Uusimmat

Starcraft II aikaisintaan ensi vuonna

01.06.2007 10:42 Miikka Lehtonen

Starcraft II on varmasti kuulunut jo vuosia monien odotetuimpien pelien joukkoon. Uusimpien uutisten mukaan odotusta tulee kestämään vielä jonkin aikaa, sillä peli ilmestyy ”kun se on valmis”.

MSNBC-saitin haastateltavana ollut Blizzardin suunnittelujohtaja Rob Pardo paljasti huonot uutiset, kun häneltä kysyttiin pelin ilmestymisaikaa. ”Voin antaa teille vain Blizzardin vanhan mantran, ’se ilmestyy, kun se on valmis’, mutta olemme jo kauan sitten oppineet pitämään julkaisupäivämme omana tietonamme”, Pardo selitti. ”Luulen, että kaikki kehitystiimit ovat yltiöoptimistisia ja antavat epärealistisia päivämääriä, mistä aiheutuu pelaajille pettymyksiä, kun ne eivät toteudukaan”.

Koska peli sitten ilmestyy? ”En voi tässä vaiheessa sanoa muuta varmaa, kuin että ei tänä vuonna. Jotkut toivoivat pelin viimeistellyn ulkoasun pohjalta, että se ilmestyisi jo jouluksi, mutta näin ole missään tapauksessa käymässä.”

Odotus jatkuu siis vielä ainakin ensi vuoteen, tosin Blizzardin tuntien hyvää kannattaa todellakin odottaa. Koko Pardon haastattelun pelin kehityksestä ja sen vaikeuksista voi lukea MSNBC:n saitilta.

Muropaketin uusimmat