Uusimmat

Peliseksi on kamalampaa kuin splatteri ja homostelu

10.04.2008 22:55 Miikka Lehtonen

On se hyvä, että ihmisillä on aikaa olla huolissaan mitä ihmeellisemmistä asioista. Amerikkalainen verkkosaitti on kysellyt viikoittaisessa äänestyksessään, mikä heidän lukijoitaan huolestuttaa eniten videopeleissä. Paljastui, että ruma kielenkäyttö ja irtopäät ovat pientä verrattuna heteroseksiin. Enpä olisi uskonut!

WhatTheyPlay.com on pelaajien vanhemmille suunnattu, 1Up-saitin entisen päätoimittajan pyörittämä sivusto, jossa kerrotaan vanhemmille nimen mukaisesti, mitä heidän lapsensa pelaavat. Saitti arvostelee pelejä ja kertoo ilmiöistä vanhempia koskettavalla teemalla ja opettaa heille kaiken oleellisen heidän lastensa peliharrastuksesta, testaten myös yleensä päivän kysymyksissään, paljonko nämä oikeasti tietävät peleistä ja pelien maailmasta. Hyvä idea, siis.

Saitin tämänviikkoinen kysely keskittyi vanhempien pahimpiin pelipelkoihin ja kysyi, mikä heitä huolestuttaa eniten peleissä. Vastaus saattaa järkyttää ja jopa yllättää, aiheutten myös päiden spontaania kolinaa pöytälevyihin, mutta amerikkalaismentaliteetin tuntien yllätyksen ei ehkä pitäisi olla niin suuri.

Jenkkivanhempien suurin huolenaihe on nimittäin peleissä ilmeisesti vilisevä miesten ja naisten välinen seksi.

Jenkkivanhempien mielestä tämä on lapsille haitallisempaa katsottavaa kuin veriset irtopäät

Tämä järkyttää heidän mielenrauhaansa enemmän kuin graafisesti kuvatut irtopäät, homoseksuaaliset suudelmat tai roisi kielenkäyttö. Sivuhuomiona voisi myös tähdentää, että vanhemmat antaisivat mielummin lastensa katsella sitä graafisesti kuvattua irtopäätä, kuin kahden miehen välistä suudelmaa. Siinä sitä puritaanimeininkiä.

Toisaalta, kenties nämä vanhemmat ovat tutustuneet niihin useisiin tutkimuksiin, joiden mukaan peliväkivallalla ja oikeilla hirmuteoilla ei ole yhteyttä ja niistä viisastuneena äänestivät vielä testaamatonta seksiteoriaa. Tähän sitten perään hymiöitä ja pyöriviä silmiä. Vakavammalla teemalla satunnaislukijoita lienee syytä muistuttaa siitä, että seksi – oli se sitten hetero- tai homoseksuaalista – on peleissä lähes täysin käsittelemätön aihe, toisin kuin esimerkiksi graafiset irtopäät.

Amerikkalaisvanhempien hölmöyttä ei kuitenkaan kannata laskea välttämättä itsensä saitin viaksi, vaan sen antiin kannattaa tutustua tarkemminkin.

Linkki: WhatTheyPlay.com

Lue lisää eDomesta

Väkivaltaiset pelit nostavat rikoslukuja?

Dr. Phil pureutuu väkivaltapelien maailmaan

Iso-Britannian peliviranomaiset: ei näyttöä videopelien ja väkivaltaisuuden yhteydestä

Muropaketti: Väkivaltapelit rentouttavat ihmisiä

Lue myös

Metallijumala tuomitsee ilmakitaroijat

Mies yritti varastaa PS3:n, saikin turpaansa naisnyrkkeilijältä – katso video

Mikä sinusta on pelien pahin ongelma?

Katso tilanne vastaamatta