Uusimmat

Lohikäärmepeli Lair sai suuren päivityksen – joko tätä kehtaisi pelata?

15.04.2008 10:36 Miikka Lehtonen

Niinhän siinä lopulta kävi, että kehitystiimi joutui nielemään ylpeytensä. Himohypetetty Lair-lohikäärmepeli floppasi aikanaan totaalisesti kehitystiimin hehkuttaessa sen kömpelöä toteutusta. Nyt on ilmeisesti opittu nöyryyttä, sillä suuri päivitys pyrkii paikkaamaan pelin ongelmia.

Lair oli aikanaan eräs PlayStation 3:n hypetetyimmistä peleistä. Trailereissa huisin hienolta ja häikäisevän komealta näyttänyt lohikäärmepeli sai monet kuolaamaan ja säästämään pennosiaan PlayStation 3:n ostoa varten. Hype oli kuitenkin taas kerran harhaanjohtavaa, sillä paketista paljastui useimpien mielestä melkoinen jööti.

Suurin syy pelin floppaukseen piili kontrolleissa, jotka eivät toimineet alkuunkaan. Lohikäärmettä ohjattiin vain Sixaxis-ohjainta keinuttelemalla, mutta kontrollit olivat yliherkät ja sekavat, aiheuttaen suunnatonta mieliharmia. Kehitystiimi reagoi negatiivisiin arvosteluihin väittämällä, että peliarvostelijat eivät vain ymmärtäneet pelin neroutta. Eivät ymmärtäneet pelaajatkaan, sillä peli kuoli kaupan hyllyille.

Nyt Lair saa kuitenkin uuden tilaisuuden, sillä kehitystiimi on julkaissut suuren päivityksen, joka antaa muun muassa mahdollisuuden ohjata lohikäärmettä analogitikuilla. Myös tähtäystä ja kohteen valintaa on kuulemma helpotettu.

Mikäli huhut pitävät paikkansa, päivitys poistanee ainakin ne puhutuimmat ongelmat, mutta peli sai viime vuonna parjausta monista muistakin ongelmista. Paljastuisiko niiden alta kuitenkin jo vihdoin pelaamisen arvoinen peli? Rohkeat tai aikanaan rahojaan haaskanneet voivat ottaa selvää, sillä päivityksen pitäisi olla ladattavissa myös EU-alueen konsoleilla.

Lue lisää eDomesta

Lohikäärmeen luolaan PlayStation 3:lla

Lohikäärmepeli Lair miltei valmis, julkaistaan keväällä

Factor 5 vaihtaa maisemia – Lair PlayStation 3:lle

Factor 5 vaihtoi taas Nintendon leiriin ja kehittää uutta peliä

Kiirettä pitää – Factor 5 työstää ”useita pelejä kaikille merkittäville alustoille”

Aina ei voi onnistua – tulisen vastaanoton saaneita pelejä