Uusimmat

Sony uskoo yhä PS3:n kymmenvuotissuunnitelmaan

06.02.2009 16:59 Miikka Lehtonen

Monet pelivalmistajat ja -toimittajat käyvät jo innoissaan keskustelua siitä, milloin seuraava konsolisukupolvi pyörähtää käyntiin. 2011? 2012? Jo 2010? Sony heittää keppiä rattaisiin toteamalla, että PlayStation 3:n aikakausi tulee jatkumaan vielä pitkään.

Pelaajat, toimittajat ja ohjelmoijat ovat vuoron perään hymähdelleet Sonyn aiemmille kommenteille, jodien mukaanPlayStation 3 tulisi olemaan ilonamme kymmenen vuotta. Alle odotusten jääneet myynnit ja konsolikilpailun kolmossija yhdistettynä siihen faktaan, että kilpailijat tulevat varmasti vaihtamaan sukupolvea jo reilusti aiemmin ovat saaneet monet skeptisiksi. Sony pitäytyy kuitenkin kannassaan.

”PlayStation 3 juhlii tämän vuoden maaliskuussa vasta toisia syntymäpäiviään Euroopassa ja olemme aina vakuuttaneet, että tämä konsolisukupolvi tulee olemaan muita pitkäikäisempi”, firman edustaja kertoi brittiläiselle T3-lehdelle. ”PlayStation 2 voi vielä oikein hyvin kahdeksantena vuotenaankin. Cell-prosessorin voiman huomioiden ja muistaen, että PlayStation 3 suunniteltiin tulevaisuutta silmälläpitäen uskomme PlayStation 3:n olevan vielä edeltäjäänsä pitkäikäisempi.”

Jää nähtäväksi, miten hyvin linja pitää kun Microsoft ja Nintendo aloittavat seuraavan sukupolven hypekierroksensa. PlayStation 2:n vahvat myynnit ovat todistaneet että kriittisen massan saavuttanut konsoli voi myydä erinomaisesti vielä seuraavan sukupolven aikana. Tämän tapahtuman toistumisen varaan laskeminen voi kuitenkin olla melkoista uhkapeliä.

Lisää aiheesta

CNN: PlayStation 3 kuolee kauppojen hyllyille

PlayStation 4 jo ennen vuotta 2011?

PlayStation 3 on uusi GameCube

Lue myös

Mythic tyytyväinen Warhammer Onlinen menestykseen

Arvostelu: Mount & Blade 1.0 (PC)

Naurattaako Akuakaan kun Disney aloittaa irtisanomiset