Uusimmat

Onko Playstation Home -beta tulossa nopeammin kuin uskoimmekaan?

08.04.2008 13:06 Miikka Lehtonen

Netissä liikkuvat huhut ovat jo jokusen viikon väittäneet, että Sonyn odotettu Home-käyttöliittymä siirtyisi julkiseen beta-vaiheeseensa jo lähiaikoina. Jos tuoreimpiin huhuihin on uskominen, lähiajat voivat olla käsillä nopeammin kuin uskoimmekaan.

Kaikin puolin luotettava, eikä lainkaan arveluttava PS3News-fanisaitti tietää kertoa, että eräs sen käyttäjistä on onnistunut hyödyntämään Folding@Home-softassa olevia tietoturva-aukkoja ja imuroimaan sitä kautta koneelleen Home-ohjelman betaversion. Kyseisen miekkosen mukaan ohjelma on jo valmiiksi Sonyn servereillä odottamassa sen virallista aktivointia ja betan alkua, joka olisi mitä ilmeisimmin tapahtumassa jo lähiaikoina.

Jutuissa tuntuisi olevan ainakin jotain perää, sillä muutkin saitin käyttäjät ovat onnistuneet alkuperäisen hakkerin ohjeita noudattaen lataamaan betan koneilleen – vaikka toimimaan sitä ei tiettävästi ole saanut kukaan. Alla kuitenkin väitettyä videota tapahtuneesta.

Samaan syssyyn on syytä kertoa, että virallisen PlayStation-lehden tuoreessa numerossa Sonyn edustajat vahvistavat Home-betan alkavan ”lähiaikoina”, joten toivottavasti odotus on enää lyhyt.

Lue lisää eDomesta

PlayStation Home panostaa käyttäjien luomaan sisältöön

Huonoja uutisia Japanista: PlayStation Home siirtyi

Sony esitteli uudistetun PlayStation Homen – pino kuvia!

Yli miljoona ihmistä parantaa maailmaa PlayStation 3:lla