Sonyn uudessa televisiossa on sisäänrakennettu PlayStation 2
Sony on yhdistänyt television ja edellisen sukupolven PlayStation 2 -pelikonsolinsa. Sony Bravia KDL-22PX300 -televisio näyttää ensisilmäyksellä tavanomaiselta 22 tuuman ruudulta, mutta lähempi tarkastelu osoittaa, että jalusta on hieman totuttua massiivisempi. Jalustaan onkin integroitu täysiverinen PlayStation 2, jonka turvin televisio kykenee myös toistamaan DVD-levyjä ilman erillistä laitetta.
720p-resoluutiota tukevassa KDL-22PX300:ssa riittää liitäntöjä, sillä arsenaalista löytyy neljä porttia HDMI:lle, kolme USB:lle ja kaksi lähiverkolle. Myös SCART, VGA ja komponenttivideo ovat tuettuja.
KDL-22PX300 tulee myyntiin ainakin Iso-Britanniassa, jossa se saa hinnakseen 199 puntaa eli reilut 230 euroa.
Lähde: Sony Bravia TV Has Built-In PS2.
Lue myös
Australian ääliömäiset ikärajat jarruttavat jatkossakin muuta maailmaa
Final Fantasy XIV on vaikeuksissa – PS3-versio siirtyi horisonttiin
Uncharted 3 ensi vuonna, ensimmäiset tiedot ja kuvat tulivat jo!