Sivu 1Sivu 2Sivu 3

Kaikki uutisotsikot: Domen arkisto

Kuka teki suurimman vaikutuksen E3:lla?

Katso tilanne vastaamatta