Uusimmat

Nintendo valloittaa maailmaa ja perustaa oman TV-kanavan

05.01.2009 13:33 Miikka Lehtonen

Nintendo jatkaa uhkaavaa maailmanvalloitustaan. Myyntilukujen perusteella Wiit ja DS-käsikonsolit ovat kohta levinneet pimeimpään Afrikkaankin. Tämä ei riitä Nintendolle, sillä firma on nyt perustamassa omaa TV-kanavaansa. Melkein.

Melkein suomelta kuulostava Wiinoma-kanava aloittaa lähetyksensä Japanissa keväällä 2009, mutta Nintendo suunnittelee jo nyt laajentavansa kanavan tarjontaa kansainvälisesti, tuoden sen yli 40 miljoonan Wii-käyttäjän ulottuville. Nyt puhutaan myös nimenomaan Wii-käyttäjistä, sillä kanava on melko uudenlainen aluevaltaus: sitä katsotaan Wiin kautta.

Internet-yhteyden ja Wiin avulla pääsee käsiksi ohjelmistoon, josta löytyy tarjontaa miltei joka lähtöön. Nintendo-aiheisia piirrettyjä, kokkausohjelmia, opetusmateriaalia, lifestyle-huttua ja paljon muuta. Nykyisten suunnitelmien mukaan valtaosa sisällöstä tulee olemaan ilmaista, joskin mukaan on liitetty mahdollisuus Wii-pisteiden käyttöön ja täten maksullisiin ohjelmiin.

Nintendo-kiho Satoru Iwatan mukaan Wiinoma tulee olemaan merkittävä askel kohti Nintendon tavoitetta tehdä Wiistä koko olohuoneen keskipiste.

Lisää aiheesta

Kas näin pyörii Wii-peppu ja Wii-peppu pyörii näin

Iih, Wii!” Nintendon ihmekonsoli villitsi amerikkalaisnaiset

Wii chattaa ja tekstaa

Brittilääkärit pelkäävät Wii-turmien aaltoa jouluna

Lue myös

Fanipojat, pelialan pelastajat

Jack Thompson seuraavaksi korkeimman oikeuden riesana

Muropaketin uusimmat