Uusimmat

Microsoft: Square himoitsi Xboxia

11.08.2008 13:50 Miikka Lehtonen

Kun kuulimme viime kuussa, että Final Fantasy XIII tultaisiin näkemään myös Xbox 360:lla, monilla pelaajilla oli vain yksi selitys tilanteelle: Microsoftin Squarelle toimittama rahalasti. Firma itse esittää toisenlaisen selityksen: Square halusi pelinsä Xboxille.

Yllätäen MundoRare-saitille puhellut Microsoftin markkinointijohtaja Albert Pennello kiisti suoraan väitteet siitä, että Microsoft olisi lahjonut Squaren kääntämään odotetun roolipelinsä Xboxille. Hänen mukaansa aloite tuli Squaren taholta ja siihen on selvä syy.

”Uskoisin, että Squaren suurin syy päätökselle oli meidän konsolimme menestys. Square on tehnyt meille pelejä aiemminkin ja uskon, että he tarkastelivat konsolimme myyntilukuja ja pelien myyntimääriä ja tekivät heille suotuisimman ratkaisun”, Pennello selitti. Samaan syssyyn hänellä oli myös viesti nettiskeptikoille.

”On helppo olettaa, että kulissien takana tapahtuisi joten arveluttavaa, mutta on olemassa selvempi vastaus. Meillä menee todella hyvin ja pelien tekijät haluavat julkaista pelinsä laitteelle, jolla on suurin yleisö. Juuri nyt tämä laite on Xbox 360.”

Jotta näin.

Lisää aiheesta

Xbox 360 jarruttaa Final Fantasy XIII:n julkaisua

E3: Final Fantasy 13 myös Xbox 360:lle

Sony-pomo pettyi Squaren Final Fantasy -päätöksestä

Lue myös

Nettiseksi toi pelimiehelle potkut

Sukellusveneitä Alpha-meren syvyyksissä

Fallout 3 – apokalyptistä räiskintää seikkailun varjossa (osa 2)