Uusimmat

Onko Killzone 2 hypen arvoinen? Päätä itse torstaina!

03.02.2009 10:20 Miikka Lehtonen

Killzone 2 on saanut taakseen melkoisen annoksen puhdasta hypeä, myös eDomen taholta. Menikö överiksi vai oliko peli sittenkin hehkutuksensa arvoinen huipputapaus?Jokainen PlayStation 3:n omistaja voi tehdä omat johtopäätöksensä torstaina kun pelin demo ilmestyy.

Sony on vahvistanut, että Killzone 2:n pelattava demo nähdään torstaina myös eurooppalaisessa PlayStation Networkissa. Aiemminhan tiedettiin, että demo julkaistaisiin torstaina Yhdysvalloissa, mutta vain pelin tietystä myymälästä ennakkovaranneille. Euroopassa kaikki pääsevät nauttimaan pelistä. Tiettävästi demo sisältää pelin ensimmäisen kentän, jossa ISA:n iskujoukot laskeutuvat Helghanien planeetalle ja muodostavat sinne sillanpääaseman.

Siltä varalta että joku ei vielä saanut tarpeekseen pelistä tai sisäistänyt sen huikeutta, kerrataan valittuja highlighteja sangen hurmoshenkisestä arvostelustani.

Killzone 2 on vihdoin se peli, jota PlayStation 3:n omistajat ovat toivoneet pitkään. Se on yksinoikeudella julkaistu räiskintäpeli, jonka puolesta ei tarvitse pyydellä anteeksi tai selitellä. Se seisoo ylpeänä omilla jaloillaan todisteena siitä, miten uskomattoman huikeaa jälkeä motivoitunut ja asiansa osaava tiimi voi saada Sonyn mustalla monoliitilla aikaan. PlayStation 3:n pelivalikoima kirkkainta kärkeä ja hyvä vastaus, kun joku kysyy miksi hänen pitäisi ostaa PlayStation 3.

Kovaa kamaa. Meidän mielestämme peli on kehujen arvoinen, torstaina selviää, mitä mieltä muu yleisö on.

Lisää aiheesta

Arvostelu: Killzone 2 (PS3)

Killzone 2 ja vaitiolovelvollisuuden tuska

Lue myös

Arvostelu: Tom Clancy’s EndWar (DS, PSP)

AaaaaAAaaaAAAaaAAAAaAAAAA!!!

Vuoden 2008 myydyin peli koko maailmassa oli….