Uusimmat

Pino veikeitä kuvia LittleBigPlanetista krokotiilitunnelmissa

30.05.2008 11:26 Miikka Lehtonen

Jos allekirjoittaneelta kysyttäisiin vuoden odotetuimpien pelien listaa, Sonyn LittleBigPlanet olisi ainakin oman alustansa listan kärkipäässä. Riemukas yhdistelmä tasohyppelyä, sosiaalista ajanviettoa ja kenttäeditoria? Myyty. Uudet kuvat saavat pelin näyttämään vielä entistä veikeämmältä.

Uunituoreet LittleBigPlanet-kuvat osoittavat hienosti, miten pelin kenttäeditori toimii. Asiaan perehtymättömiä muistutettakoon siitä, että kysehän on pohjimmiltaan todella monipuolisesta hiekkalaatikkopelistä, jossa voi rakennella valmiista palasista omia vekottimiaan ja kenttiään.

Kaikella ei tarvitse olla päämäärää, vaan aivan hyvin voi vaikka rakentaa kaveriensa kanssa puupalikoista koostuvan panssarivaunun tai merellä seilaavan laivan. Yhtä hyvin peli toisaalta venyy myös vaikka rytmipeleihin tai yksinkertaiseen räiskintään – tai näin ainakin kehitystiimi ja peliä testanneet kehuvat.

Kun tähän yhdistetään vielä todella hellyyttävä ja veikeä ulkoasu, ei ole vaikea ymmärtää, miksi monet odottavat kaikista PlayStation 3 -julkaisuista eniten juuri LittleBigPlanetia. Tuoreissa kuvissa esitellään, miten pelissä tehdään krokotiili, sekä myös hieman pelin käyttöliittymää. Kaikista kuvista voi avata rempseät HD-versiot napsauttamalla, mikäli kaipaa tarkempia yksityiskohtia.

Peli näyttää sen verran hilpeältä, että uusimpien arvioiden mukaan lokakuussa tapahtuva julkaisu tuntuu sietämättömän kaukaiselta. Sopii vain toivoa, ettei peliä lykätä taas kerran, vaan pippalointi pääsee kunnolla vauhtiin edes silloin. Sormet ristiin!

Lue lisää eDomesta

Sony: LittleBigPlanet on vuoden suurin julkaisumme – mutta vain Blu-raylla

Sony: LittleBigPlanet ja toivottuja käyttöliittymäpäivityksiä vuonna 2008

Littlebigplanetin demo siirtyi ensi vuoteen, katso kuitenkin uusi traileri

Sony panostaa virtuaaliseen yhteiseloon

Lue myös

Fallout 3 – maailman ensimmäinen vauvasimulaattori

Huhupartio: PS3:n käyttöliittymä saa kaivattuja parannuksia jo ensi kuussa

God of War -elokuvaprojekti etenee viimeinkin?

Muropaketin uusimmat