The Witcher -kehittäjältä mobiilipeli
Erityisesti erinomaisesta The Witcher -pelisarjasta tuttu CD Project Red aiheutti faneilleen hiljattain harmistusta kertomalla, että odotettu The Witcher 3: Wild Hunt -seikkailu ilmestyykin vasta ensi vuonna. Firman tarjonnasta päästään kuitenkin nauttimaan jo aiemmin, sillä työn alla on jo tämän vuoden puolella ilmestyvä mobiilipeli.
Kehitystyötä on tehty ulkopuolisen kumppanin kanssa jo vuoden ajan. Pelin julkaisuajankohdaksi luvataan kuluvaa vuotta. Työn alla oleva teos tullaan julkaisemaan usealla eri mobiilialustalla ja peli tulee toimimaan sekä tableteilla että älypuhelimilla.
CD ProjectRedin perustajajäsen Adam Kiciński kertoo, että mobiilimaailma on firmalle aivan uusi aluevaltaus. Miehen mukaan mobiililaitteiden teknologia on kehittynyt viimein niin pitkälle, että myös CD Project Red kokee voivansa tarjota haluamansa tasoisia pelikokemuksia mobiilipelaajille.
Sitten voidaankin ryhtyä arvailemaan sitä, mitä aihetta tuleva mobiilipeli käsittelee. Itse olisin valmis laittamaan rahani sen puolesta, että älypuhelimilla naksutellaan jatkossa The Witcher -aiheista mobiilipeliä, jota pelaamalla on mahdollista hankkia itselleen lisäherkkuja myös tulevaan The Witcher 3: Wild Hunt -peliin.
Lähde: Eurogamer
Lisää aiheesta
The Witcher 3 siirtyi ensi vuoteen
Witcher 3 –suunnittelijat loikkasivat mobiilipelien maailmaan