Uusimmat

Sonykin tykkäisi yhteispelistä Xboxin kanssa

17.03.2016 12:00 Juho Anttila

Sony ja Microsoft ovat tyypillisesti olleet napit vastakkain konsolirintamalla, mutta tällä viikolla on kuultu myös todella mielenkiintoisia kommentteja. Ensin Microsoft avasi pelin kertomalla, että firman pelipalvelinarkkitehtuuri mahdollistaa yhteispelin myös eri valmistajien verkkojen välillä. Tämän voi tulkita niin, että ainakin teoreettisella tasolla yhteispeli saman pelin Xbox One – ja PlayStation 4 -versioiden välillä voisi olla jossain vaiheessa mahdollista.

Nyt Sony on ottanut kantaa samaan asiaan. Omassa kannanotossaan Sony kertoo tukeneensa PlayStation-konsolien ja PC:n välistä yhteispeliä ensimmäistä kertaa jo vuonna 2002 Final Fantasy 11:sta muodossa. Firma ilmoittaa myös keskustelevansa mielellään minkä tahansa julkaisijan tai kehittäjän kanssa alustojen välisestä yhteispelistä.

Vaikka kyseinen kommentti annettiin vastauksena nimenomaan Microsoft-yhteistyötä koskeneeseen kysymykseen, vältti Sony kuitenkin mainitsemasta pahinta kilpailijaansa ääneen. Tämä jättääkin avoimeksi aimo läjän kysymyksiä siitä, mitkä Sonyn todelliset motiivit ja aikeet ovat. Elämme joka tapauksessa mielenkiintoisia aikoja.

Lähde: GameSpot

Lisätietoja: www.sony.com

Lisää aiheesta

Maistuisiko alustojenväliset Xboxilla ja Pleikkarilla?

Pelintekijä pelkää – Windowsista suljettu alusta?

Xbox One voi muuttua todelliseksi tehokonsoliksi