Super Smash Bros Brawl aikaisintaan kesällä Eurooppaan
Astetta heikompia uutisia Super Smash Bros Brawlia innokkaasti odottaville. Siinä missä jenkit ja japanilaiset pelaavat jo Wavebirdit päristen, eurooppalaiset pelaajat joutuvat taas vaihteeksi odottamaan. Kannattaa ehkä varata viereen jotain purtavaa, sillä odotus voi olla toivottua pitempi.
Super Smash Brosin on aiemmin huhuttu ilmestyvän Euroopassa kesäkuun alkuhetkillä, mutta Nintendo kiisti nopeasti moiset huhut. Aikanaan turhan kaukaisena pidetty ilmestymispäivä voi vielä osoittautua kauniiksi päiväuneksi, sillä amerikkalaistoimittaja Shane Bettenhausen uskoo pelin ilmestyvän vasta hamassa tulevaisuudessa.
Bettenhausen ehti jo tiedottamaan omiin lähteisiinsä vedoten, että Super Smash Bros Brawl ilmestyisi Euroopassa vasta loppusyksystä, mutta itse Reggie Fils-Aime singahti alas tornistaan kumoamaan moiset huhut. Samaan syssyyn Reggie varoitti kuitenkin, ettei peliä tultaisi näkemään ainakaan kevään aikana Euroopassa sen vaatimasta lokalisaatiomäärästä johtuen. Epämääräisen penseä lausahdus ei herätä suuria toiveita sen suhteen, että Super Smash Brosia kannattaisi odottaa juhannusjuhlien keskipisteeksi.
Näinä hetkinä kannattaa taas toistella itselleen, että Eurooppa on merkittävä ja arvostettu markkina-alue, koska muuten voi tulla itku.
Lue lisää eDomesta
Historiallinen hetki – Mario ja Sonic turpakäräjillä Super Smash Brosissa
Super Smash Bros myöhästyy taas, ohjaaja esittää pahoittelunsa