Sonyn peliosaston pomo Phil Harrison irtisanoutui
Tuhansien sanojen ja varauksettomien mielipiteiden mies Phil Harrison on irtisanoutunut Sonyltä. Sony Computer Entertainment Worldwide Studiosin toimitusjohtajan pallilla istuneen Harrisonin tilalle astuu Kazuo Hirai, Sony Computer Entertainmentin toimitusjohtaja.
Suomeksi ilmaistuna Harrison oli siis Sonyn pelikehityspomo. Mies liittyi Sonyn leipiin jo ennen ensimmäisen PlayStation-konsolin julkaisua. Hän ehti olla monessa mukana vuoden 1992 jälkeen, eikä hänen panostaan niin yhtiön pelikehityksen kuin markkina-asemien valtauksessa kannata vähätellä. Harrison muun muassa käynnisti Sonyn first-party-pelikehityksen Euroopassa ja oli mukana perustamassa koko Sony Computer Entertainmentia.
Harrison itse ei kertonut vielä jatkosuunnitelmistaan.
Harrisonin irtisanoutuminen tuli todellisena yllätyksenä, joskin tiettyä turhautumista on jo ollut havaittavissa. Esimerkiksi viime viikolla Harrison kritisoi voimakkaasti Sonyn Japanin osastoa, joka oli ummistanut täysin silmänsä sosiaalisen pelaamisen kasvulta. Eroamisen todellisia syitä voisi toki arpoa loputtomiin, mutta ehkä komedia-automaatiksikin kuvailtu vuolassanainen Harrison kertoo syistään ja suunnitelmistaan myöhemmin.
Tilanteeseen tuskin liittyy kovinkaan suurta draamaa ja vastaavia hämmästyttäviä liikkeitä on pelialalla nähty aiemminkin. Esimerkiksi Microsoftin äänitorvena ja Xbox-konsolien konsoliguruna tunnettu Peter Moore siirtyi viime kesänä EA Sportsin leipiin. Moni anti-Microsoft fanipoika ehti julistaa Microsoftin konsolit jo sen perusteella kuolleeksi, tosin hieman ennenaikaisesti.
Mullistuksia on nähty Sonynkin leirissä. Esimerkiksi PlayStation-konsolien isänä tunnettu Ken Kutaragi siirrettiin ensin vuonna 2005 syrjään yhtiön johdosta, kahta vuotta myöhemmin mies tuupattiin väkisin eläkkeelle. Mutta ei konsolisota ole näiden loikkauksiin tai ”eläköitymisiin” päättynyt, eikä nytkään. Kulissientakainen politiikka vain mietityttää – löytyykö radikaalimpien päätösten takaa jotain herkullisempaakin? Turhautumista, erimielisyyksiä ja johtoryhmien mutapainisessioita? Vai ihan vain vaihtelun halua?
Lue lisää eDomesta
Perjantain draama-annos: Phil Harrison tukkanuottasilla Japanin Sonyn kanssa
Peter Moore jättää Microsoftin, siirtyy EA Sportsille
Phil Harrison haluaa vaaraa, huumerikoksia ja kuolemaa
Phil Harrison rauhoittelee eurooppalaispelaajia
PlayStation 3 -ohjaimet tärisevat pian?
PlayStation 3:n verkkokauppaan ladattavia TV-ohjelmia
Sony panostaa virtuaaliseen yhteiseloon
Valta vaihtuu Sonylla – Ken Kutaragi eläkkeelle