Löysää rahaa takataskussa? Osta hyvä pelistudio
Brittiläinen pelikehittäjä Free Radical Design, joka on luonut muun muassa TimeSplitters-sarjan, on pistetty pakettiin. Yhtiö antoi työntekijöilleen mukavan joululahjan ja pisti pihalle 140 työntekijäänsä. Myyntipöydälle on nostettu ”trimmattu” studio pelioikeuksineen. Ja kuka huutaa 10 puntaa?
Free Radicalin viimeisin teos, PlayStation 3:lle julkaistu Haze, floppasi niin pahasti, että yhtiö on joutunut kaikkien aikojensa aallonpohjaan. Niinpä studion on päästävä aloittamaan uudelta pohjalta uuden omistajan kera ja mielellään velattomana, jos pelintekemistä aiotaan vielä jatkaa. Kehnoimmillaan edes 40 duunariin supistettu studio ei löydä sellaisenaan ostajaansa, vaan ostajatarjokkaiden mielenkiinto kohdistuu lähinnä vain Free Radicalin omistamaan TimeSplitters-sarjaan, eikä lainkaan itse studioon tai sen pelimiehiin.
Studion putoaminen viemäriin johtuu ennen kaikkea LucasArtsin kanssa tehdyn julkaisusopimuksen karahtamisesta. Firma teki Lucasille Star Wars Battlefront III –peliä, mutta sopimuksen purkautuessa yhtiöllä ei ollut enää pelivaraa Hazen jäljiltä. Radical perustettiin vuonna vuonna 1999 ja putiikilta on julkaistu viisi peliä, tunnetuimpina kolme TimeSplittersiä, Second Sight sekä PS3:n Haze. Parhaillaan firma teki TimeSplitters 4:ää.
Lähde: Free Radical put up for sale as jobs cut
Lue myös
Arvostelu: Quantum of Solace: The Game (PS2, PS3, 360)
Biohakkerit tunkkaavat geenejä
Mitä ihmettä? Warren Spector tekee eeppistä Mikki Hiiri –peliä?