Vanhan koulukunnan selviytymiskauhua – Resident Evil remasteroitiin uusiksi
Nyt sitten vanhan koulun seikkailijat – tai siis pikemminkin pelkoilijat – silmä tarkaksi. Capcom sai ulos vanhan kunnon Resident Evil –selviytymiskauhuilunsa nykykoneille remasteroidun version, eikä se alkukommenttien mukaan ole edes ihan kamala!
Kauhupelien klassikko on tehty GameCubelle julkaistun hieman modernisoidumman version pohjalta ja tarjolla on niin aikaansopivampaa grafiikkaa, tilaäänet, laajakuva kuin vaihtoehtoisia ohjaustapojakin. Ja Very Easy –pelitila aivan kädettömille.
Residenttiä kuvaillaan usein kauhupelien isäksi ja kyllähän se sitä konsoleilla onkin. Vuonna 1996 julkaistu peli kuitenkin otti mallia 1992 julkaistusta Alone in the Dark –seikkailusta, joka oli ensimmäinen niin sanotusti nykyaikainen kauhupeli ja selviytymiskauhugenren ehdoton peruskivi.
Nopeimmat ovat jo pelaamassa:
Pari tuntia takana ja ekan kerran mansionista pihalla. On tämä GC-versio melkoisen erilainen kuin se alkuperäinen Ressu 1. Mukavalta silti vaikuttaa.
-Rane
Hauska aina silloin tällöin palata näiden vanhempien pelien pariin ja kerta toisensa jälkeen todeta, että miten paljon vaikeampia ne on kuin nykyaikaiset pelit! Ensimmäisellä yrityksellä panokset loppuivat ensimmäisen zombien kohdalla ja seuraava onnistuikin jo tappamaan. Vaikeustasona oli keskimmäinen.
-Myry
Osallistu keskusteluun: Resident Evil 1 Remaster (Ps3/4, Xone/360, PC)
Lisätietoja: http://www.residentevil.com/